Tiedote -

Suklaabrändi Goodiolle tytäryhtiö Amerikkaan – kansainvälistymistä siivittää Mikael Hedin lisäsijoitus

Helsinkiläinen suklaabrändi Goodio on perustanut tytäryhtiön Yhdysvaltoihin. Yritystoiminnan laajentamisella Goodio pyrkii vastaamaan nopeaan kasvuun ja tuotteiden kysyntään kansainvälisillä markkinoilla. Toiminnan käynnistämistä Yhdysvaltain markkinoilla vauhdittaa Rovion entisen toimitusjohtajan Mikael Hedin 1,5 miljoonan euron lisäpääomasijoitus.

– Tytäryhtiön perustaminen Atlantin toiselle puolelle mahdollistaa myynnin merkittävän kasvattamisen Pohjois-Amerikassa ja tehostaa huomattavasti useita vientiin liittyviä prosessejamme, kertoo Goodion operatiivinen johtaja Jussi Salonen.

Tytäryhtiön perustamisesta Yhdysvaltoihin päätti vastikään koottu Goodion uusi hallitus, jota luotsaa yrityksen kehitysjohtaja Taru Pilvi. Lisäksi hallituksen jäseniin kuuluvat Mikael Hed ja Valmet Automotiven johdossa vaikuttava Pasi Rannus.

– Hallituksemme uudet jäsenet tuovat tietotaitoa tuotantomme kehittämiseen sekä vahvaa näkemystä kansainvälisten brändien rakentamiseen ja USA:n markkinaan, mikä parantaa kykyämme johtaa yrityksen voimakasta kasvua, kertoo Goodion Taru Pilvi.

– Lisäinvestointi mahdollistaa meille hyvät lähtökohdat kasvun rahoittamiseen ja merkittävään panostukseen yhdessä maailman suurimmista kuluttajamarkkinoista. Lisäksi uuden hallituksen toiminta antaa meille merkittävää strategista tukea kriittisessä kasvun vaiheessa, sanoo Goodion toimitusjohtaja Jonni Sinkkonen.

Goodion kuvat ja logot.

Lisätietoja:

Jonni Sinkkonen

CEO

+358 40 717 7107

jonni@goodio.fi

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Goodion visio on olla aidosti läpinäkyvä yritys, joka tarjoaa laadukkaita tuotteita ihmisten hyvinvoinnin tueksi. Yrityksen tavoitteena on uudistaa koko suklaa- ja elintarvikealaa omalla esimerkillään, jossa yhdistyy suomalaiset vahvuudet: puhdas rehellinen tuotantoketju, upea designosaaminen ja herkullinen hyvinvointi. Goodion tuotteet valmistetaan alusta loppuun Helsingissä vankkumattomalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä.

Yhteyshenkilöt

Jussi Salonen

Lehdistön yhteyshenkilö CEO, USA 0405183772