Blogikirjoitus -

Tuikkikaa, oi joulun tähtöset

Se alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin. Ensimmäiset jouluvalot bongasin lokakuussa, ja naapurustossa valoporo on paistatellut värivalojen välkkeessä jo kuukauden. Ilmeisesti eriväriset valopötkylät ja joka ikkunalla loistavat kyntteliköt auttavat monia löytämään sen kuuluisan joulun tunnelman.

Energiankulutuksestakaan ei ole niin huolta, sillä LED-tekniikan ansiosta jouluvalojen sähkönkulutus on hyvin pientä ja tulipaloriskit pienenevät, kun lämpökynttilöiden sijaan käytetään sähkövaloja.

Täällä pohjolan perukoilla halutaan valoa pimeyden keskelle, mutta niin halutaan muuallakin. Keinovalon määrä maapallolla lisääntyy koko ajan, samoin myös valosaasteen aiheuttamat haitat. Keinovalo häiritsee sekä meidän ihmisten, että myös eläinten sisäistä kelloa ja aiheuttaa erilaisia terveysongelmia. Surullista on myös se, että tähtitaivas jää valosaasteen takia piiloon. Kaupungissa on turha yrittää tiirailla joulun tähtiä, eikä maaseudullakaan niin kovin hyvä tilanne ole.

Valaistuksen energiatehokkuuden paraneminen pahimmillaan vain lisää valosaastetta, kun käyttökustannukset pienenevät. Sähkövalo on keksimisestään lähtien ollut edistyksen ja elintason merkki, ja näin on edelleenkin. Toisaalta kehittyvä LED-teknologia parantaa mahdollisuuksia tarpeenmukaiseen valaistukseen ja älykkääseen ohjaukseen. Tulevaisuudessa hiihtoladuilla on valoa vain silloin, kun joku oikeasti hiihtää ladulla eikä metsää valaista turhaan.

Tarpeenmukaista valaistusta harrastetaan nykytekniikallakin jo useissa kunnissa, jotka sammuttavat katuvalot yön tunneksi, kun käyttäjiä on vähän. Sähköä säästyy, mutta samalla paranevat myös nukkumisolosuhteet ja mahdollisuudet tiirailla tähtiä.

Ilman hienoja tietokoneohjauksia jouluvalojakin voi käyttää vain silloin, kun niitä oikeasti joku ihailee. Naapuruston kilpavarustellessa pihojaan markettien runsalla jouluvalotarjonnalla on hyvä muistaa, etteivät yhdetkään pihapuskaan ripustetut tunnelmavalot korvaa perinteistä tähtitaivasta ja sen poikki kulkevaa, vaaleana nauhana hohtavaa Linnunrataa.

Elli Ikonen

Kirjoittaja
ELLI IKONEN
M.Sc. (Tech)
Team Manager, Life Cycle Services

Aiheet

  • Ympäristö, energia

Kategoriat

  • led-tekniikka
  • valaistus
  • keinovalo
  • joulu
  • sähkönkulutus
  • energiatehokkuus

Yhteyshenkilöt

Annukka Ollitervo

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö 020 799 2331