Uutinen -

Elämyksiä kulttuurinnälkäisille!

Nauti erilaisista kulttuuririennoista ja majoitu mukavasti viihtyisissä hotelleissamme.

Teatteripaketit Kokkolassa sisältävät mm.

CAROLA – Sydämeen jäi soimaan

Näytelmän kantaesitys Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä 2.11.2018.

Carola oli suomalaisen populaarimusiikin kansainvälisimpiä artisteja. Hän esiintyi monella kielellä ja monessa maassa. Carolan äänenväri oli persoonallinen, se oli yhdistelmä herkkyyttä ja intensiivisyyttä.

Carola oli monella tapaa ristiriitainen persoona. Hän oli toisaalta ujo, mutta toisaalta taas hyvin räväkkä. Hän rakasti ja tarvitsi yleisöään ja samalla pelkäsi sitä. Laulajana Carola oli sekä luonnonlahjakkuus että luonnonlapsi.

CAROLA – SYDÄMEEN JÄI SOIMAAN on lämminhenkinen musiikkinäytelmä. Se on matka Carolan arvoitukselliseen maailmaan. Mistä syntyi ainutlaatuinen ja unohtumaton tapa ja kyky laulaa ja tulkita? Siihen vastauksen antaa vain Carolan tulkitsema musiikki.

Näytelmän aikana saamme livemusiikin saattelemana kuulla mm. seuraavat, unohtumattomat kappaleet: Rakkauden jälkeen, Kielletyt leikit, Ei aina käy kuin haaveillaan ja Sydämeen jäi soimaan blues.

Ohjaus: Juha Vuorinen

Rooleissa: Hanna Vähäniemi (Carola), Outi Kärpänen, Tomi Turunen, Pekka Johansson, Tuomo kemppainen, Jani Honkaselkä.

Bändi: Mikko Pellinen (kapellimestari, piano), Matti Oja (kitarat), Olli Sippola (viulu), Sampsa Kujala (basso), Oskari Paakki (rummut).

Lue lisää Kokkolan teatteripaketeista

Teatteripaketit Uudessakaupungissa

Tiesitkö, että Uudenkaupungin kulttuurikeskus sijaitsee samassa rakennuksessa hotellin kanssa? Varaa itsellesi, tai ryhmällesi teatteripaketti majoituksella sekä ruokailulla, ja nauti mutkattomasti päivästäsi kulttuurin sekä makuelämyksien siivittämänä!


Voit yhdistää teatteripakettiisi jotakin seuraavista:

Teatteriesitys
Majoitus
Ruokailu ravintolassamme
Tilaussauna
Keilaus Aquarius Bowling -keilahalissa
Muita aktiviteetteja, kuten golfausta, hiihtoa tai curlingia

Paketit sopivat niin isoille kuin pienillekin ryhmille, ja räätälöimme mielellämme juuri teidän ryhmällenne sopivan paketin.

Tutustu herkullisiin menuvaihtoehtoihimme:

Teatteripaketti menu I
Raikas ja kevyt Menu I tarjoilee runsaita salaatteja yhdessä maukkaan savulohigratiinin sekä murean kanan kanssa. Jälkiruokana maistuva marjasalaatti sekä kahvi/tee.

Teatteripaketti menu II
Rikastetumpi Menu II tarjoaa alkuun runsaamman salaattivalikoiman sekä pääruokana gratiinin ja kanan lisäksi herkullista Viktorin härkää.

Castellon herkkuleipä
Ritarin leipä
Kevyempään nälkään Castellon herkkuleipä sekä Ritarin leipä

Lue lisää Uudenkaupungin teatteripaketeista

Teatteripaketit Kuopiossa

Syksyn 2018 ohjelmisto julkaistu. Mukana ohjelmistossa on mm.musikaali Äidinmaa, Ingmar Bergmanin Syyssonaatti sekä vaudikas farssi ja hulvaton komedia Puhtaana käteen.
Lisätietoja syksyn ohjelmistoista ja aikatauluista: Kuopion Kaupunginteatteri

Musikaali Äidinmaa, ensi-ilta 12.9.

Anniina Enckellin käsikirjoittama ja Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämä musikaali Äidinmaa on väkevä sukupolvikertomus yhden suvun vahvoista naisista, heidän valinnoistaan ja kyvyistään selviytyä traagisimmillakin hetkillä. Melodiset ja elämää täynnä olevat sävelmät huokuvat nuoruuden kiihkoa ja intohimoa, jotka sodan synkät varjot sitten pimentävät ja musiikki saa dramaattisempia sävyjä.

Syyssonaatti, ensi-ilta 8.9.

Ingmar Bergmanin Syyssonaatti on tiheätunnelmainen kamarinäytelmä, väkevä draama rakkaudenjanosta, ihmisen moraalista, inhimillisistä peruskysymyksistä. Lähtökohta on yksinkertainen: äidin ja tyttären suhde, patoutuneet tunteet. Mitä on äidinrakkaus ja minkälaista tuhoa sen puuttuminen tai laiminlyöminen aiheuttaa?
Puhtaana käteen, ensi-ilta 27.10.

Miten käy kun vilunkipeliä sosiaaliturvahuijauksilla harjoittanut savolaismies päättää ruveta rehelliseksi? PUHTAANA KÄTEEN on ollut valtava menestys maailmalla, ja sitä se tulee varmasti olemaan Kuopiossakin. Siitä pitävät huolen teatterin koomikot Mikot Rantaniva ja Paananen.

Lue lisää Kuopion teatteripaketeista


Löydät lisää erilaisia tarjouksia nettisivuiltamme: www.finlandiahotels.fi

lähde: Finlandia Hotelsin kanta-asiakasrekisteri

Aiheet

  • Matkailu

Kategoriat

  • kulttuuri
  • hotelli
  • teatteri