Blogikirjoitus -

Kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat alustan kasvuun ja hyvään liiketoimintaan

YK:n jäsenmaat sopivat syyskuussa 2015 kestävän kehityksen tavoitteista ja toimintaohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen turvaaminen.

Vuoden vaihteesta alkaen kestävää kehitystä ohjaavat 17 globaalia tavoitetta. Tavoitteiden avulla ratkaistaan maailman viheliäisimpiä köyhyyteen, koulutukseen, terveyteen, ruokaturvaan ja ympäristöön liittyviä ongelmia. Tavoitteet koskevat kaikkia ja kaikkialla, myös Suomea ja suomalaisia yhteiskunnan toimijoita yritykset mukaan lukien.

Suurin osa yrityksistä on varmasti jollain tasolla tietoinen kestävän kehityksen tavoitteista. Harvalle on kuitenkin selvää, mikä on yrityksen rooli kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja onko kyse muustakin kuin viimeisimmästä pöhinästä yritysvastuun agendalla.

Mielestäni yritysten tulisi tarkastella kestävän kehityksen tavoitteita mahdollisuutena kasvuun, kilpailuedun luojana ja keinona ihastuttaa.

Kasvu. Yksi kestävän kehityksen tavoitteiden seurauksista on sekä institutionaalisen että yksityisen rahoituksen lisääntyminen tavoitteiden mukaisten ongelmien ratkaisuun. Kasvurahoitusta on tarjolla yrityksille, jotka suuntaavat toimintojaan kestävän kehityksen ongelmien ratkaisuun. Kasvava on myös se maksava asiakaskunta, joka vaatii kaikenlaisesta hyväksikäytöstä vapaita tuotteita ja palveluja.

Kilpailuetu. Vastuullisuuden positiivisista taloudellisista vaikutuksista on jo näyttöä. Jatkossa eniten arvoa luovat yritykset, jotka pystyvät osoittamaan läpinäkyvästi kaikille sidosryhmilleen oman arvonsa ja panoksensa osana yhteiskuntaa ja globaalia yhteisöä. Parhaiten menestyvät brändit, jotka ymmärtävät omat kestävän kehityksen vaikutuksensa, asettavat niille selkeät tavoitteet ja innostavat sekä asiakkaat että erilaiset sidosryhmät matkalle kohti kaikille osapuolille hyvää, tuottavaa liiketoimintaa.

Hyvään on helppo ihastua. Kun pystyy kertomaan itselleen ja muille, miten juuri tämä yritys osallistuu yhteisten ongelmien ratkaisuun ja mitä halutaan saada aikaiseksi, ollaankin jo positiivisen kierteen juurilla. Eikö olekin helpompi ihastua tyyppiin, joka kertoo huomanneensa jossain ongelman ja yrittää löytää siihen ratkaisun, kuin siihen kaveriin, joka joutuu kerta toisensa jälkeen ”yllätyksenä” selittämään ikäviä asioita julkisesti?

Kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat siis hyvin käytännönläheisen alustan luoda hyvää liiketoimintaa. Selvitä ensin mitkä tavoitteet linkittyvät liiketoimintaasi ja missä ovat parhaat kasvumahdollisuudet. Valitse sitten omat kestävän kehityksen tavoitteesi ja niiden mittarit. Lopuksi kutsu tärkeät sidosryhmät mukaan ja aloita matka kasvavaan, kestävään liiketoimintaan.

SUSANNA SAIKKONEN
Senior Advisor, Sustainability, Miltton
susanna.saikkonen@miltton.fi

Blogi on julkaistu alunperin 3.12.2015 Milttonin verkkosivuilla.

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • kestävän kehityksen tavoitteet
  • yhteiskuntavastuu
  • yritysvastuu
  • kasvu
  • kilpailuetu
  • yritykset
  • sdg

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575