Ohita

Tiedote -

Dachser vahvistaa lento- ja meriliikenneverkostoaan Pohjoismaissa

DACHSER Denmark A/S on avannut lento- ja merirahtitoimiston Koldingissa ja on nyt edustettuna myös Ison-Beltin länsipuolella. Tanskan uuden toimipisteen myötä DACHSER Air & Sea Logistics vahvistaa edelleen verkostoaan Pohjoismaissa.

DACHSER Denmark A/S on avannut lento- ja merirahtitoimiston Koldingissa ja on nyt edustettuna myös Ison-Beltin länsipuolella

Kilpailu markkinoilla on kovaa ja paineet hankkia lisäkapasiteettia on merkittävää. Palvellakseen paremmin asiakkaita koko maassa DACHSER Air & Sea Logistics on lokakuussa 2017 perustanut toimipisteen Koldingiin vahvistaakseen verkostoaan ja lisätäkseen kasvua pitkällä aikavälillä.

"Kolding on tärkeä keskittymä, Pohjois-Saksasta tulevat tavarat lähetetään Koldingin kautta, ja kaupungissa on myös monien suurten tanskalaisten yritysten pääkonttoreita", sanoo Juha Isohanni, Managing Director Nordic Air & Sea Logisticsilta. Koldingissa voimme tarjota asiakkaille entistä paremman tavaroiden kulun, sekä Pohjoismaissa että maailmanlaajuisesti", Isohanni selittää.

Uuden toimipisteen kanssa DACHSER laajentaa verkostoaan Pohjoismaissa, johon kuuluu jo yksi toimisto Hvidovressa ja neljä Suomessa.

"Tällä hetkellä hallinnoimme lento- ja merirahtitoimintoja Länsi-Tanskassa sijaitseville asiakkaillemme, mutta nyt on aika paikalliselle läsnäololle asiakkaidemme paikallisten tarpeiden tyydyttämiseksi", sanoo Peter Winge, Country Manager Air & Sea Logistics Denmark.

DACHSER Air & Sea Logisticsilla on tällä hetkellä 172 omaa toimipistettä ja yli 4 000 työntekijää, jotka tuottivat noin 1,5 miljardin euron liikevaihdon vuonna 2016. Uuden Koldingin toimipisteen avulla DACHSER Denmark A/S voi tarjota palveluja aina lento- ja meriliikenteestä kuljetus- ja sopimuslogistiikkaratkaisuihin sekä tulliselvitystä ja konsultointia.

Aiheet

Kategoriat


DACHSERin liiketoimintamalliin kuuluu kaksi kuljetus- ja varastointipalveluja sekä asiakaskohtaisia palveluja tarjoavaa liiketoiminta-aluetta: DACHSER Road Logistics ja DACHSER Air & Sea Logistics. Tarjontaa täydennetään muun muassa DACHSERin sopimuslogistiikka- ja konsultointipalveluilla sekä toimialakohtaisilla ratkaisuilla, jotka palvelevat kemianteollisuutta ja tee se itse -sektoria. Lisäksi DACHSER Food Logistics tarjoaa elintarviketeollisuudelle suunnattua tehokasta kuljetuslogistiikkaa.

Yhteyshenkilöt

Alexandra Hartung

Alexandra Hartung

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager Nordic +45 36 34 99 14
Jonne Kuusisto

Jonne Kuusisto

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Consultant Nordic +45 60 19 29 27

Yksi maailma, yksi yhtiö, yksi verkosto

Dachser on vuonna 1930 perustettu saksalainen perheomisteinen logistiikka-alan yritys, joka palvelee 379 toimipisteessä ympäri maailman työllistäen lähes 33 000 työntekijää. Yrityksen liikevaihto vuonna 2022 oli 8,1 mrd. € (netto, konsolidoitu).

Dachserin liiketoimintamalliin kuuluu kaksi kuljetus- ja varastointipalveluja sekä asiakaskohtaisia palveluja tarjoavaa liiketoiminta-aluetta: Dachser Road Logistics ja Dachser Air & Sea Logistics. Tarjontaa täydennetään muun muassa Dachserin sopimuslogistiikka- ja konsultointipalveluilla sekä toimialakohtaisilla ratkaisuilla, jotka palvelevat kemianteollisuutta ja tee se itse -sektoria. Lisäksi Dachser Food Logistics tarjoaa elintarviketeollisuudelle suunnattua tehokasta kuljetuslogistiikkaa.

Dachser on vuosien varrella vahvistanut asemaansa Suomen markkinoilla johtavana integroitujen logististen palveluiden tarjoajana. Kokeneen ja osaavan henkilöstön ja edistyksellisten järjestelmien yhdistelmä tarjoaa korkealaatuista logistiikkaa suomalaiselle teollisuudelle ja kaupalle lento-, meri- ja maantieratkaisujen kautta. Maanlaajuisen toimipisteverkostomme ja Keravalla sijaitsevan logistiikkakeskuksemme avulla tuomme paikallista osaamista ja maailmanlaajuista kattavuutta asiakkaittemme hyödyksi.

Suomessa Dachser toimii kahdella eri yritysnimellä:

Dachser Finland Air & Sea Logistics Oy hoitaa lento- ja merikuljetuksia (Dachser Air & Sea Logistics).

Dachser Finland Oy hoitaa maantiekuljetuksia (Dachser European Logistics).

DACHSER Finland
Kerava / Vantaa / Lahti / Tampere
Suomi