Tiedote -

Uusi Pentax kamera, jonka ulkonäön voit vaihtaa viidessätoista sekunnissa

Pentax tuo myyntiin kompaktin Optio RS1500 digitaalikameran, jossa on vaihdettavat ”kuoret”. Tämä tarkoitta sitä että käyttäjä voi laatia oman ulkopintasommitelman ja napsauttaa sen kiinni kameran etuosaan yhdellä helpolla otteella. Lisäksi kamerassa on suuri määrä käyttäjäystävällisiä toimintoja, jotka houkuttelevat kaikentasoisia kuvaajia.

Kameran mukana tulee kymmenen valmiiksi suunniteltua ja viisi tyhjää ”kuorta”. Kotisivuston http://chameleon.pentax.eu kautta voi suunnitella ja tulostaa omia ”kuoria”, jotka perustuvat käyttäjän omiin valokuviin tai piirustuksiin. Myös kameran objektiivirengas on vaihdettavissa. Mukana tulee kaksi eri värivaihtoehtoa, musta ja oranssi.

”Optio RS1500 on ihanteellinen kamera ainutlaatuiseksi lahjaksi, koska sen voi koristaa tärkeistä hetkistä tai läheisimmistä ja rakkaimmista ihmisistä kertovilla kuvilla – luovia mahdollisuuksia on rajattomasti”, sanoo Juha Korteniemi, joka edustaa Pentax tuotteita maahamme tuovaa Focus Image Nordic Oy:tä. ”Sitä voi myös pitää mukana esim. pukeutumistyylin tehostajana, sovittamalla sen oman asun väreihin.”

Optio RS1500 kamerassa on muotoiltu alumiinirunko, jonka vaikutelma on tyylikäs ja selkeä. Lisäksi siinä on suuri määrä käteviä teknisiä hienouksia: 14 megapikselin CCD-kenno, joka tuottaa erittäin tarkkoja ja väreiltään loistavia kuvia, 4x laajakulmazoom (vastaa 28–112 mm kinokoossa) sekä 3” LCD-näyttö kuvien selkeää katselua varten.

Videokuvaus onnistuu HD-tasoisena (1280 x 720 pikseliä ja 30 kuvaruutua sekunnissa). Yhdysrakenteinen kuvanvakaaja toimii myös videokuvauksessa, mikä auttaa parantamaan kuvanlaatua huomattavasti.

Face Priority on toiminto, joka tunnistaa etsinkuvassa näkyvät kasvot automaattisesti ja optimoi tarkennuksen ja valotuksen tarkasti juuri ennen kuvan ottamista. Muita käteviä toimintoja ovat Smile Detection, joka laukaisee kameran, kun hymy havaitaan, ja Natural Skin, joka takaa kuvattavan ihonvärin toistumisen luonnollisena.

Kamerassa on viisitoista automaattista aiheohjelmaa, jotka optimoivat kameran asetuksia parhaan mahdollisen kuvaustuloksen aikaansaamiseksi (kahdeksan klassista ja seitsemän uutta, joiden joukossa on mm. ”sinitaivas” ja ”auringonlasku”).

Kuvia voi myös piristää yhdeksän esiasennetun digitaalisen suotimen antamin mahdollisuuksin. Suotimiin kuuluvat mm. retro, seepianruskea ja leikkikalukamera. Tehosteet syntyvät kamerassa, joten tietokonetta ei tarvita. Lisäksi eri suotimia voi yhdistellä luovien efektien aikaansaamiseksi.

Lisää ominaisuuksia:

  • Digital Blur Removal on toiminto, joka korjaa tehokkaasti kameran tärähdyksiä valokuvauksessa
  • Sarjakuvaus – 16 kuvaa kahden sekunnin aikana
  • Auto-tracking AF liikkuvien aiheiden tarkennukseen
  • Digital Panorama luo panoraamakuvan kolmesta erillisestä kuvasta
  • Vihreä -tila optimoi valotuksen ja herkkyyden automaattisesti aiheen mukaan
  • Dekoratiiviset kehykset kuvien viimeistelyyn
  • Ohjelmisto kuvien katseluun, editointiin ja arkistointiin – yhteensopivuus uusimpienkäyttöjärjestelmien kuten Windows 7:n ja MAC OS X10.6:den kanssa

Hinta ja saatavuus
Pentax Optio RS1500 kameran verollinen hinta tulee olemaan noin 120 € ja se tulee myyntiin huhtikuun aikana.

Lisätietoja: Hanna Jansson puh. 09-4283 4101 info@focusnordic.fi

Focus Nordic on pohjoismaiden suurin valokuvausalan tuotteiden tukkukauppa. Sen tuotevalikoima koostuu monista tunnetuista tuotemerkeistä kuten: Panasonic, Pentax, Lowepro, SanDisk, Transcend, Steiner, Hähnel, Tamron, Samyang, Swarovski, Velbon, Kenko, Metz ja Lensbaby. Lisäksi yrityksellä on oma tuotevalikoima Focus nimellä.  Katso lisätietoja www.focusnordic.fi

Pentax on osoittanut ylittämätöntä tieto-taitoa optiikan ja valokuvaustekniikan alalla jo vuodesta 1919. Pentaxin innovaatiot (1952 – ensimmäinen japanilainen SLR-kamera, 1957 – maailman ensimmäinen Pentaprisma RefleX, 1986 – ensimmäinen zoomilla varustettu kompaktikamera, 1990 - ensimmäinen SLR-kamera, jossa on TTL automaattitarkennus, 1991 – ensimmäinen säänkestävä kompaktikamera) ovat jättäneet pysyvän jäljen valokuvaukseen.
Vuonna 2007 Pentax tuli osaksi Hoya-yhtymää, joka on yksi maailman johtavista yrityksistä optiikan alalla. Nykyään sillä on yli 35 000 työntekijää ja sen vuosiliikevaihto on noin  neljä miljardia euroa (2009). Yritys on listattu pörssissä ja sillä on 46 tytäryhtiötä 24:ssä maassa ympäri maailmaa.

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Kategoriat

  • digitaalikamera
  • pentax
  • focus nordic

Yhteyshenkilöt

Teemu Salminen

Lehdistön yhteyshenkilö +35 8942834101