Tiedote -

Kehittyviltä markkinoilta odotetaan vahvaa kasvua

Yritysjohtajat uskovat kehittyvien markkinoiden jyrkkään nousuun valmistavan teollisuuden kilpailukykyvertailussa. Suuret tuotantomarkkinat Yhdysvallat, Japani ja Saksa menettävät asemaansa nousevien markkinoiden haastajille.

Deloitten Global Manufacturing Competitiveness Index -raportti osoittaa, että kilpailukykyisen tuotannon tulevaisuus on keskellä isoa muutosta. Viime vuosituhannen tuotannon kärkimaat Yhdysvallat, Saksa ja Japani kohtaavat merkittäviä haasteita seuraavan viiden vuoden aikana kehittyviä maita vastaan. Haastajia ovat Kiina, Intia ja Brasilia.

Raportti sijoitti toistuvasti Kiinan maailman kilpailukykyisimmäksi valmistavan teollisuuden maaksi jopa viisi vuotta eteenpäin. Seuraavien viiden vuoden aikana keskeisten kehittyvien maiden uskotaan parantavan sijoitustaan listauksessa: Brasilia nousee kahdeksannelta sijasta kolmannelle ja Intia nousee neljänneltä toiseksi. Kiina pitää vahvasti kiinni ensimmäisestä sijastaan.

’’Kiinan vahva nousu ei yllätä, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Amerikka ja Eurooppa ovat seuranneet kehittyvien maiden kasvua pelottaviksi kilpailijoiksi’’, sanoo Deloitten johtaja Sami Laine.

”Tuotannon painopiste on siirtymässä kehittyville markkinoille kasvun toivossa. Tavoitteena on kaapata paikallista kysyntää sekä palvella strategisina tuotantokeskittyminä globaalissa arvoketjussa.”’

Vanhat teollisuusmaat haasteissa

Tällä hetkellä Saksa ja Yhdysvallat kuuluvat kolmen kilpailukykyisimmän tuotantomaan joukkoon, mutta raportin mukaan molempien maiden tila heikkenee seuraavien viiden vuoden aikana. Tulevaisuudessa Saksa on neljäntenä ja Yhdysvallat viidentenä, vain hieman edellä Etelä-Koreaa. Myös kilpailukykyindeksin kymmenen maan joukossa olevien Kanadan ja Japanin odotetaan menettävän asemiaan seuraavan viiden vuoden aikana.

Saksan tuotannon syöksy on kohtalona myös monelle merkittävälle Euroopan maalle, muun muassa Iso-Britannialle, Ranskalle, Italialle, Belgialle, Portugalille, Puolalle ja Tšekille, joiden kaikkien odotetaan kohtaavan rajua kilpailukyvykkyyden heikkenemistä. Esimerkiksi Puola ja Iso-Britannia jatkavat syöksyä 20 parhaan maan joukosta.

”Viimeaikaisten uutisten sekä yritysten yt-ilmoitusten valossa Suomen teollisuuden tulevaisuus on entistä ajankohtaisempi aihe. Suomea koskevassa tutkimuksessa totesimme hiljattain, että Kiina-ilmiön vaikutukset tuotannon työpaikkoihin ovat vasta alkamassa. Seuraavan viiden vuoden aikana lukuisat yritykset tulevat siirtämään myös avaintoimintojaan pois Suomesta. Täällä Suomessa meidän pitää ymmärtää se, että maiden välillä käydään kovaa kilpailua. Tärkeimmäksi yksittäiseksi päätöstekijäksi yrityksille on noussut kohdemaan tutkimusosaaminen ja innovaatiokyvykkyys”, kommentoi Sami Laine.

Huippuosaaminen valokeilassa

Raportti perustuu yli 550 toimitusjohtajan ja ylimmän johdon vastauksiin ja niiden analyysiin. Raportin mukaan lahjakkaat työntekijät ovat tärkein tekijä maan kilpailukyvyssä. Seuraavina tulevat maan kaupankäynti, rahoitusjärjestelmä ja verotus sekä työvoimakustannukset ja raakamateriaalit.

Toimitusjohtajat nostivat kaikista tärkeimmäksi maan työntekijöiden laadukkuuden, saatavuuden ja tuottavuuden. Huippuosaamisen kasvattaminen ja vahvistaminen pysyvät kilpailukyvyn ytimenä perinteisen teollisuuden vetureilla – erityisesti myös kasvavilla markkinoilla.

Lisätietoja:

Sami Laine
johtaja, Deloitte
puh. 020 755 5457
sami.laine(a)deloitte.fi

  

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • asiantuntijaorganisaatio
  • kiina
  • valmistava teollisuus
  • teollisuus
  • deloitte

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 7 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671