Tiedote -

Focus Nordic, Pohjolan suurin valokuvaustarvikkeiden jakelija, laajentaa Puolaan

Focus Nordic laajensi muutama vuosi sitten toimintaansa ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden ulkopuolelle aloittamalla myynnin Baltian alueella.

Avattuaan Riikan myyntikonttorin ja palkattuaan henkilöstöä Viroon, Latviaan ja Liettuaan, on Focus Nordicilla kokemusta toimimisesta erilaisilla markkinoilla. Nyt se on valmis seuraavaan isoon askeleeseen, Puolaan, joka on huomattavasti edellisiä suurempi markkina-alue.


Focus Nordic laajentaa

”Viron, Latvian ja Liettuan menestysten jälkeen olemme yhteistyössä joidenkin tärkeimpien tavarantoimittajiemme kanssa päättäneet aloittaa toiminnan myös Puolassa. Se tulee olemaan suuri haaste, jota odotamme luottavaisina”, sanoo Focus Nordicin toimitusjohtaja Jonas Wernbo. ”Tulemme keskittymään sataprosenttisesti valo- ja videokuvaus tuotteisiin”.

”Markkinat ovat muuttuneet paljon viime vuosina. Kun aiemmin myytiin pääasiassa aloittelevalle kuvaajalle suunnattuja kamera malleja, myydään nyt enemmän kameroita vaativille harrastajille ja ammattilaisille. Lisäksi samalla kameralla on pystyttävä kuvaamaan sekä valokuvat että ammattitasoiset videot. Tuotevalikoimamme kuvastaa hyvin tätä muutosta. Olemme keskittyneet myös muihin kuvausalan trendeihin, kuten instant-kuvaamiseen, sekä 360° kuva- ja videotuotteisiin.”

”Tavarantoimittajamme ovat olleet tyytyväisiä meihin, joten olemme saaneet heiltä paljon tukea Baltiassa. Heidän tukensa tulee olemaan entistä tärkeämpi nyt, kun aloitamme myynnin Puolassa.”

Yhdessä Focus Nordicin kanssa Puolan markkinoille lähtevät alusta alkaen: Lowepro, Joby, Sirui, Azden, Lume Cube, DxO, Kipon, Wenpod, Gepe, Pro-Mounts, Spider Holster, Beastgrip sekä Focus-kiikarit, -albumit ja -kehykset. Tavoitteena on kasvattaa tuotemerkkien määrää nopeasti.


Erinomaiset mahdollisuudet ja synergiaedut

Focus Nordicin markkinointijohtaja Karsten Rath on jo ennestään vastannut uusista markkina-alueista kuten Baltian liiketoiminnasta. Hän tulee myös ottamaan vastuulleen Puolan liiketoiminnan.

”Puola tulee olemaan minulle valtava haaste. Kaikkiaan 38 miljoonalla asukkaalla ja Ruotsin kokoisilla kuvausmarkkinoilla se tulee olemaan hieno mahdollisuus Focus Nordicille”, sanoo Karsten Rath. ”Puola sopii hyvin Focus Nordicin kasvustrategialle ja koko alueemme tulee hyötymään sen tuomista synergiaeduista.”

Kaikkiaan Focus Nordic pystyy tarjoamaan tuotteitaan nyt yli 70 miljoonalle ihmisille, joka tekee Focuksesta yhden Euroopan suurimmista valokuvausalan jakelijoista. Tämä tulee jatkossa hyödyttämään enemmän ja enemmän sekä tavarantoimittajia että asiakkaita.


Myynnin aloitus

Focus Nordicin Puolan myynnin ja nettisivujen on määrä avautua 12. syyskuuta 2016.

Lisätietoja: info@focusnordic.fi

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Kategoriat

  • focus nordic
  • valokuvaus

Focus Nordic on pohjoismaiden suurin valokuvausalan tuotteiden tukkukauppa. Sen tuotevalikoima koostuu monista tunnetuista tuotemerkeistä kuten: Tamron, Lowepro, Ricoh/Pentax, Panasonic, Lexar, Transcend, Samyang, Zeiss, Sirui, Velbon, Nissin, Metz, Joby, Steiner, Kowa, Hähnel, Jobo, Kenko ja MyMyk. Lisäksi yrityksellä on oma tuotevalikoima Focus-nimellä.

Yhteyshenkilöt

Teemu Salminen

Lehdistön yhteyshenkilö +35 8942834101