Tiedote -

Kansainvälistyvä Avaus Marketing Innovations Tukholmaan

Avaus Marketing Innovations avaa toimiston Tukholmaan. Toimiston on tarkoitus palvella sekä nykyisiä että uusia pohjoismaisia suurasiakkaita. Avauksen Ruotsin liiketoiminnan käynnistäjäksi on valittu Mikael Thiel, joka on tehnyt pitkän uran tulospohjaisen markkinoinnin piirissä Tukholman McCann MRM -toimistossa.

Ruotsin markkinointiviestinnän markkinat kuuluvat maailman edistyneimpiin. Ne ovat myös kaksi kertaa Suomea suuremmat. - Tämä tuntuu ihan sopivalta haasteelta sanoo Avauksen operatiivinen johtaja Tuomo Räsänen.

Avauksella on poikkeuksellisen hyvä kokemus laajojen markkinointiohjelmien operoinnista suurille asiakkaille, kertoo Mikael Thiel. - Peli ratkaistaan nyt sillä miten uusista teknologioista ja datasta saadaan markkinoinnissa kaikki hyödyt irti. Thielin mukaan Avaus edustaa data-lähtöisen markkinoinnin ehdotonta kärkeä Pohjoismaissa. - Siksi oma valintani oli helppo, halusin olla mukana muutoksen eturintamassa.

Avauksen ja Tekesin tekeillä olevan selvityksen mukaan Pohjoismaiden markkinoinnin teknologia- ja palvelumarkkinat ovat vajaan miljardin euron kokoiset vuonna 2015. - Tästä Ruotsin markkinan osuus on noin 40 prosenttia. Brändien rakentamisosaaminen on Ruotsissa Euroopan ehdotonta kärkeä. Tanskalaiset ovat TV-viihteen viennin kärkimaita, mutta markkinoinnin teknologiaosaamisessa Suomella on kaikki edellytykset johtoasemaan, sanoo Räsäsen.

Avaus Marketing Innovationsin liikevaihto on kasvanut yli 40 prosenttia viitenä peräkkäisenä vuotena. Yritys avaa parhaillaan myös teknologiakeskusta Gdanskiin, Puolaan. Avaus Marketing Innovations on jatkanut vanhalla omistajapohjalla sen jälkeen kun emo-yhtiö Avaus Consulting myytiiin elokuussa 2014 Siili Solutions Oy:lle.


Lisätietoja:

Tuomo Räsänen
Operatiivinen johtaja
Avaus Marketing Innovations
tuomo.rasanen@avaus.fi

Mikael Thiel
Country Manager
Avaus Marketing Innovations
mikael.thiel@avaus.fi

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • yritysuutiset

Avaus Marketing Innovations on digitaalisen markkinoinnin ja markkinoititeknologian pohjoismainen erikoisasiantuntia. Avaus auttaa asiakkaitaan parantamaan tulostaan yhdistämällä sisältöjä, analytiikkaa, teknologiaa, digitaalista mediaa ja kasvuhakkerointia. Tärkeimmät teknologiakumppanit ovat Adobe, Salesforce och Marketo. Avauksella on 150 työntekijää Ruotsissa, Suomessa ja Puolassa. Ennustettu liikevaihto vuodelle 2016 on 13 miljoonaa euroa.

Yhteyshenkilöt

Emma Storbacka

Lehdistön yhteyshenkilö CEO +46760518087

Tuomo Räsänen

Lehdistön yhteyshenkilö COO +358407182840