Tiedote -

Lintujen muuttomatkaa havainnollistava uusi kohde Heurekassa

Tiedekeskus Heurekassa on parhaillaan esillä kohde, joka havainnollistaa neljän linnun muuttomatkaa Suomesta maailmalle. Dinosaurusten jälkeläiset eli linnut ja niiden muutosta kertova kohde on Heurekassa esillä lokakuun loppuun asti yhdessä Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyn kanssa.

Tiedekeskus Heurekassa pääsee nyt eläytymään neljän lintulajin muuttomatkoihin. Ne on visualisoitu aikajanalle, jolta katsoja pääsee itse valitsemaan, mitä kohtaa lentoreitistä hän haluaa tarkastella. Matkan varrella opitaan siitä, kuinka jokavuotinen muutto tapahtuu, miten linnut muuttavat ja kuinka ne löytävät perille sekä tutustutaan lintujen elämään. Muuttomatka on neljän suomalaisen tekijän uudella tekniikalla toteuttama audiovisuaalinen mediateos, jonka tähti on lapintiira.

Tarina lapintiiran muutosta on huikea. Pienikokoinen kalansyöjä saattaa lentää keväisin Etelämantereelta Suomeen tai Pohjoiselle Jäämerelle eli jopa 36 000 kilometriä, ja sitten taas takaisin. Suomeen lintu saapuu huhti-toukokuussa. Voimakas lentäjä voi elää jopa 30-vuotiaaksi.

”Halusimme selvittää, kuinka niin kutsuttu parallax scrolling -animaatiotekniikka toimii pedagogisessa työssä. Mukaan valitsimme lapintiiran lisäksi muita suomalaisille tuttuja lintuja: mustarastaan, sinisorsan ja tervapääskyn. Näitä voi sanoa paikallislajeiksi, vaikka linnut eivät rajoja tunnekaan. Ne ovat yhtä lailla suomalaisia ja ranskalaisia ja afrikkalaisia”, sanoo kuvittaja Aunis Ahonen.

”Muuttolintujen matkassa on jotain valtavan kaunista ja runollista. Me kuvaamme lintujen matkaa seikkailuna, johon vaikuttavat esimerkiksi säätilat, ravinnonhaku ja ilmastonmuutos.”

Tietopohjaa teokseen ovat tarjonneet BirdLife Suomi r.y., Luonto-Liitto ja Luonnontieteellinen keskusmuseo.

”Heurekaan kohde sopii juuri nyt niin hyvin siksi, että yksi näyttelyistämme on Jättimäiset dinosaurukset. Kaikki nykyiset linnut polveutuvat pienestä määrästä dinosauruslajeja. Dinosauruksilta linnut ovat perineet ontot ja kevyet luut, jotka mahdollistavat lentoon lähdön”, sanoo Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski.

Muuttomatka-näyttelykohde on esillä Heurekassa 31.10.2019 asti. Kotona tai koulussa Muuttomatka-verkkoteosta voi katsoa osoitteessa www.muuttomatka.fi (kesto n.15 min).

Muuttomatka-teoksen ovat tehneet graafinen suunnittelija Inka Kosonen, kuvittaja Aunis Ahonen, äänisuunnittelija Eero Pulkkinen ja tekninen toteuttaja Joonas Kesäniemi.

Lisätietoja:
Heurekan tapahtumavastaava Rosaliina Munnukka, rosaliina.munnukka@heureka.fi, puh. 040 9015 172
Kuvittaja ja graafinen suunnittelija Aunis Ahonen, aunis.ahonen@gmail.com, puh. 050 5169 967

Aiheet

  • Koulutus

Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin.

Yhteyshenkilöt

Heli Ainoa

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja palvelujohtaja +358 40 9015 295