Lehdistötiedote

Yle Live: Norah Jones - Yle TV2 sunnuntaina 15.7. klo 22.30

2012-07-02 11:53
Yle Live: Norah Jones - Yle TV2 sunnuntaina 15.7. klo 22.30


Pian Suomeen saapuva huippuartisti Norah Jones esiintyi 22.5. Kööpenhaminassa uuden levynsä Skandinavian julkistamistilaisuudessa. Ohjelmistossa oli musiikkia uudelta "Little Broken Hearts" -levyltä ja aiemmilta hittialbumeilta. Yle Liven ohjelma sisältää sekä huippulaadukkaan konsertin että harvinaisen haastattelun.

 Norah Jones nousi kuuluisuuteen vuonna 2002 albumillaan "Come away with me". Nyt kymmenen vuotta myöhemmin konsertin yhteydessä kuvatussa intiimissä haastattelussa Norah Jones kertoo sydänsuruistaan, nuorella iällä saavutetusta menestyksestään ja yhteistyöstään muusikko Dangermousen kanssa.

Esiintymisen ja haastattelun sisältävä ohjelma on maustettu lyhyellä reportaasilla konsertin rakentamisesta ja yleisön tunnelmista.

Viidellätoista kameralla kuvattu konsertti sisältää 15 biisiä "Come away with me" -albumin klassikoista uuden levyn lauluihin. Musikaalisesti äärimmäisen lahjakas Jones nähdään lavalla paitsi laulamassa myös soittamassa kolmea eri instrumenttia: koskettimia, kitaraa ja pianoa.

Tuotanto: Tanskan televisio.

 

Norah Jones – Little Broken Hearts

Luokittelu

Aiheet:
Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika
Musiikki
Tunnisteet:
yle
women
jazz music
blues
blue note records
emi finland
pori jazz
norah jones

Kommentit (0)

Lisää kommentti