Tiedote -

Näin lainaat Fellow Financen kautta

Suomalainen joukkorahoituspalvelu Fellow Finance on verkossa oleva suosittu laina palvelu lainanhakijoille sekä lainanantajille. Palvelun kautta kuka tahansa voi lainata suomalaisiin, ruotsalaisiin, puolalaisiin ja saksalaisiin kuluttajalainoihin sekä suomalaisiin yrityslainoihin ja myyntisaataviin.

Lainaaminen on kulutonta, koska palvelussa ei ole avaus- tai merkintämaksuja. Lisäksi lainojen korot tulevat lyhentymättömänä sijoittajalle. Vain jälkimarkkinoilla myydystä lainasta yhtiö perii 1% välityspalkkion myyntihinnasta. Tiivistäen Fellow Finance löytää, tunnistaa ja arvioi lainanhakijat. Tämän jälkeen lainaaja valitsee kenelle ja millä ehdoin hän on valmis rahaa lainaamaan. Lainasopimus syntyy lainanantajan ja lainanottajan välille, jos lainanottaja hyväksyy lainanantajan tarjoaman lainan.

1. Kenelle lainataan

Ensimmäinen askel on päättää kuinka paljon, kenelle ja millä ehdoin haluat rahojasi lainata. Tämän helpottamiseksi sijoittajille on tehty lainanhakijoista luottoluokitus, jossa lainanhakijat ovat luokiteltu viisiportaisen luokituksen mukaan. Riskiarvioinnissa käytetään Microsoftin Azuren koneoppimisen mallia, joka käsittelee jopa satoja muuttujia. Luottoluokitus kuvastaa sitä todennäköisyyttä, maksaako lainansaaja lainansa takaisin. Luonnollisesti mitä alhaisemman riskiarvioinnin henkilö saa (mitä pienempi numero välillä 1-5), sitä suurempaa korkoa markkinoilla vaaditaan suuremman riskin vastineeksi.

2. Automatisointi

Toiseksi on päätettävä, sijoitatko yksittäisiin lainahakemuksiin vai käytätkö laina-allokaattoria apunasi. Sijoittajalla on mahdollisuus tutustua yksilökohtaisesti lainahakemuksiin ja valita niistä ne henkilöt, joille hän haluaa antaa lainan. Lähtökohtaisesti kuitenkin enemmistö sijoittajista hyödyntää allokaattorin tuomaa automaattisuutta ja käyttää allokaattoria tuhansien lainahakemusten seulontaan. Allokaattorin perusajatus perustuu siihen, että sijoittaja syöttää siihen omat lainaehtonsa, jolloin allokaattori alkaa automaattisesti tekemään lainatarjouksia asetettujen ehtojen mukaisesti.

3. Analysointi

Kirjautumalla palveluun sijoittaja näkee ajantasaisen tilanteen lainasalkustansa ja kassavirroista sekä pystyy analysoimaan salkkuansa monipuolisilla työkaluilla. Näin ollen sijoittajalla on mahdollisuus optimoida sijoitussalkkuansa saatujen tulosten perusteella. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että parhaimmat tulokset syntyvät yli 2500€ sijoituksella, joka hajautetaan vähintään 100 eri lainaan. Tämän jälkeen kuukausittaiset korot ja lyhennykset voidaan sijoittaa helposti uusiin lainoihin, jolloin päästään nauttimaan korkoa korolle ilmiöstä.

4. Jälkimarkkinat

Neljäs askel on rahan nosto ja jälkimarkkinat. Sijoittaja voi nostaa saamiansa korkoja ja lyhennyksiä aina halutessaan. Lisäksi sijoittaja voi tarvittaessa myydä osan tai koko lainasalkkunsa jälkimarkkinoilla. Tämä mahdollistaa rahojen nostamisen lainasijoituksista haluttaessa nopeastikin. Jälkimarkkinoilla luonnollisesti sijoittaja voi ostaa myynnissä olevia lainoja. Myös verotus saaduista lainakoroista on tehty helpoksi. Fellow Finance lähettää sijoittajan verotustiedot automaattisesti suoraan verottajalle.

Yhteenvetona voidaan todeta, että sijoittajan näkökulmasta merkittävin motiivi sijoittamisen taustalla on lainojen korkea potentiaalinen korkotuotto. Viimeisten vuosien aikana keskimääräinen sijoittajan tuottoprosentti on ollut noin 10%. Lainat tarjoavat myös täysin uuden omaisuusluokan varojen hajauttamiseen. Lainojen tuotto ei korreloi merkitsevästi osake- tai muun korkomarkkinan kanssa, joten joukkorahoituslainat ovat oiva lisä omien varojen hoitoon sekä hajauttamiseen. Joukkorahoituslainoihin sijoittamisessa riski on luonnollisesti siinä, että lainasaaja ei maksa lainaansa takaisin. Tämän riskin hallitsemisessa keskeistä on laaja hajauttaminen vähintään yli 100 lainaan. Näin ollen muiden lainansaajien lyhennysten korot korvaavat mahdollisia luottotappioita. Lisäksi mikäli lainansaaja ei maksaa lainaa takaisin, suomalaisen vertaislainan maksimitappio Fellow Financella on rajattu 30%: iin pääomasta.