Blogikirjoitus -

Takaisin perusasioihin - uusi hallitusohjelma

Pääministeri Sipilän uutta hallitusohjelmaa on arvosteltu mm. kehitys-ja ympäristökysymysten näkökulmasta ja monessa kommentissa on vertailtu sitä edellisen hallituksen ohjelmaan ja löydetty puutteita ja aikaisempaa alempia määrärahoja. On helppo yhtyä moneen yksittäiseen kommenttiin, mutta toisaalta on huomioitava, että monen yhteiskunnallisesti tärkeän asian osalta juna kulkee joka tapauksessa EU:n, kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n, ja kotimaisten jatkuvien hankkeiden toimeenpanon pohjalta. Usein myös yliarvioidaan Suomen politiikan ja julkisen hallinnon mahdollisuudet vaikuttaa maailmaan. Monet edistykselliset yritykset Suomessa ja maailmalla ovat mm. Pariisin ilmastokokouksessa ja kestävän kehityksen SDG-tavoitteissa menossa selvästi nopeampaa vauhtia kuin mitä monet valtiot voivat tehdä;toki tämä perustuu myös sijoittajien, median ja kansalaisten aktiivisuuteen. Oma pääroolimme on tukea yritysten omaehtoista vastuullisuustyötä ja usein työmme tavoitteet ja toimet ovat täysin yhteneviä ministeriöiden ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden kanssa, esimerkiksi työelämäkysymyksissä, ihmisoikeusasioissa sekä luontokysymyksissä

Toivomme, että omistajaohjaus-, kehitys-, työ- ja ympäristöministerit käyttävät vaikutusvaltaansa ja näkyvyyttään edelläkävijäyritysten hyvän ympäristö-ja yhteiskuntavastuutyön saavutusten arvostuksen kasvattamiseksi. Valtion roolina on mm. levittää hyviä käytäntöjä erityisesti kontrolloimissaan yhtiöissä, ja varmistaa se, että kaikki muutkin noudattavat vähintään hyvää perustasoa vastuullisuusasioissa. Erityisesti PK-sektori tarvitsee tähän tukea mm. kansainvälistymisen ja strategisen kasvun yhteydessä. Valtion instrumentteina ovat porkkanat ja kepit mm. positiivisen julkisuuden, tuotekehityksen ja muun julkisen rahoituksen ja omistajaohjauksen sekä sääntelyn kautta. Tältäkin osin meneillään oleva lainsäädäntö-ja politiikkatyö mm. ympäristöasioiden, ihmisoikeuksien ja pakollisen yritysvastuuraportoinnin pitää huolen, että nämä eivät unohdu. Jatkuva ongelma edelleenkin on se, että kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta (kuten "suomalaisyritykset ovat yritysvastuussa maailman parhaita"), vastuuviranomaisille ei yleensä osoiteta resursseja työn tukemiseen..

Mitä me FIBSissä teemme uuden hallitusohjelman strategisten tavoitteiden osalta? Hallituksen Hyvinvointi-teemaan liittyen eräs strategiamme teemoista on hyvän työelämän ja ihmisoikeudet kattava sosiaalinen pääoma, jonka teeman alla jatkamme yli 60 organisaatiota kattavaa monimuotoisuusverkostomme ohjelmaa, mm. maahanmuuttajien ja vammaisten työllistämisen osalta. Tähän liittyvät globaalit kehityskysymykset, joissa mm. tuemme suomalaisyritysten ihmisoikeustyötä ja paikallisten yritysten omaa, mm. verotuksellisesti vastuullista toimintaa. Tämä kattaa myös uuden kehitysmaaliiketoiminnan tukemisen yhteistyössä Team Finlandin kanssa mm. Sustainable Finland-vuosikirjan ja lähetystöverkoston koulutuksen muodossa.

Toinen oma strateginen teemamme eli luontopääoma kattaa mm yritysten ilmasto-,resurssitehokkuus-ja ympäristövaikutuskysymykset. Kärkemme on yritykset ja biodiversiteetti-hanke yhteistyössä ympäristöministeriön ja SYKE:n kanssa. Sen sisällä haetaan ja ympäristöriskien hallinnan uutta kestävää kasvua. Biotaloushehkutus ei ole oikeasti uskottavaa, ellei yrityksissä ymmärretä niiden riippuvuutta luonnosta ja biodiversiteetistä. Sama koskee myös cleantechia, joka ei oikeasti ole cleania, ellei ymmärretä itse tuotteen ja sen valmistusprosessin ympäristö-ja sosiaalista jalanjälkeä, ja pystytä kertomaan se asiakkaille, sijoittajille ja työntekijöille.

Iso linja hallitusohjelmassa on uuden normiston välttäminen ja vanhan vähentäminen ja tämä koskee vastuullisuusteemojakin. Tämä on linjassa tavoitteittemme kanssa, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että yritykset eivät ottaisi vakavasti ympäristöön liittyviä haasteita, tai kohtelisi huonosti omia tai toimitusketjuihin liittyviä työntekijöitään. Päinvastoin, tästä pitää huolen yritysten ja johdon oma intressi sekä sen kontrolleina toimivat sijoittajat, työntekijät, media ja kansalaisjärjestöt. Lisäksi vuonna 2015 monet uudet strategiset kasvumahdollisuudet sekä globaalisti, että kotimaassa perustuvat kestävyys-ja eettiseen yritysajatteluun. Tässä työssä meidänkin roolimme on entistä suurempi.

MIKKO ROUTTI
Toiminnanjohtaja, FIBS
mikko.routti(at)fibsry.fi

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • luontopääoma
  • sosiaalinen pääoma
  • yhteiskuntavastuu
  • yritysvastuu
  • hallitusohjelma

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575