2012-06-18 11:22 Lappeenrannan teknillisen yliopiston viides juhlallinen tohtoripromootio järjestettiin 7.–8.6.2012. Kesäkuun promootiossa yliopisto myönsi kunniatohtorin arvot seitsemälle suomalaiselle vaikuttajalle ja kahdeksalle ulkomaalaiselle yhteistyökumppanille. Heidän joukossaan oli myös Flowrox Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Vartiainen.
Uutinen
FLOWROX KEHITTÄÄ HUOLTOLIIKETOIMINTAA JA PAIKALLISTA LÄSNÄOLOA - Prosessilaitevalmistaja avasi myyntikonttorin Kiinaan
2012-04-18 09:51
Kolme paikallista henkilöä työllistävä toimisto sijaitsee Shanghaissa FinChi –teknologiakeskuksessa .
-Meillä on ollut Kiinassa toimintaa edustajien välityksellä jo vuosikausia, kertoo Flowrox Oy:n toimitusjohtaja Heikki Hyttinen. – Kiina on kuitenkin valtavan suuri ja kasvava markkina. Jotta pystyisimme palvelemaan asiakkaitamme Kiinassa samalla korkealla tasolla kuin Euroopassa oli meille selvää, että siellä on oltava paikallisesti läsnä.
–Kiinan markkinoille on parasta mennä rauhallisesti ja käyttää apuna paikallisia asiantuntijoita, Hyttinen sanoo. – Tämän vuoksi päädyimme hyödyntämään FinChin palveluita ja verkostoa. Kehitämme toimintaa Kiinassa asiakkaiden lähtökohdista, hän tiivistää.
Kouvolan tytärytiö liitettiin emoyhtiöön
Yritys odottaa menestystä myös v. 2008 aloittamaltaan huolto- ja palveluliiketoiminnalta. – Kouvolassa sijaitseva ruuvi- ja keskipakopumppujen huolto- ja varaosapalveluihin keskittynyt tytäryhtiömme JFD Pumps Rotors sulautettiin emoyhtiöön vuoden vaihteessa, kertoo Hyttinen. - Näin huoltoliiketoiminnasta tuli kiinteä ja olennainen osa Flowroxin muuta liiketoimintaa ja tarkoitus on laajentaa valikoimaa kattamaan myös muiden pumppujen ja venttilien huolto.
Tällä hetkellä huolto-osasto toimii pääasiassa Suomessa mutta varaosatoimituksia on ollut myös Euroopan maihin. Yritys aikoo perustaa huoltoyksiköitä myös Suomen ulkopuolelle, sillä pumput ja venttiilit ovat tärkeässä roolissa kaivoksissa ja muissa laitoksissa. – Jos pumppu pettää, ilman tehokasta huoltoa ja varaosasaatavuutta voi siitä aiheutua paperitehtaalle helposti miljoonien tappiot, toteaa Hyttinen.
Toimintaa ympäri maailmaa
Flowroxilla on tytäryhtiöt kolmessa maassa: USA:n Marylandissa (2002), Australian Sydneyssä (2010) ja Etelä-Afrikan Johannesburgissa (2011). Myyntikonttoreita on Shanghain lisäksi Moskovassa, Bahrainissa ja Meksikossa.
-Amerikan yhtiö on jo pitkään toiminut erittäin hyvin ja tehokkaasti, kertoo Hyttinen. – Myös uudet tyttäret Australiassa ja Etelä-Afrikassa ovat käynnistyneet odotusten mukaisesti. Eteläinen pallonpuolisko on kaivosaluetta ja merkittävä osa liikevaihdostamme tulee nimenomaan kaivannaisteollisuudesta.
Tulevaisuudessa Flowrox haluaa laajentua paitsi maantieteellisesti myös asiakassegmenteissä. – Energia-, rakennus- ja ympäristöteollisuus kasvavat voimakkaasti ja olemme jo hyvää vauhtia kehittämässä näille aloille uusia laitteita, Hyttinen kertoo.
++++
Flowrox (entinen Larox Flowsys) on peustettu v. 1993. Yli 80 % yrityksen tuotannosta menee vientiin ja palvelu on hoidettu yli 55 edustajan voimin ympäri maailmaa. Konsernilla on yhteensä yli 120 työntekijää ja määrä on kasvussa.
Flowrox keskittyy kuluttaviin, syövyttäviin ja muihin vaativiin sulku-, säätö- ja pumppaussovelluksiin erityisesti kaivos- ja mineraaliteollisuudessa sekä energia- ja ympäristöteollisuuden kohteissa. Vuonna 1997 Flowrox Oy:stä tuli maailman ensimmäinen letkuventtiilivalmistaja, jolle myönnettiin ISO 9001:2000 -laatusertifikaatti.
Luokittelu
- Tunnisteet:
- venttiili
- venttiilit
- letkupumppu
- letkupumput
- letkuventtiili
- letkuventtiilit
- käsikäyttöiset letkuventtiilit
- automaattiset letkuventtiilit
- säätöventtiili
- säätöventtiilit
- prosessiventtiili
- prosessiventtiilit
- paineilmasylinteri
- paineilmasylinterit
- pikapoistoventtiili
- pikapoistoventtiilit
- pneumaattinen venttiili
- pneumaattiset venttiilit
- letku
- letkut
- kaksitoiminen paineilmasylinteri
- kaksitoimiset paineilmasylinterit
- pneumaattiset toimilaitteet
- toimilaite
- toimilaitteet
- pveg
- pveg letkuventtiili
- pveg letkuventtiilit
- pneumaattinen
- pneumaattiset
- venttiililetku
- venttiililetkut
- larox venttiilit
- levyluistiventtiilit
- kiilaluistiventtiilit
- lieteventtiili
- lieteventtiilit
- teollisuusventtiilit
- prosessipumput
- prosessipumppu
- annostelupumput
- annostelupumppu
- pumppu
- pumput
- syrjäytyspumppu
- syrjäytyspumput
- jfd pumps rotors oy
- epäkeskoruuvipumppu
- epäkeskoruuvipumppuja
- epäkeskoruuvipumpun huolto
- epäkeskoruuvipumppujen huolto
- pumpun huolto
- pumppuhuolto
- pumppuhuoltoa
- pumpun varaosat
- jfd
- jfd pumps
- keskipakopumpun huolto
- keskipakopumppu
- peristalttiset pumput
- peristalttinen pumppu
- teollisuuspumput
- teolliset pumput
- lietepumppu
- lietepumput
- pumppuvalmistaja
- pumppuvalmistajat
- jfd
- venttiili venttiilit
- kiilaluistiventtiili
- sulkuventtiili
- sulkuventtiilit
- on-off venttiili
- larox
- larox flowsys
- flowrox
- flowrox kiinassa
- pumppujen huoltoa
- pumppujen kunnossapito
- pneumaattinen toimilaite

Lisää kommenttiKommentti on tallennettu
Hyväksyttävä ennen julkaisemista. Hyväksyjä: Flowrox Oy.