Blogikirjoitus -

Työhyvinvointi ja työterveyshuolto osana yrityksen sosiaalista vastuullisuutta

Työterveyshuollolla on Suomessa pitkät perinteet. Toiminnan voidaan katsoa saaneen alkunsa jo ruukinpatruunoista, jotka järjestivät sairastupapalveluita työntekijöilleen ja heidän perheilleen. Noista ”tippa-iitojen” ajoista toiminta on kehittynyt valtavasti ja Suomesta on tullut yksi maailman johtavista maista työntekijöiden työhyvinvoinnin ja terveyden ylläpidossa ja parantamisessa.

Erityisen tärkeää on ollut lainsäädäntö, joka luotiin 1970-luvulla ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistamiseksi. Työntekijöiden sairauksien hoidosta huolehtiminen on toki sekin vastuullista työnantajatoimintaa, mutta pelkällä sairaanhoidolla ei pitkälle pötkitä, jos työolot ovat omiaan sairastuttamaan tai muuten heikentämään työntekijän terveyttä. Vahva panostaminen ennaltaehkäisevään toimintaan viestii työnantajan halusta katsoa työntekijän hyvinvointia hieman pidemmälle tulevaisuuteen. Se on todellista vastuunkantoa parhaimmillaan.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että työhyvinvointiin ja ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon panostaminen on erittäin kannattavaa. On laskettu että näihin toimiin sijoitettu euro tulee parhaassa tapauksessa kuusinkertaisena takaisin pienentyneinä sairastamisen ja poissaolojen kustannuksina ja parantuneena tuottavuutena. Työhyvinvointiin panostaminen on paitsi vastuullista, myös erittäin järkevää.

Kaikkein tärkein asia kuitenkin on työelämän laatu. Ihmisellä on vain yksi elämä ja hän viettää valveillaoloajastaan töissä noin kolmasosan. Ei siis ole samantekevää, millä mielellä ihminen töitään tekee. Vastuullista on pyrkiä siihen, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman ihmisarvoinen ja hyvä elämä.

ANTTI ARO
Liiketoimintajohtaja, yritysasiakkaat
Diacor terveyspalvelut Oy
antti.aro(at)diacor.fi

Diacor on yksi 12.5 Wanhassa Satamassa järjestettävän RATKAISUN PAIKKA 2015 -tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Antti Aron puheenvuoron "Työhyvinvointi ja työterveyshuolto osana PK-yritysten sosiaalista vastuullisuutta" kuulet klo 9.25-9.45. 

RATKAISUN PAIKKA on Suomen suurin yritysvastuutapahtuma. Lue lisää päivän ohjelmasta ja ilmoittaudu mukaan: http://www.ratkaisunpaikka.fi/

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • yritysvastuu
  • yhteiskuntavastuu
  • pk-yritykset
  • työterveyshuolto
  • henkilöstö
  • sosiaalinen vastuu
  • työhyvinvointi

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575