Tiedote -

Loweprolta uusi olkalaukku kahdessa eri koossa

Loweprolta on viime aikoina tullut sarja erilaisia laukkuja, jotka ovat suunnattu erityisesti sporttiseen kuvaamiseen. Nyt julkaistavat olkalaukut ovat osa samaa laukkusarjaa, eli ne ovat erityisen kevyitä ja niissä käytetään kestäviä materiaaleja. Lisäksi niiden ulkonäkö poikkeaa perinteisistä kameralaukuista.

Lowepro Photo Sport Shoulder 18L ja 12L –laukuissa on muunneltavat säilytysosastot, joten ne on helppo muokata sopiviksi sekä perinteisille että uusille peilittömille järjestelmäkameroille. Laukun kameraosasto voidaan myös irrottaa kokonaan, jolloin se toimii hyvin myös tyylikkäänä vapaa-ajan olkalaukkuna vaikka kaupungilla.

”Kyseessä on tavallaan päivitetty versio Lowepron suositusta Passport Sling –laukusta. Kevyiden ja kestävien materiaalien myötä se sopiikin täydellisesti Lowepron sporttiseen Photo Sport -laukkusarjaan ”, kertoo Juha Korteniemi, Loweprota maahantuovalta Focus Nordicilta.

Mukaan mahtuu myös monipuoliset varusteet

Muunneltavan kameraosaston lisäksi laukussa on hyvin tilaa myös muille laitteille ja pientarvikkeille.

Helppo kantaa mukana

Säädettävän olkahihnan ansiosta laukku kulkee vaivatta mukana kaikissa kuvaustilanteissa ja sitä voidaan kantaa mukavasti niin sivulla kuin selänkin puolella.

Photo Sport Shoulder 18L

Suuremman laukun mitat ovat 16x13x19,5cm ja se painaa 0,5 kg. Laukkuun mahtuu suurempi järjestelmäkamera 24-70mm objektiivilla (esim. Nikon D800 & Tamron 24-70 F/2,8), vesipullo, max 10” tabletti sekä kuvaustarvikkeita ja henkilökohtaisia pientarvikkeita.

Vaihtoehtoisesti kompakti järjestelmäkamera (esim. peilitön Panasonic G5) kahdella vaihto-objektiivilla, max 10” tabletti sekä kuvaustarvikkeita ja henkilökohtaisia pientarvikkeita.

Photo Sport Shoulder 12L

Pienemmän laukun mitat ovat 12,5x10,5x15,5cm ja se painaa 0,4 kg. Laukkuun mahtuu pienempi
järjestelmäkamera 18-55mm objektiivilla (esim. Nikon D5200 kittiobjektiivilla), vesipullo, max 10” tabletti sekä kuvaustarvikkeita ja henkilökohtaisia pientarvikkeita.

Vaihtoehtoisesti kompakti järjestelmäkamera (esim. peilitön Panasonic G5) yhdellä vaihto-objektiivilla, max 10” tabletti sekä kuvaustarvikkeita ja henkilökohtaisia pientarvikkeita.

Väri

Molempien laukkujen väri on violetti/harmaa.

Hinta ja saatavuus

Photo Sport Shoulder 12L ja 18L –laukut saapuvat jälleenmyyjien valikoimiin kesäkuun aikana ja niiden suositushinnat ovat 89 euroa ja 99 euroa.

Lisätietoja: info@focusnordic.fi

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Kategoriat

  • valokuvaus
  • lowepro
  • laukku
  • kameralaukku
  • focus nordic

Yhteyshenkilöt

Teemu Salminen

Lehdistön yhteyshenkilö +35 8942834101