Tiedote -

Grillimyynti käynnistyi nyt toukokuussa – grillikauden trendeinä värit, teknologia ja terveys

Grillimyynti nousi kolmen vapun jälkeisen viikon aikana 46 prosenttia verrattuna kolmeen vappua edeltäneeseen viikkoon. Tänä keväänä suomalaiset ovat hankkineet laadukkaampia grillejä kuin viime vuonna: uuteen grilliin panostetaan enemmän euromäärässä mitattuna. Suurin osa, eli 62 prosenttia, kaikista Gigantin tänä keväänä myymistä grilleistä on kaasugrillejä. Grillikauden trendeissä näkyvät värikkäät grillit, älytekniikan hyödyntäminen ja terveellisempi ruoka.

Tänä vuonna grillien ensimmäinen kunnon myyntipiikki saatiin toukokuussa.

- Grillimyynnin ensimmäinen piikki tulee yleensä pääsiäisenä, mutta tänä vuonna kylmä sää on viivästyttänyt grillikauden alkua. Heti kun lämpötila viime viikolla kipusi yli 10 celsiusasteen, grillimyynti nousi kohisten, kertoo Gigantin pienten kodinkoneiden tuotepäällikkö Pasi Puputti.

Selkeä trendi viime vuoteen verrattuna on, että suomalaiset hankkivat entistä laadukkaampia grillejä ja niistä ollaan valmiita maksamaan.

- Tänä vuonna uuteen grilliin on panostettu euromäärässä mitattuna enemmän kuin viime vuonna. Toki yleensä alkukeväästä ensimmäisenä liikkeellä ovat grillauksen tosifanit, jotka satsaavat harrastukseensa, Puputti jatkaa.

Kaikista Gigantin tänä keväänä myymistä grilleistä 62 prosenttia on kaasugrillejä.

- Vaikka hiili- ja sähkögrillaus nostavat suosiotaan vuosi vuodelta, on kaasu ehdottomasti Suomen suosituin grillausmuoto. Mitä pidemmälle kevät etenee, sen jyrkemmin nousee luultavasti muiden grillausmuotojen suosio muun muassa piknikgrillien myötä, Puputti kertoo.

Trendeinä väriloisto, grillauksen helpottuminen tekniikan myötä ja terveellisempi grilliruoka

Tämän kevään yksi suosituimmista grilleistä on Weberin Genesis II-sarjan kaasugrilli. Se eroaa Weberin edellisen sarjan grilliin verrattuna muun muassa siten, että sen polttimot käyttävät uutta tekniikkaa jakaen lämmön tasaisesti koko grillausalustalle.

- Uuden polttimotekniikan myötä esimerkiksi reunalle asetetut lihat eivät jää kylmäksi.

Lisäksi älytekniikka tekee tuloaan myös grillaukseen. Uusimman Genesis-sarjan grillit sopivat nyt yhteen iGrill 3 -paistolämpömittarin kanssa. iGrill-paistomittari mittaa lihan tai kalan sisälämpötilan sensorin avulla ja kypsymistä pystyy seuraamaan omasta puhelimesta tai tabletista Bluetooth-yhteyden avulla. Näin kokki onnistuu varmemmin grillauksessa eikä pihveistä tule kuivia.

- Tämä on tietysti oivallinen toiminto meille sään armoilla oleville suomalaisille grillaajille, kun ruuan kypsymistä pystyy seuraamaan sisätiloista älypuhelimella eikä tarvitse kyyhöttää kylmällä tai sateella ulkona grillin vieressä, Puputti vinkkaa.

Puputin mukaan markkinoille tulee jatkuvasti uusia grillimalleja, joissa on satsattu ulkoasuun ja designiin yhä enemmän.

- Tänä vuonna värit ja tyylikäs design näkyvät valikoimassamme. Esimerkiksi Everdure Furnacen kaasugrillit loistavat kirkkaan oransseina ja kylmän mintunvihreinä. Jamie Oliverin grilleissä puolestaan grillien muotoilu on tyylikästä ja yksinkertaista, Puputti kuvailee.

Terveysruoka on ollut trendinä jo pari vuotta. Puputti uskoo, että tämä näkyy myös grillauksessa. Hän kannustaa kokeilemaan rohkeasti uusien tai erikoisempien ruokien grillausta.

- Esimerkiksi nyhtökaura saa varmasti mielenkiintoisen maun grillistä. Myös avokadoa kannattaa käyttää grillissä samoin kuin melonia. Grillauksessa on vain mielikuvitus rajana!

Aiheet

  • Kotielektroniikka

Gigantti Oy on Suomen suurin kodinkoneiden ja -elektroniikan jälleenmyyjä.

Gigantilla on Suomessa 38 myymälää. Yrityksemme palveluksessa työskentelee yli tuhat henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa. Liikevaihtomme on 492 miljoonaa euroa.

Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664

Liittyvä sisältö