Tiedote -

FiBSin strategisena tavoitteena yhteisöllisyyden lisääminen ja "kasvun imu"

FiBSin vuoteen 2012 ulottuva toimintastrategia valmistui viime vuoden lopulla. Toiminnan painopisteet on määritelty siten, että yhdistykselle saadaan luotua “kasvun imu”. Tähän pyritään panostamalla yhteisölliseen toimintatapaan ja toisilta oppimiseen.

- Kasvun imu eli FiBSin vetovoiman kasvattaminen ja jäsenmäärän tasainen lisääntyminen pyritään luomaan kullekin vuodelle määriteltyjen onnistumisen avaintekijöiden kautta. Esimerkiksi tänä vuonna keskitymme palveluiden kehittämiseen, FiBS-brändin kirkastamiseen sekä niin sanottujen avainyritysten saamiseen mukaan toimintaan, sitä seuraavana vuonna yhteistyömuotojen ja kumppanuussuhteiden kehittämiseen ja 2010 toiminnan painopisteenä on jäsenpalveluidemme kehittäminen edelleen entistä ylivoimaisempaan muotoon, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Susanna Monni.

- Pitkän aikavälin tavoitteenamme on luoda FiBSille ylivoimainen toimintatapa vuoteen 2012 mennessä, mikä jäsentemme näkökulmasta katsottuna tarkoittaa vaivatonta toisilta oppimista sekä tehokkaita jäsenpalveluita. 

Mikäli kaikki menee kuten on suunniteltu, FiBSillä on viiden vuoden kuluttua 350-400 jäsentä. Kunnianhimoinen jäsentavoite perustuu arvioon vastuullisuuden merkityksen lisääntymisestä niin yritysten liiketoiminnan kannalta kuin yleisenä yhteiskunnallisena arvona.

- Vastuullista yritystoimintaa edistävät muutosvoimat ovat olleet selkeästi nähtävissä jo pidemmän aikaa yrityksissä ja yleisemmin koko yhteiskunnassa. Ilmastonmuutoksesta on tulossa megatrendi ja vastuullisuudesta osa yritysten strategista suunnittelua. Kaiken kaikkiaan ‘merkitysten’ etsiminen yrityksissä lisääntyy, eli omistajien hyödyn maksimoinnin sijaan aletaan puhua laajemmin yritysten kaikkien sidosryhmien hyödyn maksimoinnista, Monni kuvailee.

Toimintamallina yhteisöllisyys

FiBSin missiona on “edistää yritysten kestävää menestystä tekemällä jäsenilleen ja sidosryhmilleen vastavuoroisen tiedon jakamisen, tehokkaan toisilta oppimisen ja innovatiivisen toiminnan helpoksi”. Eli käytännössä miten?

- Pyrimme toteuttamaan missiotamme ‘yhteisöllisten’ toimintamallien ja näitä tukevien välineiden kautta. Käytännössä yhteisölliset toimintatavat tarkoittavat meidän tapauksessamme työpajojen lisäksi esimerkiksi verkkosivuillemme rakennettavia wiki-toimintoja, joiden avulla voimme kehittää yhdessä jäsenten ja yhteistyökumppaneidemme kanssa uusia vastuullisuustyökaluja.

Yhteisöllisyysfilosofia on Monnin mukaan toimivin toiminnan suunnittelua ohjaava malli FiBSin jäsenpalveluiden kehittämistä ja pitkän aikavälin tavoitteita ajatellen. Mallin toimivuus edellyttää kuitenkin, että jäsenet saadaan innostettua mukaan niin itse toimintaan kuin sen kehittämistyöhönkin.

- Toivon, että saamme rakennettua FiBSistä organisaation, jossa kaikki jäsenet osallistuisivat tavalla tai toisella toimintamme kehittämiseen ja uusien vastuullisuustyökalujen rakentamiseen. Tiedän, että tyyli vaatii paljon aikaa ja paneutumista, mutta kokemukset maailmalta ovat osoittaneet, että vain yhdessä tekemällä saamme luotua palveluja, joista on käytännön hyötyä jäsenillemme myös pitkällä aikavälillä

 

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • fibs
  • finnish business & society
  • yritysvastuu
  • yhteiskuntavastuu

Finnish Business & Society (FiBS) on vastuullisen yritystoiminnan verkosto, jonka tarkoituksena on edistää yhteiskuntavastuullista yritystoimintaa Suomessa. Autamme yrityksiä löytämään kilpailuetua vastuullisuudesta tarjoamalla jäsenillemme tietoa, kontakteja, vertaistukea ja näkyvyyttä. FiBSin jäseneksi voivat liittyä kaikki yritykset ja yhteisöt, jotka pyrkivät edistämään yhteiskuntavastuuta omassa toiminnassaan. FiBS on CSR Europe, Global Reporting Initiative ja CSR 360 Global Partner Network järjestöjen jäsen.

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575