Vastuulliset yritykset kehitystalkoisiin - myös järjestöjen osaamista tarvitaan enemmän kuin koskaan

Taannoin uusi hallituksemme ilmoitti leikkaavansa kehitysavusta 300 miljoonaa. Tarkempaa tietoa leikkauksista tuli kesäkuun lopussa, jolloin ulkoministeriö kertoi ohjelma- ja toiminta-avustusta saavien järjestöjen tuen vähenevän 38 prosenttia ja leikkausten kohdistuvan tasapuolisesti kaikkiin järjestöihin. 

Näin yllättävät, kovat leikkaukset ovat hurjia. 

Monen arvokasta työtä tekevän järjestön työ on vaakalaudalla. Kaikkein koviten leikkaukset sattuvat niihin kehitysmaiden ihmisiin, jonka terveyttä, hyvinvointia, koulutusta – tai ylipäänsä hengissä säilymistä on järjestöjen työn turvin tuettu. 

Kehitysyhteistyössä on takuulla tehostamisen varaa, mutta nämä päätökset eivät tue onnistuneista hankkeista oppimista saati sen varmentamista, että tuki kohdennetaan niihin toimenpiteisiin, joilla saadaan kaikkein eniten tuloksia aikaan.

Samaan aikaan puhutaan yritysten roolin kasvattamisesta kehitysyhteistyössä ja yrityksille ohjattavien kehitysapumäärärahojen kasvattamisesta. 

Liiketoiminnalla voidaan saada aikaan positiivisia kehitysvaikutuksia. Yritykset luovat arvokkaita työpaikkoja, siirtävät teknologiaa ja kasvattavat tietotaitoa kohdemaissa. Myös monet liike-elämässä syntyneet innovaatiot voivat edesauttaa elinolosuhteiden, terveyden ja koulutustason parantumista. 

Bisneksen mukanaan tuomat positiiviset vaikutukset eivät kuitenkaan olen mikään automaatio. Liiketoiminta saa kehitystä aikaan ainoastaan silloin, kun toimitaan yritysvastuun periaatteiden mukaan. Yritysvastuun vahvistamista peräänkuuluttavat myös päättäjät.

Mutta mitä tämä vastuullisuus tarkoittaa? Ja ennen kaikkea, miten niiden yritysten vastuullisuus varmennetaan, joille kehitysyhteistyömäärärahoja ohjataan? 

Suomen kehitysavun punaisena lankana on ihmisoikeusperusteisuus. 

Periaatteen tulee päteä riippumatta tuen saajasta.

YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet velvoittavat yrityksiä kunnioittamaan ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Yritykset täyttävät periaatteen velvoitteet, kun ne arvioivat toimintansa ihmisoikeusriskit, toimivat niiden mitigoimiseksi ja ulottavat periaatteet myös arvoketjuun. Valitettavan usein kunnioitusperiaate ei vielä toteudu. 

Kehitysapuvarojen ei tulisi valua yksittäisille yrityksille ilman todisteita siitä, että toiminta on ihmisoikeusperiaatteiden mukaista ja siten kehitystä edistävää. 

Yritykset tarvitsevat tukea vaikutusten arviointiin ja negatiivisten vaikutusten ehkäisemineen. Liiketoiminnan vaikutusten arviointiin tarvitaan osaamista myös valtionhallinnossa.

Toiseksi, iso osa suomalaista yrityksistä toimii kehitysmaissa hankintaverkostojensa kautta. Jos Suomi haluaa edistää kehitystä liiketoiminnan keinoin, on panostuksia kohdennettava työolojen parantamiseen alkutuotannossa sekä valmistuksessa. 

Mitkä ovat suomalaisten yritysten kannalta keskeisiä raaka-aineita ja niiden tuotantomaita? Millaisin yhteistyömalleihin näiden vastuullisuutta voitaisiin kehittää? 

Yksittäisten – varsinkin pienten – yritysten resurssit valvoa ja kouluttaa toimittajiaan ovat rajalliset, jolloin voimavarojen yhdistämien ja ulkopuolinen tuki toimialan yhteisiin tai toimialat ylittäviin ruohonjuuritason vastuullisen hankinnan hankkeisiin tulee tarpeeseen. 

Toisena tavoitteena tulee pitää paikallisen jalostusasteen kasvattamista, jolloin osaamisen siirtäminen muuttuu todeksi ja kehitysmaan kouluttamattomilla halpatyöläisillä on mahdollisuus kehittyä alansa ammattimiehiksi ja –naisiksi.

Kansalaisjärjestöjä, joiden toiminnan jatkuvuus on uhattuna, tarvitaan yritysten tueksi. 

Järjestöillä on sellaista ruohonjuuritason kokemusta ja osaamista, jota harvasta yrityksestä löytyy. Järjestöt voivat tukea yrityksiä näiden vastuullisuuden kehittämisessä oli kyse sitten yrityksen haitallisten ihmisoikeusvaikutusten ehkäisemisestä tai vastuullisen kehitysmaahankinnan mahdollistamisesta.

Haluan nähdä entistä useamman suomalaisen yrityksen toimivan kehittyvillä markkinoilla, sillä näin voidaan edistää paitsi kohdemaiden myös Suomen talouden kehitystä. 

On hyvä, että yrityksiä kannustetaan kehitystalkoisiin ja maailmalta löytyy onneksemme hyviä esimerkkejä kaupan ja kehityksen yhdistämisestä. Meidän on kuitenkin oltava varuillaan, ettei kehitysyhteistyö muutu kaupan edistämiseksi. Lisäksi on muistettava, etteivät yritykset toimi siellä, missä olot ovat kaikkein kurjimmat ja jossa kehitysavulle on kaikkein suurin tarve.

ULLA ROIHA
Päällikkö, ohjelmat ja jäsenpalvelut, FIBS
ulla.roiha@fibsry.fi