Tiedote -

Moni maksuhäiriöinen syventää kierrettään verkko-ostoksilla

Verkko-ostoksia jättävät useimmiten maksamatta kuluttaja-asiakkaat, joilla on ennestään maksuhäiriömerkintöjä. Viime vuonna 25 000 kuluttajaa sai maksuhäiriömerkinnän, koska jätti verkko-ostoksen maksamatta.

Suomalaiset verkkokaupat hakevat nyt tosissaan kasvua ja osaansa kansainvälisen kilpailun kohteena olevasta asiakaskunnasta. Monelle verkkokauppiaalle aiheutuu kuitenkin isoja luottotappioita siitä, että riskienhallinta on jätetty huomioimatta. Suomen Asiakastieto Oy:n tuore selvitys osoittaa, että moni suomalainen verkkokauppias ei tarkista edes maksuhäiriöitä myöntäessään maksuaikaa eli käytännössä luottoa kuluttaja-asiakkaalle.

”Esimerkiksi viime vuonna maksamatta jääneestä verkko-ostoksesta maksuhäiriömerkinnän sai yli 25 000 kuluttajaa. Heistä lähes 90 prosentilla oli häiriöitä jo ennestään. 40 prosentilla heistä maksuhäiriömerkintöjä oli vähintään kymmenen”, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Miljoonien eurojen luottotappiot vältettävissä

Viime vuonna kuluttajien maksuhäiriömerkintöihin johtaneista maksamattomista verkko-ostoksista kertyi kauppiaille noin 13,5 miljoonan euron tappiot, jotka Jouni Muhosen mukaan päätyvät korkeampien hintojen muodossa muiden asiakkaiden maksettavaksi.

”Hieman yksinkertaistaen voidaan laskea, että lähes 12 miljoonan euron tappiot olisi vältetty pelkästään sillä, että olisi jätetty myymättä luotolla niille asiakkaille, joilla oli ennestään maksuhäiriömerkintöjä”, Jouni Muhonen summaa.

Kaikista Asiakastiedon kuluttajille rekisteröimistä maksuhäiriömerkinnöistä 62 prosenttia kohdistuu miehille, mutta verkkokaupassa tilanne on toinen. 57 prosenttia verkkokaupan maksuhäiriöistä rekisteröidään naisille.

”Tilastoista huomaa, että naiset jättävät määrällisesti enemmän ostoksiaan maksamatta, mutta laskujen summat ovat pienempiä. Euromääräisesti miesten osuus maksamattomista verkko-ostoksista on 59 prosenttia.”

Vastuullisesta kaupasta hyötyvät kaikki

Asiakastiedon tuntuman mukaan kirjo suomalaisten verkkokauppojen riskienhallinnassa on suuri. Osalla luottotappiot ovat kasvusta huolimatta hyvin hallinnassa, kun taas osa luottaa sokeasti asiakkaan antamiin tietoihin.

”Verkkokaupan kannattaa tarjota monipuoliset vaihtoehdot maksamiseen ja lasku on hyvä maksutapa myös asiakkaalle. Kun luottoa myönnetään vastuullisesti eli vain maksukykyiselle asiakkaalle, siitä hyötyvät kaikki”, Jouni Muhonen painottaa.

Tavaraa luotolla myyvä verkkokauppa voi olla maksuhäiriöiselle kuluttajalle lähes ainoa mahdollinen paikka tehdä isompia ostoksia. Näin hankittua tavaraa päätyy myös edelleen myytäväksi ja realisoitavaksi kirpputoreilla tai verkon vertaiskauppapaikoilla.

”Osa kuluttajista ei pysty ollenkaan hallitsemaan rahankäyttöään. Silloin on hyvä puhaltaa peli poikki ja jättää uusi luotto myöntämättä. Moni kuluttaja havahtuu tässä vaiheessa ja ymmärtää hakea apua omaan tilanteeseensa. Jos henkilöllä ei ole tietoa omista maksuhäiriöistään, voi ne käydä selvittämässä Omatieto-palvelussamme”, Muhonen jatkaa.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • maksukyky
  • maksuhäiriöt
  • verkkokauppa

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Yhteyshenkilöt

Jouni Muhonen

Liiketoimintajohtaja Henkilöasiakastieto +358 10 270 7408