Tiedote -

Yritysten biodiversiteettiratkaisut esittelyssä Finlandiatalolla 11.-12.11.2015

Lähes 300 yritysten, järjestöjen ja julkisen sektorin edustajaa eri puolilta maailmaa kokoontuu keskiviikkona ja torstaina 11.-12.11.2015 Finlandiatalolle Helsinkiin kuulemaan, miten liiketoiminta ja luonnonsuojelu yhdistetään öljy-, kaivos-, maa- ja metsätaloussektoreilla. Lisäksi tarjolla on tietoa luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä rahoitusmekanismeista sekä biodiversiteetin roolista hankinnoissa ja toimitusketjujen hallinnassa.

Tapahtumassa esitellään myös FIBSin Yritykset ja biodiversiteetti –ohjelman sekä biodiversiteetin Master Class –valmennuksen käytäntöjä ja tuloksia viimeisen kahden vuoden ajalta sekä julkaistaan englanninkielinen versio hankkeen julkaisusta ’Lisäarvoa luonnosta ympäristöä säästäen’, johon on koottu Master Class -valmennukseen osallistuneiden suomalaisyritysten biodiversiteettikäytäntöjä.

Business & Biodiversity Forum 2015 –tapahtuman järjestää ympäristöministeriö yhteistyössä FIBS yritysvastuuverkoston ja kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen (Convention on Biological Diversity, CBD) sihteeristön kanssa.

Foorumin yritysesimerkkeinä ovat luksustuoteyritys Kering, timanttikoserni De Beers, öljy-yhtiö Repsol, maatalousyhtiö Syngenta, elintarvike- ja päivittäistavarayhtiö Unilever sekä kauppaketju Woolworths Holdings. Suomalaisyhtiöistä biodiversiteettitoimintaansa esittelee metsäyhtiö UPM.

Keskiviikko 11.11.

Luontopääoma-seminaari klo 11.30-13.30

KERING - ranskalaiselle luksustuotemerkkejä valmistavalle Keringille kuuluvat mm. Gucci, Saint-Laurent, Stella McCartney sekä urheiluvaatteita valmistava Puma. Kering on laatinut omat kestävän kehityksen tavoitteensa vuosille 2012-16 ja julkaissut tuloksista kertovan väliraportin vuonna 2014. Keringin kestävän kehityksen johtaja Michael Beutler kertoo foorumissa miten alan suurimpiin kuuluva yhtiö huomioi toiminnassaan luontopääoman ja ekosysteemipalvelut.

Öljy- ja kaivosala –seminaari klo 14.30-16.00

DE BEERS - Cecil Rhodesin perustama, nykyisin yli 20 000 henkeä työllistävä timanttiyhtiö De Beers kertoo verkkosivuillaan pyrkivänsä ”by safely and sustainably making the most of every carat we mine and sell”. Yhtiö on osa Anglo American –konsernia, joka on toiminut myös Suomessa vuodesta 2004 alkaen tutkien Sakatin kupari-, nikkeli- ja PEG-esiintymää. De Beersin biodiversiteettitoimintaa esittelee foorumissa biodiversiteettipäällikkö Warwick Mostert. 

REPSOL - Espanjalaisen öljy- ja kaasuyhtiö Repsolin viime vuosien kiistanalaisimpia hankkeita on ollut Kanariansaarten lähivesillä vuonna 2014 aloitetut koeporaukset. Yhtiön käytäntöjä esittelee pääekologi Mitzi Pollisco

Maa- ja metsätaloussektori –seminaari klo 14.30-16.00

SYNGENTA - Maailman väkiluku kasvaa seuraavan 20 vuoden aikana kahdella miljardilla, kaloritarve tätäkin nopeammin ihmisten ruokavalion muuttuessa yhä lihapitoisemmaksi. Maanviljelyyn kelpaavaa maata on rajallisesti, ja ruokaa on pystyttävä tuottamaan entistä tehkkaammin nykysillä luonnonvaroilla, samalla ympäristöä säästäen. Sveitsiläisen Syngentan toimialoihin kuuluvat kylvösiemenet ja kasvinsuojelu. Yhtiön tavoitteena on kasvumahdollisuuksien lisääminen kestävästi. Syngenan Pohjois-Amerikan toimintojen ympäristöjohtaja Romano DeVivo kertoo yhtiön toimnnasta.

UPM - Tapahtuman kotimaisena yritysesimerkkinä on metsäyhtiö UPM. Johtaja Timo Lehesvirta kertoo mitä liiketoimintamahdollisuuksia biodiversiteetin ylläpitäminen tarjoaa yhtiölle. 

Hankinta ja toimitusketjut –seminaari klo 16.40-18.15

UNILEVERUnilever on yksi maailman suurimpia maatalouden raaka-aineita käyttävä yhtiö, ja on täysin riippuvainen luonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista teestä vihanneksiin. Biodiversiteetin suojelu on keskeinen osa yhtiön hankintakäytäntöjä. Yhtiön kestävien hankintojen konsernijohtaja Jan-Kees Vis esiintyy foorumissa myös aamupäivän seminaarissa klo 9.45-10.30. 

WOOLWORTH HOLDINGS – 15 maassa toimiva Etelä-Afrikkalainen vähittäiskauppakonserni Woolworth Holdings tekee yhteistyötä WWF:n kanssa hankintakäytäntöjensa vastuullisuuden kehittämiseksi. Foorumin puhujavieraana on yhtiön Good Business Journey Analyst Kirsten Sims.


Torstai 12.11.

Rahoitus- ja sijoitustoiminta klo 9-11

EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI - EIB:n johtava ympäristöasiantuntija Eva Mayerhofer kertoo biodiversiteetin rahoitusmekanismeista.

The Way Forward –seminaari klo 11.40-13.00

FIBSin toiminnanjohtaja Mikko Routti esittelee FIBSin Yritykset ja biodiversiteetti –ohjelman toimintaa ja tuloksia ja Euroopan komission ympäristö- ja biodiversiteetin ohjelmapäällikkö Strahil Christov EU Business & Biodiversity Platform –verkoston toimintaa.


Foorumin koko ohjelma löytyy täältä.


Business & Biodiversity -foorumi on osa YK:n luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (Convention on Biological Diversity, CBD) yritysyhteistyöhön liittyvää aloitetta. Foorumi järjestetään nyt ensi kertaa Euroopassa. Aiemmin se on järjestetty Japanissa, Intiassa, Kanadassa ja Etelä-Koreassa.

Tilaisuutta voi seurata myös suorana lähetyksenä

Puhujavieraiden haastattelupyynnöt: viestintäasiantuntija Ulla Ahonen, ympäristöministeriö, puh. 0295 250 052, ulla.ahonen@ymparisto.fi

Lisätietoja:

Appu Haapio, yritysvastuuasiantuntija, FIBS, p. 040 661 82 98, appu.haapio@fibsry.fi

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • yritykset & biodiversiteetti -ohjelma
  • biodiversiteetin master class
  • cbd business & biodiversity forum 2015
  • yhteiskuntavastuu
  • yritysvastuu
  • ympäristövastuu
  • luonnon monimuotoisuus
  • biodiversiteetti

FIBS on Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa: tarjoamme tietoa uusista innovatiivisista tavoista kehittää liiketoimintaa sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua ja vaihtaa käytännön kokemuksia niin eri toimialojen yritysten kuin muidenkin yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Palveluihimme kuuluvat mm. seminaarit, työpajat ja tapahtumat, koulutus- ja kehittämishankkeet sekä tutkimukset, uutiskirjeet ja julkaisut. FIBS-verkostossa on mukana jo yli 260 yritystä ja yhteisöä. www.fibsry.fi

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575