Tiedote -

Atria tehostaa sikaleikkaamon toimintaa Nurmossa

Atria Suomi parantaa Nurmon sikaleikkaamon kannattavuutta ja kilpailukykyä toimintojen uudelleenjärjestelyillä. Atria Suomi on saanut uudelleenjärjestelyihin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Neuvottelut aloitettiin 15.1.2019 ja koskivat koko Nurmon sikaleikkaamon henkilöstöä.

Uudelleenjärjestelyillä saavutetaan noin 1,5 miljoonan euron vuotuiset säästöt, jotka toteutuvat täysimääräisesti vuoden 2020 alusta lähtien. Työn määrä sikaleikkaamossa vähenee noin 51 henkilötyövuoden verran ja se toteutetaan määräaikaisten työsuhteiden vähentämisellä sekä sisäisten järjestelyjen avulla.

Atria käynnisti Nurmon sikaleikkaamon rakentamiseen ja uudistamiseen liittyvän investointihankkeen tammikuussa 2015. Investoinnin arvo oli noin 36 miljoonaa euroa. Investointi saatiin kokonaisuudessaan valmiiksi vuoden 2017 aikana.

Lisätietoja antaa Atria Suomen lihaliiketoiminnasta vastaava johtaja Markku Hirvijärvi, p. 040 773 9276.

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • atria yrityksenä

Atria on Pohjoismaiden, Venäjän ja Viron johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama yli 110-vuotias yritys. Yrityksemme uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintaan ja yhtenäiseen, kestävää menestystä arvostavaan toimintatapaan.

Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Hyvä ruokamme on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua, ravitsevaa ja turvallista. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli noin 1,44 miljardia euroa ja palveluksemme oli noin 4 460 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1991 lähtien.

Lisätietoja:
Atria yrityksenä: www.atria.com
Kotikokkaajat: www.atria.fi
Atrialaiset blogikirjoitukset: www.atriablogi.fi

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde