Ohita
Forbo ❤ kestävä kehitys

Tiedote -

Forbo ❤ kestävä kehitys

Forbo Flooring Systemsin kestävän kehityksen raportti 2014 osoittaa, että kestävän kehityksen mukaiset lattiat ovat Forbolle sydämenasia.

Kestävän kehityksen raportti 2014 vie Forbon askeleen lähemmäksi tavoitettaan: olla itsestään selvä valinta kun kyse on ympäristön kannalta kestävistä lattioista. Forbo Flooring Systemsin kestävän kehityksen raportissa varatoimitusjohtaja Matthias Huenerwadel vahvistaa, että yritys toimii aktiivisesti kestävänä yrityksenä kestävän yhteiskunnan edistämiseksi ja on saavuttanut työssään useita edistysaskeleita.

Ympäristövaikutusten pienentäminen 25 prosentilla viidessä vuodessa

Kestävän kehityksen raportti 2014 osoittaa, että Forbo on saavuttamassa tavoitteensa pienentää ympäristövaikutuksiaan 25 prosentilla ajanjaksolla 2009–2015. Matthias Huenerwadel: ”Kun Forbon nykyistä tuotesalkkua verrataan muutaman vuoden takaiseen huomaa, että tuotteiden valmistuksessa ja suunnittelussa on tapahtunut suuria muutoksia.”

Sosiaalinen vastuu

Forbon kestävyystyössä on kolme painopistealuetta. Kestävä yhteiskunta, kestävä ympäristö ja kestävä yritys. Kestävän yhteiskunnan tukemiseksi olemme kehittäneet sosiaaliseen kestävyyteen liittyvää työtä useilla markkinoilla. Forbo on yksi lattia-alan ensimmäisistä yrityksistä, joka on ottanut käyttöön sosiaalista vastuuta määrittelevän SA8000-standardin. Tämä standardi on nyt käytössä kaikissa Alankomaiden, Ison-Britannian ja Ranskan tuotantolaitoksissa.

Globaali sitoutuminen kaikkiin, joihin sisäilmaston laatu vaikuttaa

”Committed to the health of one” on seuraava vaihe kestävyystyössä, joka keskittyy Forbon tuotteisiin ja niiden yhteisvaikutuksiin esim. lääkärien, hoitajien ja potilaiden, opettajien ja oppilaiden, toimistotyöntekijöiden, myymälän omistajien, kiinteistönhoitajien ja siivoojien kanssa. Toisin sanoen niiden ihmisten kanssa, joihin sisäilmaston laatu vaikuttaa. Lattian valinnalla on tässä tärkeä rooli. ”Committed to the health of One” on globaali sitoutuminen kaikkiin, jotka työskentelevät Forbon valmistamien lattioiden parissa ja elävät niillä. Ohjelma keskittyy Terveyteen ja Turvallisuuteen, Terveyteen ja Hygieniaan sekä Terveyteen ja Hyvinvointiin ja se toteutetaan kaikilla markkinoilla.

Forbo Flooring Systemsin kestävän kehityksen raportin voi ladata kotisivuiltamme www.forbo-flooring.fi.

Linkit

Aiheet


Forbo Flooring Systems on osa maailmanlaajuista Forbo-konsernia, joka kuuluu johtaviin lattianpäällyste-, kiinnitys- ja kuljetinjärjestelmävalmistajiin. Suomessa Forbo tarjoaa laajan ja monipuolisen valikoiman lattianpäällysteitä julkiseen ja yksityiseen käyttöön. Laadukkaissa linoleumi-, muovi-, tekstiili- ja sisäänkäynti lattianpäällysteissä yhdistyvät toimivuus, väri ja suunnittelu. Forbolta saa kaikkiin ympäristöihin sopivat ja kestävät lattianpäällysteet.

Yhteyshenkilöt

Maria Hagenaar

Maria Hagenaar

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi ja viestintä 09 - 862 30 340

Creating Better Environments

Forbo Flooring on osa maailmanlaajuista Forbo konsernia, joka kuuluu johtaviin lattiapäällyste- ja kuljetinjärjestelmävalmistajiin. Panostamme asiakaspalveluun ja olemme sitoutuneet ympäristön kannalta vastuulliseen tuotantoon.

Tarjoamme laajan valikoiman lattiapäällysteitä julkiseen ja yksityiseen käyttöön. Laadukas tuotevalikoimamme sisältää linoleumi-, vinyyli-, tekstiili- sekä sisäänkäynti lattiapäällysteitä. Kaikissa mallistoissamme on laaja värivalikoima ja hyvät suunnittelumahdollisuudet.

Forbo Flooring Finland Oy
Heikkiläntie 2, 4 krs.
00210 Helsinki
Suomi