Tiedote -

Keravan Energia Oy valitsi Empowerin uusien kaukolämpömittareiden asennuskumppaniksi

Keravan Energia Oy on valinnut Empowerin vaihtamaan noin 700 vanhaa kaukolämpömittariaan uusiin etäluettaviin mittareihin. Uudet mittarit mahdollistavat loppuasiakkaiden lämmönkulutuksen nopeamman, tarkemman ja tehokkaamman valvonnan reaaliajassa. Myös kuluttajat voivat jatkossa seurata omaa kulutustaan entistä paremmin. Empower ohjaa, määrittelee, suunnittelee ja toteuttaa etäluettavien mittareiden asennuksen sekä vastaa niiden toiminnan testauksesta.

Empower-konserniin kuuluva Empower IM Oy tuottaa jo Keravan Energialle pitkäaikaisesti mittauspalvelua yhtiön olemassa oleville sähkö- ja kaukolämpömittareille. Empower IM vastaa jatkossa myös uusien mittareiden mittauspalveluiden tuottamisesta.

”Tämän projektin myötä saamme kaikki kaukolämpömittarimme etäluennan piiriin. Uusien mittareiden avulla voimme seurata mittaustietoja tuntitasolla, ja pääsemme todelliseen käyttöön perustuvan kuukausilaskutuksen. Seurantapalvelu puolestaan tehostaa kaukolämpöverkon hallintaa ja käyttöä”, toteaa Keravan Energian liiketoimintajohtaja Heikki Hapuli.

”Keravan Energian kanssa tekemämme sopimus on luonteva jatko aikaisemmille toimituksillemme, ja sopii hyvin kaukolämmön jakelijoille suunnattuun palvelutarjontaamme”, sanoo Empowerin Teollisuusdivisioonan Alueellisista palveluista vastaava johtaja Juha Jokela.

Työt käynnistyvät lokakuun alussa, ja uusien mittareiden on määrä olla käytössä tammikuussa 2016.

Empower on kunnossapitopalvelujen johtava asiantuntija, joka vastaa siitä, että asiakkaan tuotanto sujuu tehokkaasti ja keskeytyksettä. Empower huolehtii tehtaiden, laitosten, koneiden ja laitteiden käyttövarmuudesta korkealla ammattitaidolla ja kustannustehokkaasti.

Lisätietoa:
Juha Jokela, liiketoimintajohtaja, Alueelliset palvelut, Teollisuusdivisioona, Empower Oy
sähköposti: juha.jokela@empower.fi, puh. +358 40 153 6730


Empower –konserniviestintä, Empower Media Desk (arkisin klo 9-16), empower.communications(at)empower.fi

Aiheet

  • Televiestintä

Kategoriat

  • kestävä energia

Empower on palveluyritys, joka rakentaa ja huoltaa sähkö- ja televerkkoja, kunnossapitää tehtaita ja voimalaitoksia sekä toimittaa tietojärjestelmiä ja palveluratkaisuja energiasektorille. Yhtiö palvelee yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 311 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 2700 henkilöä. www.empower.fi

Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Lehdistön yhteyshenkilö Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16 040 6417 000