Uutinen -

Enact Sustainable Strategies Group FIBSin jäseneksi

Liikkeenjohdon konsulttiyritys Enact Sustainable Strategies Group (ESS) on liittynyt sekä FIBSin että monimuotoisuusverkoston jäseneksi. Yritysvastuuasiantuntija Johanna Raynal kertoo yrityksen vastuullisuustavoitteista ja lähitulevaisuuden toiminnan painopisteistä.

Miksi liityitte FIBSin ja monimuotoisuusverkoston jäseneksi?

Uskomme vahvasti, että FIBS:n verkosto tarjoaa meille loistavat mahdollisuudet verkostoitua yritysvastuusta kiinnostuneiden organisaatioiden ja henkilöiden kanssa Suomessa sekä olla mukana keskusteluissa yritysvastuun ajankohtaisista ongelmista, ratkaisuista ja käytännöistä. Enact on kansainvälinen toimija ja tavoitteenamme on vahvistaa verkostoamme Suomessa – mikäpä muu verkosto olisi oivallisempi kuin FIBS!

Monimuotoisuus on aina ollut Enactille tärkeää. Monimuotoisuusverkoston periaatteet ovat jo osana kaikkia henkilöstöämme ja yhteistyökumppanuuksiamme koskevissa kysymyksissä, mutta monimuotoisuusverkoston jäsenyyden kautta toivomme saavamme uutta vetoapua ja systematiikkaa monimuotoisuuden aktiiviseen johtamiseen. Konsulttitoimistossa on harvoin aikaa perehtyä omien prosessien kehittämiseen.

Mitä yritysvastuu teille merkitsee?

Monen muun toimijan tavoin me olemme vakuuttuneita siitä, että vastuullisuus luo menestyksekästä liiketoimintaa, pitkällä aikavälillä kestäviä suhteita ja pysyvää arvoa. Vastuullisuus on meille luontaista, mutta se vaatii meiltä jatkuvaa työtä ja kehittymistä. Asiakkaamme haastavat meitä löytämään uusia ratkaisuja vastuullisuuskysymyksiinsä. Samalla pyrimme myös omassa toiminnassamme pitämään käytännöllisen ja kunnianhimoisen otteen vastuullisuuteen: Olemme Global Compactin jäsen ja sertifioimme parhaillamme toimintojamme ISO 9001 ja ISO 14001 mukaisesti. Ensimmäinen yritysvastuukatsauksemme julkaistaan piakkoin. Noudatamme kaikissa hankinnoissamme vastuullisuuskriteerejä ja pyrimme olemaan reilu työnantaja ja luotettava kumppani! Useat meistä pyöräilevät asiakkaillemme ja pitkillä matkoilla pyrimme mahdollisuuksien mukaan valitsemaan junan lennon sijasta.

Miten näette vastuullisuuden merkityksen kehittyvän alallanne tulevaisuudessa?

Vastuullisuudesta tulee osa liikkeenjohdon ja liikkeenjohdon konsultoinnin arkipäivää. Vastuullisuuskysymykset on jatkossa otettava huomioon eri liiketoimintaprosesseissa, ei niinkään erillisenä kokonaisuutena. Tämä asettaa alan konsulteille haasteita osaamisen ja osaamisen kehittämisen suhteen. Meidän tulee ymmärtää asiakkaidemme liiketoimintaa ja liiketoimintaprosesseja entistä paremmin. Samalla myös vastuullisen johtamisen merkitys korostuu: Parhaimmillaan hyvän konsultin tulisi kyetä toimimaan myös henkilökohtaisena tukena asiakkailleen.

Mihin vastuullisuuskysymykseen aiotte tulevana vuonna panostaa ja miten FIBS-jäsenyys voi teitä sen toteuttamisessa auttaa?

Henkilöstömme ja kumppanuusverkostomme kehittäminen sekä monimuotoisuus ja omien suorien ja välillisten vaikutustemme mittaaminen ovat meille tärkeitä kysymyksiä tulevana vuonna. FIBSin verkoston kautta toivomme saavamme uusia näkökulmia ja pääsevämme mukaan haastaviin keskusteluihin!

Lisätietoja Enact Sustainable Strategies Groupista

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • enact sustainable strategies group
  • liikkeenjohto
  • monimuotoisuus
  • yritysvastuu
  • yhteiskuntavastuu

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575