Tiedote -

Suomi paransi sijoitustaan kansainvälisessä kehitysindeksissä

Suomi on yksi maailman parhaista maista, kun mitataan, kuinka valtio kykenee vastaamaan väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin. Tämä ilmenee tuoreesta Social Progress Index (SPI) 2015 -tutkimuksesta. Suomi sijoittui tämän vuoden vertailussa seitsemänneksi (viime vuonna sijalla 8). Ensimmäiseksi sijoittui Norja ja viimeiseksi Tšad. Myös kaikki muut Pohjoismaat olivat kärkikymmenikössä.

Suomen kipukohdiksi indeksissä nousevat ekosysteemien kestävyys sekä henkirikosten ja itsemurhien määrät. Suomi sijoittui ensimmäiselle sijalla globaalisti mm. perusterveydenhuollon, yksilönvapauden ja aikuisten lukutaidon osalta.

”Suomalaiset yritykset voivat löytää SPI:n avulla indikaatioita yhteiskunnallisista tarpeista nousevista uusista liiketoimintamahdollisuuksista ja sisällöistä yritysvastuutyöhönsä. Julkisen sektorin rinnalla yksityisellä ja kolmannella sektorilla on yhä merkittävämpi rooli yhteiskunnallisten ongelmien ratkojina. Uskomme Deloittella, että kaikkien kolmen tahon saumatonta ja uudenlaista yhteistyötä tarvitaan suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi”, sanoo Deloitten yritysvastuupalveluista vastaava Riikka Poukka.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta,että uusien kehitysmittareiden tärkein arvo on nimenomaan keskustelun sekä yhteistyön rakentaminen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välille. Tulokset osoittavat julkisen keskustelun luoman kuvan hieman vääristyneeksi, sillä hyvinvoinnin mittaamiseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Deloitte toivookin Suomeen BKT:n rinnalle täydentäviä, nykytilaa moniulotteisesti kuvaavia uusia mittareita.

”Vain siten yhteiskunnan ja ympäristön kestävä hyvinvointi voidaan taata julkisen talouden haasteista huolimatta. Tulokset auttavat myös ymmärtämään millaiseen kehitykseen ja vaikutuksiin päätöksenteko voi johtaa. Samalla hahmotamme, että ratkaisujen tuottamiseen tarvitaan koko yhteiskunnan poikkileikkaavaa uudenlaista yhteistyötä,” Poukka jatkaa.

The Social Progress Index

The Social Progress Index -menetelmän on kehittänyt professori Michael Porter yhteistyössä Massachusetts Institute of Technologyn (MIT), Deloitte Globalin ja alan johtavien kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Indeksin arvioinnit perustuvat yli 50 erilliseen mittariin. Tutkimus julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2013, jolloin arviossa oli mukana 50 maata. Tänä vuonna indeksissä listattiin 133 maata ja Suomi on mukana toista kertaa.

Kymmenen parhaiten sijoittunutta maata:

  • 1.Norja
  • 2.Ruotsi
  • 3.Sveitsi
  • 4.Islanti
  • 5.Uusi Seelanti
  • 6.Kanada
  • 7.Suomi
  • 8.Tanska
  • 9.Hollanti
  • 10.Australia

Tutustu tutkimukseen tästä

Lisätietoja:

Riikka Poukka
Yritysvastuupalvelut
Deloitte
Puh. 050 575 8217

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • yritysvastuu
  • deloitte
  • social progress index

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 4 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671