Tiedote -

​Liiketoimintakieltoja nyt enemmän kuin koskaan

Liiketoimintakielto estää jo lähes 1 200 henkilön osallistumisen yritystoimintaan. Uusia kieltoja määrättiin viime vuonna 368 kappaletta, mikä sekin on kaikkien aikojen ennätys. Yli 200 rakennusliikkeellä on liiketoimintakieltoon määrätty vastuuhenkilö.

Liiketoimintakieltoon määrättyjen henkilöiden määrä on kasvanut tasaisesti jo pitkään. Vuonna 2015 käräjäoikeudet langettivat yhteensä 368 uutta liiketoimintakieltoa eli enemmän kuin koskaan aiemmin. Maaliskuussa 2016 liiketoimintakiellossa oli Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterin mukaan ennätykselliset 1 189 henkilöä.

Yritysten vastuuasemissa, kuten toimitusjohtajina ja hallitustyössä miehiä on selvästi enemmän kuin naisia.

”Vakaviin rikkomuksiin liike-elämässä miehet syyllistyvät kuitenkin vielä huomattavasti useammin, sillä liiketoimintakieltoon määrätyistä henkilöistä peräti 88 prosenttia on miehiä. Kiellon taustalla on useimmiten törkeitä kirjanpitorikoksia, velallisen epärehellisyyttä tai muita vastaavia vakavia rikkeitä”, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä.

”Aina yritysten välisiä sopimuksia laadittaessa on syytä varmistaa, ettei yhteistyökumppanin tai vaikkapa urakoitsijan vastuuhenkilöiden joukossa ole liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä. Tilaajavastuulainkin mukaan tilaajalle voidaan määrätä korotettu laiminlyöntimaksu, jos se on tehnyt sopimuksen liiketoimintakieltoon määrätyn elinkeinonharjoittajan kanssa”, Muhonen muistuttaa.

Joka neljäs liiketoimintakielto rakennusalalla

Kun henkilö määrätään liiketoimintakieltoon, hänen tulisi viipymättä irtisanoutua kaikista vastuuasemistaan yrityksissä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu. Asiakastiedon selvityksen mukaan 880 yrityksellä on liiketoimintakiellossa olevia henkilöitä esimerkiksi hallituksessa, yhtiömiehinä tai toimitusjohtajana.

Liiketoimintakieltoa rikkovista yrityksistä joka neljäs liittyy rakentamiseen. Seuraavaksi yleisimpiä aloja ovat kiinteistöala ja kauppa, mutta myös ravintola-alalla on lähes 50 yritystä, joiden vastuuasemissa on liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä.

Kielto kestää keskimäärin neljä vuotta

Liiketoimintakielto kestää lain mukaan kolmesta seitsemään vuotta, ja pituuden määrää tekojen vakavuuden perusteella käräjäoikeus. Asiakastiedon selvitys osoittaa, että suurin osa viime vuosina määrätyistä liiketoimintakielloista painottuu asteikon alapäähän, ja keskimäärin kielto on voimassa neljä vuotta. Selvityksen mukaan naisilla kiellon pituus on hieman lyhyempi, keskimäärin kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Liiketoimintakieltoon on lähes poikkeuksetta määrätty vain varttuneempia liikemiehiä ja –naisia, sillä 30-vuotiaiden ja sitä nuorempien osuus kaikista kiellossa olevista on vain kolme prosenttia.

Liiketoimintakieltoon määrätty ei saa:

  • harjoittaa kirjanpitovelvollisuuden alaista liiketoimintaa
  • olla avoimen yhtiön yhtiömiehenä tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä
  • olla yhteisön tai säätiön hallituksen jäsenenä, varajäsenenä, toimitusjohtajana
  • johtaa yhteisön tai säätiön toimintaa tai hoitaa sen hallintoa
  • tehdä osakeyhtiön perustamissopimusta tai olla osuuskunnan perustajana
  • hankkia määräysvaltaa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä
  • harjoittaa Suomessa liiketoimintaa ulkomaille perustettua yhteisöä välikätenä käyttäen tai johtaa sellaisen ulkomaille perustetun yhteisön toimintaa, joka harjoittaa liiketoimintaa Suomessa

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • suomen asiakastieto oy
  • liiketoimintakielto

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Yhteyshenkilöt

Jouni Muhonen

Liiketoimintajohtaja Henkilöasiakastieto +358 10 270 7408