Tiedote -

IBM Watsonin kognitiiviset kyvykkyydet ja teknologiat vauhdittamaan kotimaista terveydenhuoltoa ja alan innovointia

HELSINKI, Suomi ja CAMBRIDGE, Mass. - 14.9.2016: Innovaatiorahoituskeskus Tekes ja IBM aloittavat yhteistyön, joka avaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hyödyntää IBM:n kognitiivisia teknologioita ja ratkaisuja kotimaisessa terveydenhuollossa. Tavoitteena on väestön hyvinvoinnin edistämisen lisäksi kehittää ja tukea kotimaista terveys- ja hyvinvointialan innovointia sekä koko terveydenhuollon liiketoimintaekosysteemiä. Vauhdittaakseen yhteistyötä IBM suunnittelee tekevänsä useita merkittäviä investointeja Suomeen. Tarkoituksena on perustaa Watson Health -osaamiskeskus, ensimmäinen pohjoismainen terveydenhuoltoalan kompetenssikeskus, Suomeen. Lisäksi perustetaan ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolella oleva kansallinen kuvantamisen osaamiskeskus. Näiden keskusten arvioidaan työllistävän n. 150 työntekijää tulevien vuosien aikana.

Tekes arvioi yhteistyön luovan uusia dataa ja Watson-teknologioita hyödyntäviä sovelluksia sekä ratkaisuja, jotka tulevat sekä laajentamaan että kasvattamaan kotimaista liiketoiminta- ja innovaatioekosysteemiä. Erityisesti Tekes odottaa yhteistyön synnyttävän uusia startup-yrityksiä, avaavan uusia mahdollisuuksia maailmanlaajuiselle kasvulle ja auttavan kotimaisia terveys- ja hyvinvointialan yrityksiä nousemaan digitalisaation aallon harjalle.

”Maailman johtaviin lukeutuva suomalainen informaatio- ja viestintäteknologiaosaaminen yhdistettynä terveys- ja hyvinvointialan ratkaisuihin tuottaa jo nyt maailman edistyksellisimpiä terveydenhuoltoalan innovaatioita. Läheinen yhteistyö terveydenhuoltoalan yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja kansainvälisesti arvostettujen sairaaloiden kanssa on muodostanut vahvan ekosysteemin Suomeen. Sitä voisi kutsua ”terveyden ja hyvinvoinnin Piilaaksoksi”, sanoo Tekesin pääjohtaja Pekka Soini. ”Olen luottavainen siitä, että IBM Watsonin kognitiiviset kyvykkyydet tulevat vauhdittamaan kotimaista kehitystyötä ja asettavat näin Suomen terveydenhuollon muutoksen eturintamaan niin eurooppalaisesta kuin maailmanlaajuisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Näemme yhteistyön hyödyttävän molempia osapuolia niin IBM:ää kuin Suomea, ja Suomessa tehtävä kehitystyö tulee kehittämään Watsonia entistä paremmaksi terveydenhuollon saralla.”

Suomella on ainutlaatuinen terveydenhuollon kokonaisuus, joka pitää sisällään sähköiset potilastiedot ja kaikkien saavutettavissa olevat terveydenhuoltopalvelut. Lisäksi suomalainen terveydenhuolto tekee läheistä yhteistyötä sekä julkisen että yksityisten sektorin kanssa. Suomi on myös eurooppalainen edelläkävijä terveys- ja hyvinvointidatan hyödyntämisen lainsäätäjänä. Asetukset mahdollistavat tutkimuskehitystyön uudet ovenavaukset ja innovaatiot hallitusti ja turvallisesti.

”Tekesin arvioiden mukaan sen omat ja suomalaisten yritysten tekemät taloudelliset sijoitukset terveydenhuollossa hyödynnettäviin tekoälyratkaisuihin yltävät satoihin miljooniin euroihin seuraavan viiden vuoden aikana”, sanoo Tekesin hyvinvointi ja terveys -alueen johtaja Anssi Pulkkinen. ”Kognitiiviset teknologiat, kuten IBM Watson mahdollistavat myös uudenlaiset johtamistavat ja terveydenhuollon järjestelmällisen hallinnan. Tekes näkee terveydenhuollon tulevaisuudessa nojaavan voimakkaasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän datan tehokkaaseen hyödyntämiseen, joka nostaa suomalaiset sairaalat maailman edistyneimpien dataa ja IoT-teknologioita hyödyntävien sairaaloiden joukkoon.”

Pilotointivaihe pk-yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa

Suomalaiset lääketieteen ammattilaiset ja tutkijat tulevat tekemään yhteistyötä IBM:n Watson Health -yksikön data-analyytikoiden, insinöörien, tutkijoiden ja suunnittelijoiden kanssa kehittääkseen uuden sukupolven dataa hyödyntäviä terveydenhuoltoalan sovelluksia ja ratkaisuja. Ratkaisuissa tullaan hyödyntämään suomalaista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä.

Esimerkiksi Jyväskylän yliopisto aikoo hyödyntää terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää dataa sovellusten kehittämiseksi Watson Health Cloud -alustalla. Tavoitteena on parantaa suomalaisten hyvinvointia ja tukea paikallista talouselämää. ”Jyväskylän yliopisto ja IBM ovat jo aiemmin solmineet kumppanuuden kognitiivisen tietojenkäsittelyn tuntemuksen ja osaamisen edistämiseksi Suomessa. Yhteistyö on ollut hyvin tuloksellista. Digitalisaatio ja digitaaliset palvelut ovat strategiamme ydinalueita, ja olemmekin iloisia saadessamme ottaa seuraavan askeleen eteenpäin kumppanuudessamme”, sanoo yliopiston rehtori Matti Manninen.

”Keski-Suomessa on useita terveydenhuoltoalan kompetenssikeskuksia, jotka voisivat hyötyä käyttöönotettavista IBM:n kognitiivisen tietojenkäsitelyn ratkaisuista. Näemme tämän erinomaisena mahdollisuutena edistää yhteistä hyvää niin paikallisesti kuin maan laajuisesti”, sanoo Keski-Suomen maakuntajohtaja Tapani Mattila.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) suunnittelee yhteistyötä Watson Health -yksikön kanssa ja käyttävänsä IBM:n kognitiivisia teknologioita tunnistaakseen ennalta keskosia uhkaavat vakavat bakteerien aiheuttamat tulehdukset ja vauhdittaakseen kuvantamisen hyödyntämistä aivoverenvuotopotilaiden hoidossa. Lisäksi HUS tutkii mahdollisuuksia, kuinka Watson Health ja kognitiivinen tietojenkäsittely voisivat auttaa lääkäreitä tarjoamaan entistä personoidumpaa syöpähoitoa. ”IBM:n keinoälyn käyttäminen saattaa avata meille aivan uusia ovia kehitettäessä uusia hoitomenetelmiä. Watsonin kognitiivisia kyvykkyyksiä hyödyntämällä voidaan saada aikaan vielä maailmanlaajuisesti merkittäviä tutkimustuloksia”, sanoo HUS:n johtava ylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Suomeen perustettavissa osaamiskeskuksissa tullaan hyödyntämään Watson Health Cloud -palvelualustaa, joka tarjoaa perustan kognitiivisille ratkaisuille. Niiden avulla on mahdollista saada aiempaa yksilöllisempi näkemys ja kokonaiskuva ihmisen terveydentilasta ja niihin vaikuttavista eri tekijöistä. Tämä tullaan tekemään Suomen tiedonsäilytyskäytäntöjen ja -asetusten mukaisesti.

Suomen visio terveydenhuoltojärjestelmänsä uudistamisesta, teknologiatietoiset suomalaiset, maan mobiiliosaaminen ja sosiaalinen ympäristö luovat yhdessä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Tämän vuoksi Suomi valittiin kohdemaaksi, jossa tullaan hyödyntämään erilaisia Watson Health -teknologioita, kuten esimerkiksi Watson Health Cloud -alustaa”, sanoo IBM Watson Health -liiketoimintayksikön toimitusjohtaja Deborah DiSanzo. ”Tekesin ja IBM Watson Healthin kumppanuus tekee Suomesta terveydenhuollon edelläkävijän maailmanlaajuisesti. Olemme etuoikeutettuja tekemään yhteistyötä ihmishenkien säästämiseksi eri puolilla maailmaa.”

IBM:llä on ollut liiketoimintaa Suomessa vuodesta 1936. Suomen IBM toimii usealla eri teknologiasektorilla, jotka ovat merkittäviä kansallisen kehitystyön näkökulmasta aina teollisuudesta terveydenhoitoon. Suomen IBM on kognitiivisiin teknologioihin ja pilvialustoihin keskittyvä yritys, joka auttaa suomalaisia yrityksiä ja teollisuuden aloja digitaalisessa transformaatiossa.

”Tekesin ja IBM:n kumppanuus sekä ekosysteemiin kuuluvien toimijoiden yhteistyö nostaa Suomen maailmanlaajuisesti digitaalisen ja kognitiivisen terveydenhuollon kehityksen kärkeen”, sanoo Oy IBM Finland Ab:n toimitusjohtaja Tuomo Haukkovaara. ”Yhteinen tavoitteemme on parantaa suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän laatua ja pienentää sen kustannuksia. Lisäksi tavoitteenamme on luoda uusia työpaikkoja, kehittää maailmanlaajuisesti myytäviä ratkaisuja ja kasvattaa Suomeen kohdistuvia sijoituksia.”

Lisätietoja Tekesistä

Innovaatiorahoituskeskus Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Autamme yrityksiä muuttamaan kehittämiskelpoisen idean liiketoiminnaksi tarjoamalla rahoitusta ja asiantuntijapalveluja. Toiminnallamme edistämme yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, autamme kasvattamaan tuotantoa ja vientiä ja luomme perustaa työllisyydelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. www.tekes.fi

Lisätietoja IBM Watson Health -yksiköstä

Watson on ensimmäinen kaupallinen kognitiivinen järjestelmä, joka edustaa uuden aikakauden tietojenkäsittelyä. Pilvipalveluna tarjottava järjestelmä analysoi suuria määriä dataa ja käsittelee saatua informaatiota tehden siihen perustuvia päätelmiä. Watson ymmärtää monimutkaisia puhekielellä esitettyjä kysymyksiä ja esittää tietoon pohjautuvia vastauksia. Se myös oppii jatkuvasti erilaisista vuorovaikutustilanteista ja kartuttaa omia tietovarantojaan. Huhtikuussa 2015 IBM perusti IBM Watson Health -liiketoimintayksikön ja julkisti Watson Health Cloud -alustan. Liiketoimintayksikkö auttaa terveydenhoitoalan ammattilaisia uusien lääketieteellisten innovaatioiden kehittämisessä ja saamaan tarkempia tuloksia päivittäin tuotetusta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän datasta. Watson Health Cloud -alustan avulla tieto on jaettavissa ja yhdisteltävissä eri terveydenhuollon tietolähteiden kanssa. Lisätietoja IBM Watsonista osoitteessa: ibm.com/watson. Lisätietoja IBM Watson Health -yksiköstä osoitteessa ibm.com/watsonhealth.

Englanninkielinen tiedote osoitteessa:
www.ibm.com/press/us/en/pressrelease/50524.wss

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • analytiikka
  • ibm watson
  • iot
  • terveydenhuolto
  • kognitiivinen tietojenkäsittely
  • innovaatio
  • pilvipalvelut
  • big data

Lisätiedot:
Tekes
Anssi Pulkkinen
Director
puh. +358 2950 55810
anssi.pulkkinen@tekes.fi tai anssi_pulkkinen@tekes.fi

IBM
Lorie Fiber
Global Communications Leader
Watson Health
puh. +646-318-0575
lfiber@us.ibm.com

IBM Viestintäosasto
puh. (09) 459 5900
ibmficom@fi.ibm.com

Lisätietoja IBM:stä (NYSE: IBM):
www.ibm.com/fi
IBM Finland Twitterissä:
http://twitter.com/ibmfinland
IBM Finland Facebookissa:
www.facebook.com/ibmfinland

Ellei edellä ole toisin mainittu: / Unless stated otherwise above:
Oy IBM Finland Ab
PL 265, 00101 Helsinki, Finland
Business ID, Y-tunnus: 0195876-3
Registered in Finland


Yhteyshenkilöt

IBM Viestintäosasto

Lehdistön yhteyshenkilö (09) 459 5900