Tiedote -
Samsung yhä maailman suurin kuluttajatuoteyritys
Elektroniikkajätit Samsung ja Apple johtavat edelleen maailman 250 suurimman kuluttajatuoteyrityksen listaa. HKScan on ainoana suomalaisena yrityksenä listan sijalla 230. Listalle sijoittuneiden kuluttajatuoteyhtiöiden kannattavuus on taantumasta huolimatta parantunut. Luonnollisen kasvun hiipuessa uutta nousua haetaan etenkin yritysostoilla.
Maailman 250 suurimman kuluttajatuoteyrityksen yhteenlaskettu myynti on pysynyt talouden taantumasta huolimatta lähes 3100 miljardissa dollarissa tilivuonna 2013 (mukaan luettuna kesäkuussa 2014 päättyneet tilikaudet). Tätä kasvua vaikean taloustilanteen keskellä on tukenut öljyn hinnan laskeminen, joka on tuonut mukanaan painetta hidastaa inflaatiokehitystä erityisesti USA:ssa, Euroopassa ja Japanissa. Vastaavasti kuluttajien ostovoima on kasvanut öljyn kulutuksen vahvoilla markkinoilla kuten Japanissa, Intiassa, USA:ssa ja suurimmassa osassa Eurooppaa. Tiedot käyvät ilmi asiantuntijaorganisaatio Deloitten tuoreesta Global Powers of Consumer Products 2015 -tutkimuksesta.
”Talouden taantuma on toki vaikeuttanut kuluttajatuoteyritystenkin toimintaa, mutta kuluttajien ostovoima on paljon öljyä kuluttavissa maissa kasvanut ja kuluttajatuotebisneksen kannattavuus parantunut. Teknologian nopean kehityksen myötä myynti on kasvanut etenkin elektroniikka-alan yrityksillä, jotka tuovat kuluttajien saataville kiivaalla tahdilla uusia, yhä kehittyneempiä tuotteita”, sanoo Jussi Sairanen, Deloitten vähittäiskaupasta vastaava osakas.
Maailman 10 kuluttajatuotteiden kärkiyritystä ovat säilyneet melko samoina vuodesta toiseen. Tänä vuonna listalla nähdään muutosta lähinnä yrityskohtaisten toimialapainotusten muuttumisen myötä. Esimerkiksi Nokia, Panasonic ja Blackberry tiputettiin listalta kokonaan pois, koska valtaosa niiden myynnistä muodostui kuluttajatuotteiden ulkopuolelta. Listan ainoa suomalainen yritys on HKScan sijalla 230. Listalle nousi myös yhdeksän uutta yritystä, joista yli puolet tulevat Kiinasta.
Yritysjärjestelyitä kiihtyvään tahtiin kuluttajatuotebisneksessä
Yritysjärjestelyiden määrä kuluttajatuotemarkkinoilla on kasvanut tasaisesti vuodesta 2009 ja trendi näyttää jatkuvan. Yrityskauppojen yhteenlaskettu arvo on sen sijaan laskenut vuodesta 2009 vuoteen 2012 johtuen taloustaantumasta, joka on tuonut mukanaan mahdollisuuksia neuvotella heikommin menestyneiden yrityskohteiden kauppahinnoista.
”Koska orgaaninen kasvu on nykyään haastavaa monille kuluttajatuoteyrityksille, markkinaosuutta pyritään lisäämään nopeasti strategisten yritysostojen avulla. Tulevien vuosien aikana kuluttajatuoteyritykset todennäköisesti jatkavat yritysostojaan ja -myyntejään ja pyrkivät niiden avulla keskittämään tuotevalikoimaansa, tekemään organisaatioistaan entistä ketterämpiä ja vastaamaan entistä paremmin kuluttajien muuttuviin toiveisiin”, sanoo Eija Kuittinen, Deloitten yritysjärjestelypalveluista vastaava osakas.
Suosittelu voittaa tuotefaktat
Kuluttajatuoteyritysten asiakkaiden käytös muuttuu. Kuluttajat saavat käsiinsä entistä enemmän tuotetietoa ja -neuvontaa ostopäätöstensä tueksi. Samalla Deloitten tuore tutkimus kertoo, että kuluttajat keskustelevat ostoaikeistaan ja tuotteista entistä enemmän perheen, ystävien ja muiden kuluttajien kanssa ja yhä vähemmän itse tuotteiden asiantuntijoille. Noin 60 % kuluttajista luottaa enemmän perheenjäsenten, ystävien tai muiden kuluttajien suosituksiin, seuraavaksi tuoteasiantuntijoihin (43 %) ja vasta kolmanneksi tuotteen tai yrityksen verkkosivuihin (12 %).
”Maailmassa, jossa tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan, kuluttajatuotebisneksessä luottamus tuotteeseen, vertaisarvioon ja yritykseen on yhä tärkeämpää. Tämän vuoksi kuluttajatuoteyritysten täytyy yhä panostaa tuotteisiin ja palveluihin, mutta keskittyä entistä enemmän myös kuluttajasuhteeseen, jossa kuluttajatiedolla on suuri merkitys. Kuluttajien pitää pystyä luottamaan siihen, että heidän tietonsa ovat suojassa ja että he saavat jotain heille merkityksellistä luovuttamiansa tietoja vastaan. Tämä on yrityksille iso haaste”, sanoo Jussi Sairanen.
Deloitte teki kahdeksannen vuosittaisen tutkimuksen maailman talouden tilasta, kuluttajatuoteyritysten tilanteesta ja niiden tulevaisuudesta. Raportissa on myös listattu maailman 250 suurinta kuluttajatuoteyritystä.
Maailman 10 suurinta kuluttajatuotteita valmistavaa yritystä
Sijoitus | Yritys | Kotimaa | Tuotekategoria | 2013 Nettomyynti (US$ milj.) | 2013 Nettomyynnin kasvu* |
1 | Samsung Electronics Co., Ltd. | Etelä-Korea | Elektroniikka | 210,397 | 13,7 % |
2 | Apple Inc. | Yhdysvallat | Elektroniikka | 170,910 | 9,2 % |
3 | Nestlé S.A.¹ | Sveitsi | Elintarvikkeet ja tupakka | 99,485 | 2,7 % |
4 | The Procter & Gamble Company | Yhdysvallat | Hygienia- ja kodin tuotteet | 83,062 | -1,3 % |
5 | Sony Corporation | Japani | Elektroniikka | 66,756 | 17,4 % |
6 | PepsiCo, Inc. | Yhdysvallat | Elintarvikkeet ja tupakka | 66,415 | 1,4 % |
7 | Unilever Group | Hollanti ja Iso-Britannia | Hygienia- ja kodin tuotteet | 66,143 | -3,0 % |
8 | LG Electronics Inc. | Etelä-Korea | Elektroniikka | 53,489 | 14,1 % |
9 | The Coca-Cola Company | Yhdysvallat | Elintarvikkeet ja tupakka | 46,854 | -2,4 % |
10 | JBS S.A. | Brasilia | Elintarvikkeet ja tupakka | 43,306 | 22,7 % |
----- | |||||
230 | HKScan | Suomi | Elintarvikkeet | 3,292 | - 2,7 % |
- Deloitte Research, May 2014
Lähde: Yritysten julkiset taloustiedot
Lisätietoja:
Jussi Sairanen
Osakas (kuluttajatuotteet), Deloitte
jussi.sairanen@deloitte.fi
puh:040 7520 082
Linkit
Aiheet
- Rahoitus
Kategoriat
- asiantuntijaorganisaatio
- deloitte
- kaupan ala
- teknologia
- kuluttajatuotteet
- samsung
- apple
- maailman talous
- kannattavuus
- kuluttaja
- elektroniikka
- suomalainen
- kansainvälinen
- tutkimus
Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 4 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi