News -

Clas Ohlson lanseeraa käteviä uutuuksia älykotiin

Kodin saa nyt älykkäämmäksi entistä helpommin ja edullisemmin. Clas Ohlsonin Smart Plugin avulla voi hallita pistorasiaan kytkettyjä laitteita älypuhelimella tai tabletilla käyttämällä uutta Clas Ohlson Home -sovellusta.

Smart Plug -kaukokytkimellä voi hallita esimerkiksi valaisimia, lämpöpuhaltimia tai vaikkapa kahvinkeitintä. Siinä on kätevä ajastin, jota ohjataan Clas Ohlson Home -sovelluksella. Voit esimerkiksi ajastaa Smart Plugin kytkemään valaisimen päälle loman ajaksi satunnaisesti ikään kuin joku olisi kotona. Lisäksi laitteessa on yövalo, jonka voi ajastaa helposti sovelluksella.

– Smart Plugin ja uuden sovelluksen suunnittelussa on keskitytty helposti lähestyttävään älykotiratkaisuun. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteen on oltava helppokäyttöinen ja hinnan on oltava erittäin kilpailukykyinen. Mielestäni olemme onnistuneet siinä, ja uskonkin, että moni asiakkaistamme ottaa nyt ensimmäisen askeleen kohti älykotia, kertoo Peter Olsson, Clas Ohlsonin elektroniikka-tuoteryhmän päällikkö.

Asennus käy helposti Clas Ohlson Home -sovelluksella, joka on saatavilla sekä Android- että iPhone-/iPad-laitteille. Sovelluksen voi ladata ilmaiseksi Google Playsta ja App Storesta. Laitteiden välinen kommunikaatio tapahtuu suoraan WiFi-verkon kautta – et siis tarvitse uusia modeemeja tai antenneja.

Clas Ohlson Home WiFi Smart Plug on nyt myynnissä Clas Ohlsonin myymälöissä ja verkkokaupassa hintaan 29,95 €.

Related links

Topics

  • New products, services

Categories

  • tuotteet

Contacts

Clas Ohlson Asiakaspalvelu

0800-411171