Tiedote -

Deloitten kansainvälinen raportti: Hallitusten politiikat porttina teollisuuden kilpailukyvylle

Hallitusten politiikat voivat joko tukea tai estää maan valmistavan teollisuuden kehitystä. Deloitten kansainvälinen “Manufacturing for Growth” -raportti kokoaa 70 kansainvälisen huippujohtajan haastattelut suurimpien teollisuusmaiden tulevaisuuden kilpailukyvystä.

Raportin mukaan valmistavan teollisuuden johtajat ympäri maailman kaipaavat hallituksilta veroja yksinkertaistavaa, vapaata ja reilua kaupankäyntiä tukevaa politiikkaa. Toiveena ovat myös vahvempi energia- ja infrastruktuuripolitiikka sekä paremmin kohdennettu koulutus- ja työvoimarakenne.  Lisäksi toiveissa korostuvat valmistavaa teollisuutta tukevaa politiikkaa tieteeseen, teknologiaan ja innovaatioihin.

“Raportti osoittaa vahvaa ja laajaa tukea niin yksityissektorilta kuin hallitusten taholta, että juuri nyt on välttämätöntä luoda valmistavalle teollisuudelle edistyksellinen, innovaatioita tukeva toimintaympäristö. Teollisuus luo enemmän työpaikkoja kuin mikään muu toimiala, se ajaa innovaatioita yhteiskunnan eri aloille, ja tuottaa kuluttajaratkaisuja – kaikki ovat avaimia pitkän aikavälin kestävään taloudelliseen kasvuun”, toteaa Deloitten partneri Samuli Kuusela.

Teollisuuden johtovaltiot murroksessa
Raportin mukaan Yhdysvallat tulee todennäköisesti menestymään globaalina teollisuusvalmistajana, jos se onnistuu keventämään yritysverotusta. Samalla sen tulisi kehittää kotimaan energiantuotannon politiikkoja sekä rakentaa koulutusohjelmia, joilla varmistetaan korkeasti koulutettu työvoima. 

Sitä vastoin perinteinen teollisuuden mahtimaa Saksa on menestynyt uusien innovaatioiden ja teknologioiden avulla, mutta kohtaa haasteita etenkin energiassa sekä työvoima- ja materiaalikustannuksissa. Haastatellut johtajat ehdottavat, että Saksan tulisi kehittää realistinen lähestymistapa energiamuutokseen, sekä keskittyä korkean teknologian innovaatioihin ja työlainsäädännön jäykkyyteen. 

Japani yhtenä maailman suurimpana talousalueena on kansainvälisesti tunnustettu hyödyntävän parhaita käytäntöjä teollisuudessaan. Samalla se kamppailee kutistuvan väestön, korkean verotusasteen sekä rajoitettujen luonnonvarojen kanssa.  Säilyäkseen kilpailukykyisenä, johtajat suosittelevat Japanin kehittävän rahapolitiikkaansa vakauttaakseen valuuttakursseja ja inflaatiota. Japanin tulisi pohtia verorasitteiden keventämistä sekä kehittää työntekijäpolitiikkoja nykypäivän työmarkkinoita vastaaviksi. Lisäksi tulisi vahvistaa tukea pitkäaikaisiin investointeihin tieteeseen ja teknologiaan.

“Valmistavalla teollisuudella on jatkossakin kovia esteitä ja hidasteita tässä taloustilanteessa. Raportti kuvastaa maailmanlaajuisesti johtajien mielipiteitä. Viestien perusteella on selvää, että paremman kasvun ja suorituskyvyn kannalta valmistavan teollisuuden yritykset suuntaavat katseensa sekä kehittyneille että kehittyville markkinoille. Tällä ratkaisevalla hetkellä Suomi voisi nopeilla päätöksillä ja liikkeillä parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä toimintaympäristöä parantamalla, ja saada näin yrityksille vähän etumatkaa”, Kuusela jatkaa. 
 
Poliittinen ohjaus avainasemassa
Yleisesti ottaen haastatellut johtajat korostavat julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön merkitystä tehokkaiden politiikkojen teossa. Valtiot miettivät nyt, miten muodostaa politiikoista integroitu portfolio, jolla vahvistetaan maan innovaatiokykyä luoda ja tuottaa pitkälle kehitettyjä tuotteita ja tukea vaativia valmistavan teollisuuden ekosysteemejä. Samalla kun historiallisesti vahvat teollisuusmaat joutuvat taistelemaan säilyttääkseen kilpailuetunsa, nousevat voimanpesät kohtaavat aivan erilaisia haasteita; miten tasapainottaa kasvu ja muut kansalliset tarpeet. 

Raportti tutkii kuuden avainvaltion (Yhdysvallat, Saksa, Japani, Kiina, Intia ja Brasilia) kansallisia politiikkoja, ja analysoi niiden mahdollisuutta edistää maan kilpailukykyä. Raportin lisäosat tarjoavat arvoketjuanalyysejä avainteollisuussektoreille sisältäen ilmailun, autoteollisuuden ja kemikaalit.

“Raportti osoittaa, että tämän päivän teollisuuden arvoketjut ovat globaaleja, voimakkaasti verkottuneita ja nopeasti muuttuvia.  Valtiot ympäri maailman ovat tekemässä poliittisia päätöksiä ja investointeja tavoitteena kehittää korkeasti koulutettua työvoimaa, parantaa infrastruktuuria ja tukea innovaatioita. Näillä liikkeillä luodaan kehittynyttä teollisuutta, korkean tason työpaikkoja sekä kasvatetaan yleistä taloudellista vaurautta.”


Lataa “Manufacturing for Growth -raportti kokonaisuudessaan: www.deloitte.com/manufacturingforgrowth


Raportin 70 maailmanlaajuisen yritysjohtajan, poliittisten johtajien sekä akateemikoiden haastattelut on toteutettu World Economic Forum (the Forum) -tilaisuuden yhteydessä. Deloitte on vastannut raportin kokoamisesta.

Lisätietoja:

Samuli Kuusela
partneri, Deloitte
puh. 020 755 5469
samuli.kuusela(a)deloitte.fi

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • teollisuus
  • deloitte
  • asiantuntijaorganisaatio

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 4 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671