Tiedote -

Omistajayrittäjien luottamus tulevaan säilyy vakaana

Yritysten toimintaympäristön riskitaso on kasvanut, mutta eurokriisi ei huolestuta omistajayrittäjiä vielä merkittävästi. Valtion veroratkaisut nähdään yritystoiminnan hidasteena.

Asiantuntijaorganisaatio Deloitten tekemän tutkimuksen mukaan jopa puolet suomalaisista omistajayrittäjistä odottaa toimintaympäristön säilyvän ennallaan tai paranevan. Luottamus tulevaan on kuitenkin laskenut vuonna 2010 tehdystä tutkimuksesta, jolloin 85 % vastaajista luotti toimintaympäristön vakauteen.

Eurokriisi ei vastaushetkellä ulottunut reaalitalouteen, mutta lähitulevaisuudessa vaikutusten odotetaan kasvavan. Valtaosa (75 %) vastaajista odotti talouskriisin vaikuttavan merkittävästi yrityksen riskitasoon. 

”Tulokset vahvistivat näkemyksiämme siitä, että omistajavetoisissa yrityksissä keskitytään vahvasti tulevaisuuteen ja toiminnan kehittämiseen. Omistajayrittäjät katsovat eteenpäin kvartaalitaloutta pidemmällä jänteellä ja panostavat yrityksen kehitystyöhön”, summaa Hannu Mattila, Deloitten omistajayrittäjät-asiakasryhmästä vastaava partneri.

Haasteena talouden epävakaus ja verotus

Suurin uhkatekijä oli edellisen tutkimuksen tavoin globaalin talouden epävarmuus. Kasvaviksi haasteiksi nähtiin kotimaisen kysyntäympäristön muuttuminen yhä epävarmemmaksi sekä raaka-ainehintojen nousu. Yrittäjien keskeisin tavoite vuonna 2012 on kannattavuuden lisääminen. Edelliseen tutkimukseen verrattuna tavoitealueina nousivat myös myynnin kasvattaminen ja tuotekehitykseen panostaminen.

Valtion veroratkaisut nähtiin yrittäjyyden haasteena. Vastaajista 80 % koki, etteivät veroratkaisut kannusta yrittäjyyteen. 

”Valtiovallan luoma tilanne vähentää mielenkiintoa yrittäjyyteen ja vähentää yritysten määrää lähivuosina, ellei käyttöön oteta oikeita kannustimia. Yrittäjyyttä kuitenkin halutaan jatkaa. Tärkeimmiksi syiksi yrittämiseen mainittiin itsenäisyys ja halu kantaa vastuuta liiketoiminnasta. Nämä ovat elinehtoja suomalaisen yrityskannan vahvistamiseksi”, Mattila jatkaa.

Edellisen tutkimuksen tapaan tärkein liiketoiminnan mittari oli yrityksen kannattavuus 87,5 % (vuonna 2010 94,9 %). Tuoreessa tutkimuksessa liikevaihdon kasvun merkitys oli noussut, ja oli 32,5 % kun taas vuoden 2010 selvityksessä 23,1 %.

Tulokset selviävät asiantuntijaorganisaatio Deloitten tekemästä tutkimuksesta, jossa haastateltiin 40 suomalaista suurta tai keskisuurta omistajavetoista yritystä loka-marraskuussa 2011. Tutkimus toteutettiin viimeksi vuonna 2010. Tutkimus on luettavissa kokonaan osoitteessa http://www.deloitte.com/view/fi_FI/fi/palvelut/omistajayrittajien-palvelut/ea9c81bf08d2e210VgnVCM2000001b56f00aRCRD.htm.

Lisätietoja selvityksestä:
Hannu Mattila
partner, omistajayrittäjät-asiakasryhmän vetäjä
puh. 040 550 5726
hannu.mattila@deloitte.fi

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • pk-yritys
  • liiketoiminnan mittarit
  • toimintaympäristö
  • verotus
  • yrittäjyys
  • omistajayrittäjä
  • deloitte
  • asiantuntijaorganisaatio

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 182 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 7 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671