Tiedote -

Jotain hyvää Tanskanmaalla - Konkurssit taittuivat laskuun koko Pohjolassa

Konkurssiin asetettujen yritysten määrä kääntyi viime vuonna laskuun kaikissa Pohjoismaissa. Erityisen hyvää kehityskulku oli Asiakastiedon kokoamien tilastojen mukaan Tanskassa, jossa konkurssiin asetettiin viidennes vähemmän yrityksiä kuin edellisvuonna.

Pohjoismaissa konkurssiin asetettiin vuonna 2014 yhteensä 18 000 yritystä. Asiakastiedon Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kokoamien tilastojen mukaan joukko oli nyt noin 9 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Suomessa lasku oli vaatimattomampi kuin muualla Pohjolassa, vain 2,2 prosenttia. Erityisen myönteistä kehitys oli Tanskassa, jossa konkurssien määrä pieneni 19,3 prosentilla eli lähes viidenneksellä. Ruotsissa laskua kertyi 7,5 ja Norjassa 4,0 prosenttia.

”Suomessa kehitys olisi voinut olla myönteisempääkin, mutta varsinkin vaikeudet tukku- ja vähittäiskaupassa sekä rakennusalalla pitivät huolen siitä, että konkurssien määrässä päädyttiin lähes edellisvuotisiin lukuihin. Teollisuudessakin konkurssit vähenivät vain hiukan”, pohtii varatoimitusjohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Kaupanalalla konkurssit jopa hieman lisääntyivät, mutta alueelliset erot ovat kohtalaisen suuria paitsi pohjoismaisella tasolla, myös Suomen sisällä.

”Venäläisasiakkaiden vähentyminen näkyy rajamaakuntien kauppojen, hotellien ja ravintoloiden taloudessa. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa majoitus- ja ravitsemusliikkeiden maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet peräti 44 prosentilla.

”Vaikka maksuhäiriöisiä yrityksiä on nyt enemmän kuin koskaan, uusien merkintöjen määrä on jo kääntynyt laskuun. Tilastojemme valossa voisi ehkä tehdä varovaisen päätelmän, että osassa yrityksistä talous olisi jo kääntymässä parempaan päin”, Heikki Koivula pohtii.

Neljännesmiljoona uutta yritystä Pohjoismaihin

Tanskassa myönteinen vire näkyy tilastoissa myös siinä, että uusien yritysten määrä kiipesi yli 16 prosentin kasvuun. Muissa Pohjoismaissa yrityksiä perustettiin edellisvuotta vähemmän. Yhteensä kaikissa Pohjoismaissa toimintansa aloitti runsaat 247 000 yritystä, jossa Tanskan hyvän kehityksen ansiosta oli runsas prosentti kasvua.

Suomessa toimintansa käynnisti 27 400 yritystä eli 4,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Eniten yrityksiä Suomessa perustettiin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan (4 100 kpl), tukku- ja vähittäiskaupan (3 650 kpl) ja rakentamisen (3 000 kpl) päätoimialoille.

Nordic Credit Alliance kokoaa pohjoismaiset luottotiedot

Pohjoismaiset yritykset tekevät paljon kauppaa ja yhteistyötä keskenään ja tarvitsevat varmistettua tietoa toisistaan. Yritysten ja kuluttaja-asiakkaiden tietojen tuottamiseen ja jakeluun pohjoismaisilla markkinoilla Asiakastieto, UC ja Experian ovat vuonna 2014 perustaneet yhteistyöliittymä Nordic Credit Alliancen, joka on koko alueen kattava markkinoiden johtavien toimijoiden vahva verkosto. Jokaisen kumppaniyhtiön kautta yritykset saavat luottotietopalveluja Tanskasta, Suomesta, Norjasta ja Ruotsissa. Yhdessä tuotamme luottotietoja yli kolmesta miljoonasta yrityksestä ja 15 miljoonasta kuluttajasta.

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • nordic credit alliance
  • yritykset
  • suomen asiakastieto oy
  • maksukyky
  • luotettava tieto
  • konkurssit

Suomen Asiakastieto Oy on johtava yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiö Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Yhteyshenkilöt

Heikki Koivula

Varatoimitusjohtaja Yritystieto +358 10 270 7003