Uutinen -

Euroalue elpymään päin

Maailmantalouden ennustettavuus on tällä hetkellä heikko. Euroopan talous tosin näyttää kohenevan Kreikan tilanteesta huolimatta ja Yhdysvalloilta odotetaan kasvua toisella vuosipuoliskolla.

Maailmantalouden ennustettavuutta heikentävät tällä hetkellä useat tekijät. Näitä ovat Kreikan rooli osana euroaluetta, Kiinan rahoitusmarkkinoiden tilanne, öljyn hinnankehitys, päävaluuttojen arvonvaihtelu ja odotukset Yhdysvaltain rahapolitiikan tulevasta kehityksestä. Isoista ja ennakoimattomista muutoksista huolimatta Deloitten ekonomistit näkevät selvästi, että euroalueen talous on parantumaan päin, Venäjän talous on taantumassa, USA on toipumassa huonosta ensimmäisestä neljänneksestä ja Kiinan talous näyttää hitaita kasvun merkkejä.

Euroalue – elpyminen jatkuu

Euroalue näyttäisi elpyvän tasaisesti Kreikan poliittisista paineista huolimatta. Vähittäiskauppa on kasvussa, deflaation pelot ovat hälvenneet inflaation noustua ja euroalueen sijoitukset ovat kasvaneet jo kolmena perättäisenä neljänneksenä. ”Grexitin” riski on edelleen olemassa, sen mahdolliset vaikutukset riippuvat suureksi osaksi siitä, miten sijoittajat tilanteen tulkitsevat. Euroalueen ennuste seuraavaksi 12 kuukaudeksi on varovaisen optimistinen.

Yhdysvallat – vääristävätkö BKT:n mittavirheet kasvua?

Tutkijoiden mukaan Yhdysvaltojen BKT:n lasku ensimmäisellä neljänneksellä saattaa olla selitettävissä hallituksen mittausmetodien virheellisyydellä. Työllisyyden kasvu nimittäin näyttäisi viittaavan siihen, että Yhdysvaltain talous olisi vahvempi kuin mitä BKT-luvut antavat ymmärtää. Yhdysvaltojen talouden uskotaan kasvavan toisella vuosipuoliskolla selvästi ensimmäistä enemmän.

Kiina – uudistukset tehonneet?

Kiinassa on nähtävissä, että rahapolitiikan keventämisen tuloksena talouskasvu olisi alkanut vakiintua hidastumisen sijaan. Vienti kuitenkin kärsii edelleen vahvan valuutan ja heikon ulkomaisen kysynnän vuoksi.

Venäjä – alamäki jatkuu

Venäjä kärsii taantumasta. Maan talous on jo vuosia ollut riippuvainen öljystä ja kaasusta, ja sille ei ole näin ollen muodostunut vahvaa, öljystä riippumatonta kotimaan taloutta. Öljyn matala hinta yhdessä länsimaiden pakotteiden kanssa nakertavat edelleen lovea maan talouteen huolimatta öljynhinnan vaatimattomasta elpymisestä. Keskuspankin toimet ovat auttaneet ruplaa elpymään jonkin verran vuoden aikana, mutta tämä ei pelasta heikon taloustilanteen, korkean inflaation ja valuuttariskien kourissa. Kriisin pitäisi toimia lainsäätäjien mahdollisuutena ottaa käyttöön tiukkoja uudistuksia.

Koko raportti on ladattavissa nettisivuillamme.


Lisätietoja:

Sanna Fäldt
Marketing & Communications
sanna.faldt@deloitte.fi
Deloitte Finland

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • politiikka
  • rahoitusmarkkinat
  • rahapolitiikka
  • taantuma
  • maailmantalous
  • talous
  • tutkimus
  • deloitte
  • asiantuntijaorganisaatio
  • euroalue
  • venäjä
  • kiina
  • yhdysvallat
  • bkt

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671