Tiedote -

Huutokauppa toi yleisöryntäyksen Giganttiin – saa jatkoa tulevana viikonloppuna

Suomalaiset ovat huutokauppakansaa. Yhden euron lähtöhinta houkutti syyskuussa Tammiston Gigantin huutokauppatapahtumaan satoja ihmisiä. Kokemus rohkaisi Giganttia jatkamaan ja laajentamaan huutokauppaansa. Lauantaina 29.10. ja sunnuntaina 30.10. kaikissa pääkaupunkiseudun Gigantti-myymälöissä huudetaan muun muassa iPhoneja, PlayStation-konsoleita ja pesukoneita yhden euron lähtöhinnalla. Tapahtuma järjestetään myös XXL Sports & Outdoor -ketjun pääkaupunkiseudun myymälöissä. Gigantti ja XXL huutokauppaavat viikonlopun aikana tuotteita yhteensä yli 50 000 eurolla.

– Tammiston Gigantissa yömyynnin yhteydessä syyskuun puolivälissä järjestetty huutokauppa oli suurmenestys: ennen myymälän avaamista jonossa oli satoja ihmisiä ja saimme asiakkailtamme palautetta, että voisimmeko järjestää tällaisia tapahtumia useammin. Päätimme pitää toimivasta konseptista kiinni ja laajentaa sen yhä useamman ihmisen ulottuville. Nyt syysmarkkinoiden kunniaksi iPhoneja ja muita huipputuotteita voi huutaa eurosta alkaen kaikissa pääkaupunkiseudun myymälöissä, kertoo Gigantin myynti- ja markkinointijohtaja Niko Sandström.

Huutokauppa järjestetään Gigantin myymälöissä Helsingin Forumissa ja Itäkeskuksessa, Vantaan Tammistossa sekä Espoon Suomenojalla ja Lommilassa.

Myös XXL mukana huutokauppatapahtumassa – huutoajat Gigantin kanssa vuorotunnein

Pääkaupunkiseudun Giganttien lisäksi huutokauppatapahtumaan lähtevät mukaan myös kaikki pääkaupunkiseudun XXL Sports & Outdoor -tavaratalot. Viikonlopun aikana Gigantti ja XXL huutokauppaavat yli 50 000 euron arvosta kodinkoneita, -elektroniikkaa sekä urheiluvälineitä.

– Vuorottelemme huutoajat niin, että asiakkailla on mahdollisuus osallistua lähekkäin sijaitsevien myymälöiden kaikkiin huutokauppoihin. Näin asiakkaat saavat parhaat edut molemmista myymälöistä, Sandström kuvaa tapahtuman kulkua.

Huutokaupattavat tuotteet ovat nähtävillä myymälöissä ennen huutokauppaamista.

Gigantin huutokauppa-ajat: lauantaina 29.10. kello 12 ja 16 ja sunnuntaina 30.10. kello 13.

Lista pääkaupunkiseudun Giganteissa huutokaupattavista tuotteista:

Lauantai 29.10. klo 12:

55" 4K TV
iPhone 6 -älypuhelin
Xbox One -pelikonsoli
Kahvikone

Lauantai 29.10. klo 16:

Pölynimuri
Galaxy J3 -älypuhelin
46" - 48" LED TV
iPad Air 2

Sunnuntai 30.10. klo 13:

Pyykinpesukone
Apple Watch
PlayStation 4 -pelikonsoli
15" kannettava tietokone

Huutokaupattavat tuotteet ovat esittelykappaleita tai avaamattomassa paketissa olevia poistotuotteita. Huutokauppatuotteissa on täysi takuu ja 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus.

Linkit

Aiheet

  • Kotielektroniikka

Gigantti Oy on Suomen suurin kodinkoneiden ja -elektroniikan jälleenmyyjä.

Gigantilla on Suomessa 38 myymälää. Yrityksemme palveluksessa työskentelee yli tuhat henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa. Liikevaihtomme on 492 miljoonaa euroa.

Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664