Uutinen -

Terveys ja teknologia kulkevat käsi kädessä – kuinka on käytettävyyden laita?

Käytettävyyden asiantuntija Leadin Oy järjestää yhteistyössä FinnMedi Oy:n kanssa 2. kesäkuuta terveysteknologian käytettävyyttä käsittelevän englanninkielisen seminaarin ”User Experience in Life Science”. Terveysala hyödyntää jatkuvasti enemmän teknologiaa hoivapalveluiden tuottamisessa ja organisoinnissa. Inhimilliset virheet ovat mahdollisia, kun teknologiaa käytetään yhä enemmän myös itsehoidossa. Teknologian hyvä käytettävyys on merkittävässä roolissa varmistamassa, että teknologiaa käytetään oikein ja turvallisesti.

Aihe on FinnMedille monella tapaa ajankohtainen ja se nivoutuu parhaillaan meneillään oleviin suuriin terveysalan uudistuksiin ja kehityssuuntiin. FinnMedi on esimerkiksi mukana Tekesin Innovatiiviset kaupungit 2014 - 2020 -hankkeessa. Hankkeeseen kuuluvan Tulevaisuuden Terveys -osa-alueen yhtenä kantavana teemana on juuri terveyspalveluiden käyttäjälähtöisyys. Käytettävyyteen erikoistunut Leadin haluaa olla mukana varmistamassa, että terveysteknologiaa suunnitellaan ihmislähtöisesti ja virheiden mahdollisuus minimoidaan huolellisella toteutuksella.

FinnMedin ja Leadinin järjestämässä seminaarissa käsitellään aihetta kolmesta näkökulmasta. Gerrit Niezen käsittelee esityksessään virheiden tekemisen riskin pienentämistä käyttäjälähtöisen suunnittelun kautta. Terveysteknologian suunnittelussa käytön nopeudesta ja kätevyydestä joudutaan joskus tinkimään turvallisuustekijöiden vuoksi. Ville-Pekka Seppä Tampereen yliopistosta esittelee Leadinin kanssa yhteistyössä tehdyn käytettävyystutkimuksen alle kouluikäisten lasten astman diagnosointiin käytettävästä uudesta menetelmästä. Lisäksi  Juha-Lasse Latikka Microsoftista esittelee Kehitysvammaliiton kanssa yhteistyössä kehitettyä kommunikoinnin apuvälinettä, joka mahdollistaa mobiilin ja helppokäyttöisen symboleilla tapahtuvan viestinnän. Laitetta pääsee myös testaamaan seminaarissa.

Tervetuloa!

Kenelle? Kaikille asiasta kiinnostuneille. Tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy mukaan täällä: http://leadin.fi/lifescience/

Milloin? 2. kesäkuuta 2014 kello 12–16

Missä? FinnMedi 5, 1. kerros, Biokatu 12, Tampere


Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • käytettävyys
  • hoivapalvelut
  • terveysteknologia
  • terveysala
  • hyvinvointiala
  • hyvinvointi
  • leadin
  • finnmedi oy

Yhteyshenkilöt

Liisa Oksanen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 50 579 3205