Ohita
Krister Blomgren, Engcon Groupin toimitusjohtaja
Krister Blomgren, Engcon Groupin toimitusjohtaja

Tiedote -

Engcon jälleen suurin – liikevaihto lähes kaksi kertaa suurempi kuin lähimmällä kilpailijalla

Engcon jatkaa vakaassa asemassaan maailman suurimpana rototilttien valmistajana. Vuonna 2016 liikevaihto oli noin 780 miljoonaa Ruotsin kruunua, mikä tarkoitti lähes 200 miljoonan kruunun kasvua verrattuna vuoteen 2015. Tämä tarkoittaa, että Engcon on liikevaihdoltaan lähes kaksi kertaa suurempi kuin lähin kilpailija. Syitä liikevaihdon kasvuun ovat suurempi markkinaosuus, hyvä kasvu sekä Pohjoismaissa että niiden ulkopuolisilla markkina-alueilla sekä nopealla tahdilla esiteltävät tuoteuutuudet. 

Kun tehdään yhteenveto toimintavuodesta 2016, Engcon voi todeta liikevaihdon kasvaneen noin 32 prosenttia verrattuna vuoteen 2015. Tuolloin Engconin liikevaihto oli noin 580 miljoonaa kruunua, minkä jälkeen vuonna 2016 saavutettiin lähes 780 miljoonan kruunun liikevaihto.

– Nämä ovat ehdottomasti vahvoja lukuja. Kun liikevaihtomme ylitti puoli miljardia kruunua, olimme todella tyytyväisiä. Nyt voimme todeta, että tavoitteet on ylitetty. Luvut puhuvat selkeää kieltään. Me olemme suurin, toteaa Krister Blomgren, Engcon Groupin toimitusjohtaja, ja jatkaa:

– Yrityksemme laajeni voimakkaasti 2016, kun perustimme toimistot sekä Hollantiin että Ranskaan. Lisäksi esittelimme useita mielenkiintoisia tuotteita, jotka toivat meille lisäetua kilpailijoihimme nähden.

Krister Blomgrenin mielestä EC-Oil on saavuttanut hyvin suosiota ja pitää sitä yrityksen tulevaisuuden kasvun kannalta yhtenä avaintekijänä. EC-Oil on Engconin ratkaisu, jonka avulla hydrauliset työlaitteet voi liittää automaattisesti tarvitsematta poistua ohjaamosta.

– Turvallinen ja älykäs, EC-Oil-käyttöön soveltuva työlaitekiinnike Q-Safe-D. Uusi irrotettava GRD-koura. SWD-kaapeliharja. Standardisoitu lukitusjärjestelmä. Mobiiliverkon kautta etätuettu DC2-proportionaaliohjausjärjestelmä, jossa on monia älykkäitä toimintoja. Nämä antavat meille valtavaa teknistä etumatkaa, kertoo Krister Blomgren

2017 suunta ylöspäin
Engcon näkee toimintavuoden 2017 valoisana. Tavoitteena on edelleen kasvattaa liikevaihtoa ja pitää yritys edelleen kärkisijalla maailman johtavana valmistajana. Krister Blomgren mainitsee vuodelta 2017 muutamia tapahtumia, jotka ennakoivat vähintäänkin yhtä hyvää tulosta.

– Olemme avanneet tänä vuonna toimiston Pohjois-Amerikkaan, esitelleet EC233:n, joka on enintään 33 tonnin kaivukoneisiin tarkoitettu tehokkain rototilttimme tähän mennessä. Lisäksi olemme tehneet miljoonainvestoinnit Strömsundin tehtaaseen. Vuosi täyttä toimintaa, sanoo Krister Blomgren. Hän arvioi, että Engcon on todennäköisesti miljardin kruunun luokassa seuraavaan tilinpäätökseen mennessä.

Osoituksena vahvasta taloudellisesta kehityksestä Engconin perustajalle Stig Engströmille myönnettiin Vuoden Perustaja 2017 -palkinto. 

Linkit

Aiheet

Kategoriat


engcon on maailman johtava rototilttien (kaivukoneiden ”rannenivelten”) ja niihin soveltuvien työlaitteiden valmistaja. Ne tekevät kaivukoneista entistä monikäyttöisempiä, tarkempia ja turvallisempia. Osaamisemme, sitoutumisemme ja korkean palvelutasomme avulla autamme asiakkaitamme menestymään.

engcon on keskisuuri konserni, jonka emoyhtiön Holding AB:n kotipaikka on Ruotsin Strömsund. Myynnistä vastaavat kahdeksan myyntiyhtiötä, jotka toimivat Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Alankomaissa. Muista markkinoista vastaa engcon International. engcon-ryhmän liikevaihto oli vuonna 2016 noin 780 miljoonaa Ruotsin kruunua, ja sillä oli noin 200 työntekijää. www.engcon.com

Yhteyshenkilöt

Viktoria Winberg

Viktoria Winberg

Lehdistön yhteyshenkilö Chief Communication & Marketing Officer + 46 70 316 16 77

Tietoja engconista

engcon on maailman johtava rototilttien ja niihin soveltuvien työlaitteiden valmistaja. Ne tekevät kaivukoneista entistä tehokkaampia, monikäyttöisempiä, kannattavampia, turvallisempia ja kestävämpiä. Oman tuotemerkkimme alla tarjoamme ainutlaatuisen rototilttijärjestelmän, joka muuttaa kaivukoneen työlaitealustaksi, joka voi korvata muita koneita. Toimimme markkinoilla eri puolilla maailmaa paikallisten myyntiyhtiöidemme ja vakiintuneen jälleenmyyjien verkoston kautta.