Tiedote -

​Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen

Konkurssien määrä on tänä vuonna kääntynyt selvään laskuun.

Heinäkuussa konkurssiin haettiin Suomen Asiakastieto Oy:n tilaston mukaan 176 yritystä. Edellisen kerran kuukausittainen aloitettujen konkurssien määrä on jäänyt alle kahteensataan heinäkuussa 2011. Tämän vuoden tammi-heinäkuussa konkurssiin on haettu yhteensä noin 1 650 yritystä eli 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Heinäkuussa konkurssien määrän laskuvauhti kiihtyi peräti 20 prosenttiin.

”Ensimmäisellä vuosipuoliskolla konkurssiin asetettujenkin yritysten määrä jäi alle tuhanteen, mitä ei ole vuonna 2008 alkaneen matalasuhdanteen aikana tapahtunut. Tämä kertoo ehkä jonkinlaisesta tilanteen tasaantumisesta suomalaisessa yrityskentässä. Heikoimmat ovat jo sortuneet ja jäljellä olevista ainakin suurimmalla osalla tulot ja menot ovat kohtalaisessa tasapainossa. Siksi aloitettujen konkurssien määrä laskee, vaikka merkittävää yleistä käännettä parempaan ei vielä ole näkynyt”, pohtii varatoimitusjohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Teollisuudessa ja ravitsemuksessa edelleen paljon konkursseja

Suurista toimialoista kuljetusalan ja kaupan konkurssit alkuvuonna olleet lähes viidenneksen laskussa ja rakennusliikkeitäkin konkurssiin on haettu lähes 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Sen sijaan teollisuudessa (-8 %) sekä majoitus- ja ravitsemustoiminnassa (-3 %) kehitys konkurssien määrässä on ollut huomattavasti loivempaa.

Maakunnittain tarkasteltuna Kainuussa konkurssien määrä on alkuvuonna vähentynyt peräti 51 ja Satakunnassa 32 prosentilla. Rajakaupan hiipuminen näkyy Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, joissa konkurssien määrä on viime vuodesta hieman kasvanut. Sama muusta maasta poikkeava kehitys on tilastoista nähtävissä myös Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.

Suomella ja Ruotsilla yhteinen suunta

Suomen Asiakastieto Oy:n pohjoismaisilta kumppaneiltaan kokoaman tiedon mukaan Suomessa ja Ruotsissa konkurssikehitys on ollut suunnilleen yhtenevää, sillä Ruotsissakin konkurssien määrä oli tammi-huhtikuussa runsaan 13 prosentin laskussa. Sen sijaan Norjassa +(2,6 %) ja varsinkin Tanskassa (+7,6 %) konkurssien määrä on muutaman laskuvuoden jälkeen kääntynyt nousuun.

Maksuton nimi- ja perustietolista heinäkuussa konkurssiin haetuista yrityksistä löytyy osoitteesta www.asiakastieto.fi/yritykset

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • konkurssit
  • maksuhäiriöt
  • suomen asiakastieto oy
  • yritykset

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Yhteyshenkilöt

Heikki Koivula

Varatoimitusjohtaja Yritystieto +358 10 270 7003