Tiedote -

Kysely: Postin lakko ja siitä uutisointi vaikuttivat kuluttajien asenteisiin negatiivisesti – näkyi verkkokauppojen joulumyynneissä

Black Fridayta ja veronpalautuspäivää lukuunottamatta Postin lakko ja siitä uutisointi on näkynyt verkkokauppojen joulusesongissa joulukuun ensimmäisille viikoille saakka. Cuponation.fi ja Suomi24.fi -sivustojen toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan puolet vastanneista muutti ostokäyttäytymistään marraskuisen Postin lakon vuoksi.

Cuponationin tiedustelujen ja tietokannan mukaan osa verkkokaupoista on onnistunut markkinointikampanjoillaan kasvattamaan tämän vuoden joulumyyntiään, mutta yleinen trendi oli joulukuun ensimmäisillä viikoilla laimea. Osasyyksi epäillään Postin lakkoa ja siitä uutisoitia. Kyselytutkimuksen mukaan puolet suomalaisista muuttivat ostokäyttäytymistään lakon vuoksi.

Cuponationin yhteistyössä Suomi24.fi -sivuston kanssa toteuttamassa yli 1000 vastaajan kyselytutkimuksessa yli neljäsosa, 26,9%, ilmoitti jättävänsä jouluostokset verkossa väliin tänä vuonna Postin lakosta johtuen. 23,0% vastaajista ilmoitti luottavansa Matkahuollon toimituksiin. Vain puolet ilmoitti tekevänsä ostoksia netissä lakosta huolimatta.

Verkkokaupat varautuivat pahimpaan

Lakon vaikutus kuluttajien asenteisiin aiheutti epävarmuutta myös verkkokaupoissa. Cuponation tiedusteli lakon vaikutuksia verkkokauppohin. Adlibriksen markkinointipäällikkö Marjut Määttä kommentoi aihetta Cuponationille seuraavasti:

- Tietenkin koko marraskuun jatkunut Postin lakon uutisointi aiheutti silloin epävarmuutta ja jätti epäilyksen siemenen asiakkaisiimme. Näin ollen se on vaikuttanut negatiivisesti myös alkaneeseen joulukauppaamme, kertoo Adlibriksen markkinointipäällikkö Marjut Määttä.

Sesongin alkaminen vaikuttaa tiedustelujen mukaan alkaneen tänä vuonna hieman myöhemmin kuin aikaisempina vuosina. Smartphotolta puolestaan kommentoidaan postin lakkoa seuraavasti:

- Lakko näkyi meillä asiakkaiden lisääntyneinä yhteydenottoina. Myyntien puolesta huomasimme, että tänä vuonna sesongin huippu oli myöhemmin kuin aikaisempina vuosina, kertoo Smartphoton pohjoismaiden markkinointipäällikkö Maria Sillén Sittner Cuponationille

Cuponationin tiedustelujen mukaan verkkokaupat ovat kuitenkin pyrkineet pitämään vaikutukset itse toimituksiin minimissä.

- Pelkäsimme kyllä pahinta, mutta meidän pakettilähetykset menivät kuitenkin aika hyvin perille joko toimitusajan puitteissa tai erittäin lyhyellä viiveellä, ja tätä infoa jaoimme eteenpäin myös asiakkaillemme, kerrotaan EMP.fi-verkkokaupasta Cuponationille.

Verkkokaupat ovat myös aktiivisesti kampanjoineet käyttävänsä Postin ulkopuolisia toimittajia.

- Onneksi teemme yhteistyötä myös Schenkerin kanssa ja näin ollen koko toimitusketjumme ei ole yhden kumppanin varassa, ja onneksi Postin lakko on nyt ohi, Marjut Määttä Adlibrikselta kertoo Cuponationille.

Cuponation kokosi tietokantansa pohjalta muutamia lukuja verkkokauppojen joulusesongista.

Lukuja joulukaupasta verkossa 2015

  • Black Friday 27.11.2015 toi verkkokauppoihin yli kuusinkertaiset myynnit tavalliseen marraskuun perjantaihin verrattuna
  • Veronpalautuspäivänä verkko-ostajia oli liikkeellä noin 75 prosenttia normaalia torstaita enemmän
  • Cuponationin yhteistyössä Suomi24.fi-sivuston kanssa toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan 87,3 prosenttia suomalaisista hyödyntää jonkinlaisia alennuksia jouluostoksissaan
  • Verkkokauppojen alennuskoodeja jouluostoksissa käyttää vasta 8,8 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista
  • Kyselytutkimuksen mukaan tänä vuonna eniten lahjaksi ostetaan vaatteita (vastanneista 54,4%), toiseksi eniten leluja ja pelejä (vastanneista 48,7%) ja kolmanneksi eniten kirjoja (vastanneista 38,2%)

Lisätietoa kyselytutkimuksesta

Cuponationin yhteistyössä Suomi24.fi-sivuston kanssa toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yli 1000 suomalaista. 95 prosentin luottamustasolla laskettuna vastausten virhemarginaalit olivat +/-1,33-yksikön ja +/-1,51%-yksikön välillä. Vastaajien ikäjakauma on edustava. Kysely toteutettiin Cuponationin toimesta Suomi24.fi-sivustolla viikolla 48.

Lisätietoa kyselytutkimuskesta ja sen tuloksista löytyy osoitteesta www.cuponation.fi/joululahjatutkimus.

Cuponation on verkkokauppojen alennuskoodeja ja tarjouksia listaava verkkosivusto, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2013 lähtien.

Linkit

Kategoriat

  • cyber monday
  • kuluttaja
  • kulutus
  • uutisointi
  • posti
  • postin lakko
  • joulukauppa
  • joulusesonki
  • verkkokauppa
  • tarjous
  • tarjoukset
  • shoppailu
  • joulu
  • cuponation
  • black friday
  • alennuskoodit
  • alennuskoodi

Cuponation on verkkokauppojen alennuskoodeja tarjoava ja tarjouksia listaava verkkosivusto ja yritys, joka kerää suomalaisten iloksi 700 verkkokauppaa ja brändiä yhteen paikkaan. Löydät meidät osoitteesta www.cuponation.fi. Lisätietoa meistä löytyy osoitteesta www.cuponation.fi/blogi.