Tiedote

Strategian puute kuihduttaa vientiä

Suomalaisen teollisuuden tulevaisuus -tutkimus

Suomalaisen valmistavan teollisuuden on selkeytettävä Suomessa sijaitsevien tuotantolaitostensa strategista roolia globaalissa ympäristössä. Tämä käy ilmi Deloitten tuoreesta tutkimuksesta.

Pärjätäkseen globaalissa kilpailussa suomalaisten valmistavan teollisuuden yritysten täytyy määrittää entistä paremmin tehtaiden ja tuotekehityskeskusten roolit sekä sijainnit. Lisäksi niiden on määriteltävä, mikä on Suomessa sijaitsevien yksiköiden vastuu tulevaisuudessa. Jos näin ei tehdä, tulee Suomesta häviämään lisää valmistavan teollisuuden työpaikkoja.

Suomen-yksiköillä on tällä hetkellä historiallisista syistä enemmän vastuuta kuin saman yrityksen muissa maissa sijaitsevilla yksiköillä.

”Tutkimuksessa ilmeni selkeästi, ettei tämä tilanne ole pysyvä – roolitukset tulevat muuttumaan sekä Suomessa että maailmalla. Ulkomailla sijaitsevien valmistusyksiköiden osaamistaso ja vastuiden määrä kasvavat kovaa vauhtia. Jos suomalaista osaamista ei kehitetä, se jää jälkeen globaalista kehityksestä”, Deloitten johtaja Sami Laine sanoo.

Tuotannon siirrolle ulkomaille aiempaa enemmän syitä

Useat suomalaiset yritykset ovat laajentuneet viime vuosina kasvaville markkinoille ulkomaille. Tehtaita on perustettu tai ostettu läheltä avainasiakkaita sekä potentiaalisia markkinoita.

Valmistustuotannon lisääminen ulkomailla viimeisen kymmenen vuoden aikana on perustunut kokonaiskysynnän kasvuun, eikä se ole siksi ollut suoranaisesti pois Suomessa sijaitsevilta vanhoilta valmistuslaitoksilta.

”Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tuotannon siirtoa Suomesta perusteellaan laajemmilla syillä kuin kymmenen vuotta sitten. Uusia perusteluita markkinoiden läheisyyden ja alemman kustannustason lisäksi ovat muun muassa raaka-aineiden ja toimittajien läheisyys, osaamisen saatavuus, edullisempi energia sekä nopeampi tuotteiden tuonti markkinoille”, Sami Laine sanoo.

Kiina suosituin kohde

85 prosenttia tutkimukseen osallistuneista, kansainvälisesti valmistavista yrityksistä pohtii tuotannon siirtämistä Suomesta ulkomaille seuraavan viiden vuoden aikana. Yritykset uskovat yleisesti työpaikkojen määrän lisääntyvän ulkomailla myös korkeaa osaamista vaativissa tehtävissä.

Kiina on suomalaisyritysten yleisin kohde uudeksi tuotantomaaksi. Seuraavaksi yleisimmät kohteet ovat Itä-Euroopan maat, Venäjä, Intia ja Brasilia.

Tuotannon siirrot ulkomaille tulevat vähentämään työpaikkoja Suomessa suoraan ja välillisesti alihankintaketjussa.

Suomen-yksiköiden rooli määriteltävä

Tutkimuksen mukaan Suomessa sijaitsevien tuotantolaitosten vastuut ovat sekavat, mikä johtaa tehottomuuteen. Valmistustoiminnalle ei ole suomalaisissa teollisuusyrityksissä valittu selkeää strategista tavoitetta, mikä syö suomalaisten yksiköiden kilpailukykyä.

Tutkimuksessa selvisi, ettei suomalaisilla valmistusyksiköillä ole tavoitteena valmistaa tuotteita mahdollisimman kustannustehokkaasti – yritykset painottivat lukuisia muita rooleja, kuten tuotejohtajuutta, asiakaslähtöisyyttä ja operatiivista tehokkuutta.

”Tässä on mielestämme suuri hyödyntämätön mahdollisuus: jos suomalaisissa yksiköissä keskityttäisiin systemaattisesti kustannustehokkuuteen, ne voisivat jatkaa menestyksellisesti vientitoimintaa. Samalla ne tukisivat valmistavan teollisuuden tulevaisuutta Suomessa”, Laine sanoo.

Tutkimukseen osallistui yli 90 valmistavan teollisuuden yritystä aikavälillä 1/2011–5/2011. Yrityksistä noin 70 osallistui internetkyselyyn ja 30 yritystä haastateltiin tarkemmin. Deloitte on tutkinut aihetta yhteistyössä Aalto-yliopiston BIT-tutkimuskeskuksen kanssa.

Lisätietoja:
Sami Laine
Deloitte
puh. 020 755 5457
sami.laine@deloitte.fi

 

Linkit

Kategoriat

  • asiantuntijaorganisaatio
  • deloitte
  • itä-eurooppa
  • alihankintaketju
  • kustannustehokkuus
  • suomalaisen teollisuuden tulevaisuus
  • valmistava teollisuus
  • tuotantolaitos
  • tuotannon siirto ulkomaille
  • kiina
  • venäjä
  • intia
  • brasilia

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 170 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on noin 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 6 aluetoimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt