Tiedote -

NordicBet nostaa Brasilian maailmanmestariksi - Messistä maalikuningas

Jalkapallon MM-kisat ovat jo aivan ovella, ja ennakkospekulaatiot lopputurnaukseen selvinneiden maiden menestyksestä käyvät kuumina. Vedonlyöntiyhtiö NordicBet osallistuu omalta osaltaan spekulaatioihin muhkealla MM-kisavetokattauksella, joka pitää sisällään lukuisia erikoisvetoja. Vetoa on mahdollista lyödä muun muassa maailmanmestarista, eri maanosien parhaista maista, alkulohkoista jatkoon selviävistä joukkueista sekä maalikuninkaasta.

NordicBet nostaa kertoimiensa perusteella maailmanmestariksi isäntämaa Brasilian. Argentiina, Saksa ja Espanja haastavat Brasilian mestaruustaistossa, kun taas mustaksi hevoseksi povatun Belgian mestaruuskerroin on peräti 19. Lionel Messi ja haastajan rooliin jäänyt Neymar taistelevat kertoimien valossa tiukimmin maalikuninkaan himoitusta tittelistä - Sergio Agüeron maalikuninkuuskerroin nousee jo varsin korkeaksi.

Kohta käyntiin pyörähtävät MM-kisat sekä NordicBetin laaja kerroinvalikoima innostavat iGaming-asiantuntija Juha Kvistin ylistäviin kommentteihin. "Jalkapallon MM-kisat pysäyttävät koko maailman. Kuukauden kestävä jännitysnäytelmä pitää urheilufanien takamukset tiukasti kisastudioiden penkeissä kiinni, ja NordicBetin laaja kerroinvalikoima takaa sen, että takamus pysyy niin sanotun jännähien marinoimana pelistä toiseen. Futisfanit ovat aina innostuneet maailmanmestariin, maalikuninkaaseen sekä muihin erikoisuuksiin liittyvistä vedoista, joten NordicBetin normivetojen kylkeen isketyt erikoisemmat panostusmahdollisuudet varmasti täydentävät penkkiurheilijoiden kisakokemuksen 100-prosenttiseksi", Kvist hehkuttaa.  

Aiheet

  • Urheilu

Kategoriat

  • igaming
  • jalkapallo
  • nordicbet
  • vedonlyönti
  • vedonlyöntiyhtiö
  • mm-kisat
  • brasilia
  • argentiina
  • saksa
  • espanja
  • belgia
  • messi
  • neymar
  • aguero
  • maalikuningas
  • alkulohko
  • maanosa
  • paras
  • maa

Lisätietoja:

https://www.nordicbet.com/fin/sportsbook#_50000010296

iGaming asiantuntija Juha Kvist, puh: 040-570 1500

Sähköposti: juha.kvist@betssongroup.com

Luotettavasta ja reilusta vedonlyönnistä kuuluisan NordicBetin tavoitteena on ollut jo vuodesta 2002 lähtien tarjota kilpailukykyisiä pelikohteita ja vedonlyöntipalveluja ympäri maailmaa. NordicBetillä on pohjoismaiden laajin kerrointarjonta; pelattavaa riittää mitä uskomattomimpiin sarjoihin. Pääalueena ovat eurooppalaiset urheilulajit – mukaan lukien useat paikalliset sarjat. Suomen osalta alasarjoihin on mahdollista panostaa salibandyn, jääkiekon ja jalkapallon saralla.

NordicBet tarjoaa luotettavaa pelaamista vedonlyönnin lisäksi myös kasinopelien ja pokerin parissa. Asiakkaiden luottamuksen ansaitsemiseen panostetaan muun muassa loistavan asiakaspalvelun, nopeiden ulosmaksujen sekä mahdollisimman monipuolisen pelitarjonnan avulla.