Tiedote -

Hertta Granroth Avaus Marketing Innovationsin sisältöjohtajaksi

Hertta Granroth aloittaa elokuussa Avaus Marketing Innovationsin sisältöjohtajana. Granrothin tehtävänä on kehittää Avauksen nopeassa kasvussa olevaa sisältötiimiä. Pitkään mainos- ja media-alalla työskennellyt Granroth siirtyy tehtävään A-Lehdet Digitalin liiketoimintavastaavan pestistä.

Granroth, joka on myös suositun Lilou’s Crush-blogin kirjoittaja, pitää sisältöjä markkinoinnin mielenkiintoisimpana mutta haastellisimpana osana juuri nyt. –Onnistumiseen tarvitaan sekä uudentyyppistä luovaa osaamista että uusia ketteriä prosesseja, sanoo Granroth.

Avaus tuottaa asiakkailleen räätälöityjä sisältöjä ja auttaa samalla omien sisältöjen toimivuuden kehittämisessä. – Päätavoite on nopeuttaa siirtymää heikosti kohdennetuista massakampanjoista kohti henkilökohtaisempaa, jatkuvaa asiakasdialogia.

Kuudenkymmenen prosentin vuosivauhtia kasvanut Avaus tunnetaan markkinointiteknologia-osaamisestaan mutta sisällöt ovat alusta saakka olleet Avauksen toinen vahva puoli. - Ilman luovaa, merkityksellistä sisältöä ja niihin kytkettyä analytiikkaa ei synny tuloksellista markkinointia, sanoo Avauksen Managing Partner Tom Nickels.

- Yritykset tekevät tänään satoja pieniä täsmäkampanjoita, siinä missä aiemmin saatettiin puhua kymmenestä sanoo Granroth. Tämä vaatii sekä markkinoinnin sisäistä muutosta että uutta työnjakoa asiakkaan ja sisältökumppanin välillä., sanoo Granroth.

Granroth sanoo valinneensa Avauksen, koska se on uuden markkinoinnin kärkiyritys, joka menestyy myös kansainvälisesti. – Avaus on alle vuodessa päässyt Ruotsissa ja Puolassa todella pitkälle. Nyt vuorossa ovat uudet markkinat. Tällaisia yrityksiä ei ole Suomessa montaa, ja tuntuu hienolta hypätä kelkkaan, sanoo Granroth.Avaus Marketing Innovations on erikoistunut monikanavaisen markkinoinnin sisältö- data- ja teknologiaratkaisuihin. Yhtiöllä on 110 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa.

Lisätietoja:

Tom NickelsManaging Partner
Avaus Marketing Innovations
040-5443348, tom.nickels@avaus.fi

Hertta Granroth
Sisältöjohtaja
Avaus Marketing Innovations
040-5959953

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • nimitykset

Avaus Marketing Innovations on digitaalisen markkinoinnin ja markkinoititeknologian pohjoismainen erikoisasiantuntia. Avaus auttaa asiakkaitaan parantamaan tulostaan yhdistämällä sisältöjä, analytiikkaa, teknologiaa, digitaalista mediaa ja kasvuhakkerointia. Tärkeimmät teknologiakumppanit ovat Adobe, Salesforce och Marketo. Avauksella on 150 työntekijää Ruotsissa, Suomessa ja Puolassa. Ennustettu liikevaihto vuodelle 2016 on 13 miljoonaa euroa.

Yhteyshenkilöt

Emma Storbacka

Lehdistön yhteyshenkilö CEO +46760518087

Tuomo Räsänen

Lehdistön yhteyshenkilö COO +358407182840