Tiedote -

Selfiekeppi oli vuoden 2015 hittituote

Selfieiden eli omakuvien ottaminen ei ole vain pienen kansanosan hupia, vaan siitä on tullut valtavirran ajanviete hyvin lyhyessä ajassa. Selfieiden ottamiseen tarkoitetut selfiekepit tekivät myös läpimurron vuonna 2015. Gigantin myyntitilastojen mukaan vuonna 2015 selfiekeppien myynti kasvoi 1 058 prosentilla vuoteen 2014 verrattuna.

Oletko ostanut selfiekepin? Niin on aika moni muukin suomalainen. Selfiekeppi on pitkä keppi, jonka päähän kiinnitetään älypuhelin. Kepin avulla voi ottaa ryhmäkuvia niin, että kaikki mahtuvat mukaan kuvaan. Selfiekepillä otetaan myös omakuvia, joiden taustalle mahtuu laajempi maisema kuin pelkällä käsivaralla otettuihin kuviin.

Gigantin myyntitilastot paljastavat, että suomalaiset hankkivat selfiekeppejä ennätysmäärän vuonna 2015.

- Selfiekeppi löi ehdottomasti itsensä läpi vuonna 2015. Vuonna 2015 myynti kasvoi peräti 1058 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Valikoimissamme on paljon suosittuja tuotteita, mutta ei tällaista myynnin kasvua nähdä ihan joka päivä, tuotepäällikkö Mikko Pesonen sanoo.

- Selfiekeppien myynti kasvoi suhteellisen maltillisesti koko alkuvuoden 2015, mutta vuoden viimeisinä kuukausina kysyntä suorastaan räjähti. Joulukuussa selfiekeppien myynti oli moninkertaista vuodentakaiseen verrattuna, joten niitä hankittiin todella ahkerasti joulupaketteihin.

TIME-lehti on nimennyt selfiekepin vuoden 2014 parhaista tulokkaista.

Aiheet

  • Harrastukset

Kategoriat

  • kodinelektroniikka
  • gigantti

Gigantti Oy on Suomen suurin kodinkoneiden ja -elektroniikan jälleenmyyjä.

Gigantilla on 38 myymälää ympäri Suomea aina Tammisaaresta Rovaniemelle. Yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 000 henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa.

Tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme edullisimmat hinnat ja asiantuntevaa palvelua kautta maan. Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664

Liittyvä sisältö