Tiedote -

Yhteisöllisyys innostaa Tampereen ensimmäisessä elinkaarikorttelissa

Tampereen Tesoman elinkaarikorttelin peruskiven muuraustilaisuudessa korostettiin hankkeen monimuotoisuutta ja yhteisöllisyyttä. Maanantaina rakennustyömaalla tehtiin perustuksia, mutta puhujat odottivat jo innolla kesällä 2020 valmistuvan palvelukorttelin ikäpolvet yhdistävää toimintaa.


Avain Yhtiöt rakennuttaa elinkaarikortteliin Tesoman Kohmankaareen 46 vuokra-asuntoa, 39 asumisoikeusasuntoa ja 111 asuntoa palvelutaloon. Hanke perustuu keväällä 2016 pidettyyn Tampereen kaupungin järjestämään korttelinluovutuskilpailuun. Hankkeen voitti Avain Yhtiöt ja T2H tytäryhtiöineen Kohtaaminen-ehdotuksella. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri. Rakennusurakoitsijana on Pohjolan Rakennus Oy Häme.

Kehittää suomalaista kaupunkiasumista

Tampereen kaupungin terveiset toi tilaisuuteen asunto- ja kehityspäällikkö Auli Heinävä, joka totesi Tesoman elinkaarikorttelin kylämäisen kaupunkiasumisen innovaation kehittävän suomalaista kaupunkiasumista ja edistävän ikääntyneiden asumista. Ikäihmisten asumismuotojen monipuolistaminen on yksi keskeisimmistä asumisen kehittämisen teemoista Tampereella.

— Tämä on Tampereen ensimmäinen palvelukorttelisuunnitelma. Korttelin suunnittelu käynnistyi kilpailulla. Tätä ennen tesomalaiset olivat jo ideoineet työpajassa Oma Tesoma -asuinalueohjelmaan liittyen ”Onnellista lähiökorttelia”. Siinä unelmiksi nousivat yhteisöllisyys yli sukupolvien, omaehtoinen ja vapaaehtoinen yhteisöllisyys, naapuruston turvaverkko, yhteisöllisen toiminnan muokkaantuminen ajan myötä ja esimerkiksi yhteistilat ja yhteisessä käytössä olevat autot, kertoi Heinävä.

Avain Asumisoikeus Oy:n Maarit Toveri totesikin tilaisuudessa, että hankkeessa toteutuu monia tesomalaisten toiveita. Kun suunnittelutiimi tarttui kaupungin antamaan haasteeseen, he huomasivat itsekin, kuinka innostavaa oli ideoida laadukasta ja sukupolvia yhdistävää asunto- ja palvelukorttelia, jossa sananmukaisesti voi asua vauvasta vaariin.

— Meille on positiivinen haaste olla tekemässä jotain ihan uutta. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny sanelemalla, vaan pitää luoda luontevia tiloja kohtaamiseen. Toivommekin, että korttelin sydän, Pihatalo, tulee monimuotoiseen asukkaiden itse järjestämään käyttöön, Toveri sanoi.

Myös arkkitehti Janne Kangasvieri piti Tesoman elinkaarikorttelia poikkeuksellisen hienona hankkeena juuri yhteisöllisyytensä takia. Kohtaamiset ovat mahdollisia esimerkiksi aulatiloissa ja piha-alueilla sekä Piharakennuksen talosaunassa sekä kerho- ja oleskelutilassa. Tietoa alueen toiminnasta saa digitaalisista porrastauluista.

Uusia asumismalleja ikääntyville

Kilpailusuunnitelmaan toivottiin uusia malleja ikääntyvien asumiseen. Elinkaarikortteliin onkin tulossa omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntojen lisäksi palveluasumista sekä ryhmäkotimuotoista asumista.

Tesoman Hyvinvointikeskuksen yksikönjohtaja Riikka Helminen Mehiläinen Terveyspalvelut Oy:stä totesi keskuksen aloittaneen toimintansa huhtikuussa elinkaarikorttelin vieressä. Hyvinvointikeskuksessa odotetaankin jo malttamattomina, miten ja milloin uudet palveluasumisen muodot saadaan käyttöön. Keskus tarjoaa korttelin palvelutalon kotihoitoa ja tehostettua palveluasumista.

— Tavoitteena on, että ikäihmiset pysyvät toimintakykyisinä ja vireinä sekä henkisesti että fyysisesti, Helminen kertoi.

Elinkaarikorttelin mallissa on kehitetty uudenlaisia palvelumuotoja, ja tarjolle tulee myös senioreille tarkoitettuja yhteisöasuntoja.

Yhdessä turvallinen talo

Avain Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Ville Mäenpää totesi peruskivenmuuraustilaisuudessa, että Tesoman elinkaarikortteli on merkittävä hanke laajuutensa ja monipuolisuutensa takia. Elinkaarikortteliin nousee Asunto Oy Tampereen Koivulaakso, Asunto Oy Tampereen Mäntyrinne ja Kiinteistö Oy Tampereen Tesoman palvelukoti.

Yhteistyö nousi vahvasti esiin tilaisuudessa, kun niin kaupungin, Hyvinvointikeskuksen, suunnittelun, rakennuttajan kuin urakoitsijankin edustajat muurasivat lieriöön suljetun peruskirjan, sanomalehden ja kolikot peruskiveen. Muuraajat toivoivat uuden kohteen olevan muun muassa innovatiivinen, kestävä, turvallinen, energiatehokas ja käyttäjäystävällinen talo, joka on tehty hyvässä yhteistyössä.

Lisätietoja:

Maarit Toveri, toimitusjohtaja, Avain Asumisoikeus Oy, p. 0500 103 888, maarit.toveri@avainyhtiot.fi

Mauri Puljujärvi, projektipäällikkö, Avain Rakennuttaja Oy, p. 040 089 1779, mauri.puljujarvi@avainyhtiot.fi

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Avain Yhtiöt -konserni on erikoistunut asuntojen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen, isännöintiin sekä korjausrakentamiseen. Konsernin tavoitteena on rakentaa ja ylläpitää toimivaa ja turvallista elinympäristöä sekä kehittää kokonaisvaltaista asumisen ja rakentamisen laatua. Avain Yhtiöiden omistuksessa on lähes 8 000 asuntoa ja tavoitteena on rakennuttaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa. Konsernin vuosittaisten investointien arvo on yli 100 M€. www.avainasunnot.fi

Liittyvä sisältö