Tiedote -

Kesko ja Outokumpu jälleen yhteiskuntavastuuraportointikilpailun kärjessä

FiBSin jäsenet Kesko Oyj ja Outokumpu Oyj sijoittuivat jälleen kärkeen Suomen yhteiskuntavastuuraportointikilpailussa. Kesko sai kilpailun toisen palkinnon ja Outokumpu kolmannen.

Muista FiBSin jäsenistä Senaatti-kiinteistöt sai raportistaan tänä vuonna kunniamaininnan.

Yhteiskuntavastuuraportointikilpailu on järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Eniten ykkössijoja kilpailussa on kerännyt Kesko viidellä voitollaan. Outokumpu on voittanut kilpailun neljästi. Tämän vuoden kilpailun voitti Wärtsilä Oyj.

Kilpailun palkinnot jakoi työministeri Anni Sinnemäki Helsingin Säätytalolla järjestetyssä tilaisuudessa.

Teemoina energia ja materiaalitehokkuus ja työelämän monimuotoisuus

Kilpailun ajankohtaisina kestävän kehityksen painopistealueina olivat tänä vuonna energia- ja materiaalitehokkuus sekä työelämän monimuotoisuus ja sen johtaminen.

Vaikka kilpailussa arvioidaan yritysten yhteiskuntavastuuraportointia, eikä itse toiminnan vastuullisuutta, avoimeen ja jatkuvaan raportointiin panostavat yritykset sitoutuvat samalla myös kehittämään vastuullisuuttaan. Kilpailulla pyritään myös lisätä yleistä kiinnostusta yhteiskuntavastuuta kohtaan sekä tukea vastuullisuusraportoinnin kehitystä.

Kilpailuun ilmoittautui 15 organisaatiota, minkä lisäksi alustavassa arvioinnissa käytiin läpi kaikkien 128 Helsingin pörssin päälistalla olevien yritysten vastuullisuusraportointi. Lopulliseen arviointiin pääsi mukaan 42 organisaatiota.

Kilpailun järjestivät Elinkeinoelämän keskusliitto, FiBS, KHT-yhdistys ry, työ- ja elinkeinoministeriö, Ympäristöjohtamisen yhdistys ja ympäristöministeriö.

Kilpailun yhteenvetoraportti

Voittajat vuodesta 1996 alkaen

 

 

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • fibs
  • finnish business & society
  • vastuullisuusraportointikilpailu
  • yritysvastuu
  • yhteiskuntavastuu

Finnish Business & Society (FiBS) on vastuullisen yritystoiminnan verkosto, jonka tarkoituksena on edistää yhteiskuntavastuullista yritystoimintaa Suomessa. Autamme yrityksiä löytämään kilpailuetua vastuullisuudesta tarjoamalla jäsenillemme tietoa, kontakteja, vertaistukea ja näkyvyyttä. FiBSin jäseneksi voivat liittyä kaikki yritykset ja yhteisöt, jotka pyrkivät edistämään yhteiskuntavastuuta omassa toiminnassaan. FiBS on CSR Europe, Global Reporting Initiative ja CSR 360 Global Partner Network järjestöjen jäsen.

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575