Tiedote -

Suomalaisten talousjohtajien usko tulevaisuuteen horjuu

Deloitten maailmanlaajuisen CFO Survey -raportin mukaan viimeaikainen makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus on vaikuttanut suomalaisten talousjohtajien tulevaisuudenuskoon ja liiketoimintastrategioihin. Vaikka kasvun mahdollisuutta ei suljeta pois, päähuomio kiinnitetään nyt kassavirran turvaamiseen ja kulujen karsimiseen.   

Kevään 2011 positiiviset talousnäkymät ovat muuttuneet nyt selvästi negatiivisempaan suuntaan. Valtaosa suomalaisista talousjohtajista pitää yrityksensä näkymiä vastaavina tai vähemmän positiivisina kuin kuusi kuukautta sitten. 

”Tunnelmat synkentyivät lähes kaikissa tutkituissa maissa, joissakin varsin jyrkästi. Euroopassa erityisesti kuluttajakysynnän lasku ja valuuttariskit ovat lisänneet pessimismiä”, Deloitten asiantuntija Kristiina Simola sanoo.

Suomessa odotukset kassavirran kehittymisestä hajautuvat: noin kolmannes talousjohtajista odottaa yrityksensä nettokassavirran kasvavan, kolmannes pysyvän entisellään ja lähes kolmannes laskevan seuraavan 12 kuukauden aikana.

Näkemysten hajontaa saattaa selittää se, että talousjohtajien on vaikeaa arvioida, kuinka kauan käynnissä oleva talouskriisi jatkuu ja millaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan yrityksen markkinoihin ja toimintaan. Odotukset ovat selvästi negatiivisemmat kuin puoli vuotta sitten.

”Epävarmuus ja kasvun heikkeneminen ovat vaikuttaneet paitsi yritysten tulevaisuudenuskoon, myös talousjohtajien prioriteetteihin. Kannattavuutta ja kuluja seurataan tarkasti lähiaikoina. Yritysten pääoman käytön ja uuden työvoiman rekrytoinnin ennakoidaan vähenevän”, Kristiina Simola kertoo.

Mahdollista kasvua haetaan orgaanisesti uusista tuotteista ja palveluista tai uusilta markkinoilta. Vain kuusi prosenttia vastaajista aikoo nostaa osinkoja tai suunnittelee osakkeiden takaisinostoja. 

Yritysjärjestelyt hiljenemässä

Yritysjärjestelyitä on tehty melko aktiivisesti viimeisen vuoden aikana. Kysely osoittaa yritysjärjestelyiden hiljenevän, joskin näkyvyys laskutrendin kestoon on heikko. Merkittävimmät suunnitellut järjestelyt ovat edelleen käynnissä, mikä toisaalta kertoo päinvastaisesta kehityksestä. Poliittinen epävarmuus ja markkinoiden epävakaus pakottavat yritykset pysymään ketterinä ja valmiina sopeuttamaan toimintaansa.

Näkyvyyden puutteesta huolimatta kolmannes talousjohtajista arveli yritysjärjestelyiden lisääntyvän maltillisesti (keväällä 2011 vastaavasti 74 %), ja yli puolet ilmoitti niiden pysyvän strategisena vaihtoehtona seuraavien 12 kuukauden aikana.

”Talousjohtajat pitävät suomalaisia yrityksiä aliarvostettuina. Näkemys saattaa johtua OMX Helsinki -indeksin laskusta. Myös Ruotsissa on Deloitten elokuussa tekemän selvityksen mukaan nähtävissä samanlaista kehitystä”, Simola sanoo.

Pankkirahoitus yhä varteenotettava rahoitusmuoto

Vaikka pankkirahoitus on hieman menettänyt houkuttelevuuttaan, suhteellisen alhainen korkotaso saa 44 prosenttia talousjohtajista pitämään sitä edelleen merkittävänä vaihtoehtona. Myös yritysten joukkovelkakirjalainoja (47 % talousjohtajista) ja pääomarahoitusta (28 %) pidetään melko houkuttelevina tapoina hankkia rahoitusta. Tästä huolimatta vain neljännes kyselyn suomalaisvastaajista piti nykyhetkeä otollisena aikana laskea liikkeelle velkakirjoja. 63 prosentin mielestä nyt ei ole sopiva hetki uusanteihin.

Vastaajat pysyivät optimistina pankkirahoituksen saatavuuden suhteen. 47 prosenttia talousjohtajista uskoi pankkirahoitusta olevan saatavilla helposti tai jokseenkin helposti. Lainauksen ehdot ovat kuitenkin selkeästi kovenemassa riskialttiille yrityksille, ja 19 prosenttia vastaajista arveli pankkirahoituksen saamisen olevan jokseenkin vaikeaa. Suurin osa talousjohtajista ei suunnittele uuden lainan ottamista tai lainaehtojen uudelleenneuvottelua seuraavien 12 kuukauden aikana.

”58 prosenttia vastaajista piti suomalaisyritysten taseita laina-asteeltaan sopivana. Tilanne on normalisoitunut viime keväästä, jolloin näkemykset hajaantuivat: tuolloin 15 prosenttia taseista arvioitiin liian ja 36 prosenttia liian vähän lainoitetuiksi”, Kristiina Simola huomauttaa.

Tiedot tutkimuksesta

Deloitten 15 maassa tekemä maailmanlaajuinen CFO Survey -kysely on ainoa selvitys, joka mittaa suurten yritysten pääoman käyttäjien käsityksiä arvostuksista, riskeistä ja rahoituksesta.

Suomessa verkkokysely lähetettiin 381 talousjohtajalle lokakuussa 2011. Vastanneet talousjohtajat edustivat useita eri toimialoja, ja heidän edustamistaan yrityksistä 81 prosenttia on liikevaihdoltaan yli 50 miljoonan euron suuruisia. Tutkimuksen vastausprosentti oli 9, mitä voidaan kohderyhmä huomioon ottaen pitää kohtalaisena.

 

Lisätietoja:
Kristiina Simola
Strategy & Operations, Finance Transformation
puh. 040 756 3132
kristiina.simola(at)deloitte.fi

 

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • yritysjärjestelyt
  • cfo survey
  • talousjohtaja
  • talousjohtajakysely
  • asiantuntijaorganisaatio
  • deloitte

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 182 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 7 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671