Uutinen -

Suomen Deloitten toimitusjohtaja vaihtuu ensi kesänä

Suomen Deloitten uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu yhtiössä vuodesta 2002 toiminut partneri OTK Tomi Pitkänen. Hän aloittaa uudessa pestissä 1.6.2014. Nykyinen toimitusjohtaja Teppo Rantanen jatkaa yhtiössä senior partnerina.

Johtajilla on runsaan yhdeksän kuukauden siirtymävaihe, jolloin yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja perehdyttää seuraajansa tehtäväänsä. Teppo Rantasen mukaan toimitusjohtajan vaihdos on tärkeä osa Deloitten toimintakulttuuriin kuuluvaa aktiivista seuraajasuunnittelua ja rotaatioperiaatetta.
”Näin varmistamme, että seuraamme aikaamme ja olemme jatkuvasti askeleen edellä asiakkaidemme ja henkilöstömme kanssa. Haemme aktiivisella rotaatiolla uusia ajatuksia ja energiaa tulevaisuuden rakentamiseen”, sanoo toimitusjohtaja Teppo Rantanen.

Uuden toimitusjohtajan valinnassa painotettiin useita tekijöitä, joita olivat mm. kyvykkyys johtaa muutosta, ihmisjohtamisen taidot sekä näkemyksellisyys ja kestävyys yrityksen pitkäjänteiseen kehittämiseen.

”Odotan innolla ja nöyränä uusia tehtäviäni. Asiakkaamme odottavat meiltä rohkeaa näkemystä ja innovatiivisuutta. Haastan erinomaiset asiantuntijamme ylittämään nämä odotukset”, sanoo uusi toimitusjohtaja Tomi Pitkänen.

Tomi Pitkänen toimii tällä hetkellä yritysjärjestelypalveluiden vetäjänä. Hän on Deloittella vastannut mm. asiakkuuksien ja palvelujen kehittämisestä, verojen tilintarkastuksesta sekä veroneuvonannosta. Ennen siirtymistään Deloittelle hän on toiminut lähes kymmenen vuotta verokonsulttina ja verohallinnossa.

Deloitte verkosto jatkaa kasvuaan

Deloitten liiketoiminta on viime aikoina kehittynyt suotuisasti. Kansainvälisen verkoston liikevaihto kasvoi 31.5.2013 päättyneellä tilikaudella neljättä peräkkäistä vuotta yltäen nyt 32,4 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Kasvua tapahtui kaikissa liiketoiminnoissa ja maantieteellisillä alueilla.

Tilikauden aikana tehtiin lähes 30 strategista yritysostoa tulevaisuuden investointina ja EMEA-alueelle perustettiin uusi Deloitte-yliopisto huippuasiantuntijuuden ja osaamisen kehittämiseksi.

Myös Suomen Deloitten liikevaihto jatkoi kasvuaan. Toukokuussa päättyneellä tilikaudella liikevaihto kasvoi hieman yli kuusi prosenttia 57,0 miljoonaan euroon.

Lisätietoja

Tomi Pitkänen
puh. 020 755 5321
tomi.pitkanen@deloitte.fi

Teppo Rantanen
puh. 020 755 5353
teppo.rantanen@deloitte.fi
 

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Yhtiön palveluksessa on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Deloitte tarjoaa asiakkailleen tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkaina on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa Deloitten palveluksessa on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 4 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • asiantuntijaorganisaatio
  • deloitte
  • toimitusjohtaja

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671