Tiedote -

HARPA valittiin Pohjois-Euroopan parhaaksi kongressikeskukseksi 2012

Kansainvälinen kokous- ja kongressialan ammattilehti MICE Report valitsi Reykjavikin uuden kongressi- ja konserttitalon HARPAN Pohjois-Euroopan parhaaksi kokouspaikaksi 2012. Myös Icelandairille tämä oli hyvä uutinen, joka vahvistaa Islannin vetovoimaa kansainvälisten kongressien ja kannustematkojen kohteena.

”Harpa selviytyi voittajaksi erittäin tiukassa kansainvälisessä kilpailussa fantastisen sijaintinsa, vertaansa vailla olevien tilojensa ja korkeatasoisen asiakaspalvelunsa ansiosta”, toteaa MICE Reportin päätoimittaja Charles Vandeleur. Erityistä kiitosta Harpa sai lisäksi ympäristöystävällisyydestään ja uusiutuvan energian hyödyntämisestä. Lasinen julkisivu tekee rakennuksesta paitsi upeannäköisen myös energiatehokkaan, koska valaistuskustannuksissa saavutetaan merkittäviä säästöjä.  Kalan suomuja muistuttavat ”lasikennot” heijastavat valoa eri vuoden- ja vuorokauden aikoina niin, että talon julkisivu loistaa ja leimuaa kuin Islannin villi luonto revontulineen.

MICE Reportin mukaan Harpa on kestävän kehityksen edelläkävijänä aidosti vihreänä kokouspaikkana. Harpassa kaikki jätteet lajitellaan ja kaikki, mitä voidaan kierrättää, kierrätetään ja uusiokäytetään. Talon lämmittämiseen tarvittava energia saadaan uusiutuvista lähteistä. Maan uumenista pulppuavan kuuman veden ansiosta Islannissa riittää geotermistä energiaa sekä kotitalouksien että yritysten tarpeisiin.

Toukokuussa 2011 avattu Harpa on palvellut jo yli 2 miljoonaa vierasta ja esiintyjinä on ollut suuri joukko musiikkimaailman tähtiä, mm. Berliner Philharmoniker kapellimestari Simon Rattlen johdolla. Harpa sai kansainvälistä tunnustusta myös Travel & Leisure –lehdeltä, joka valitsi Harpan parhaaksi esiintymispaikaksi (Best Performance Venue) vuonna 2011. 

Lisätietoja: www.harpa.is  ja www.themicereport.com/

Linkit

Aiheet

  • Loma

Kategoriat

  • meetnig & incentve
  • matkat islantiin
  • reykjavik
  • islanti
  • icelandair

Icelandair on ilmailun pioneeri ja lentää reittilentoja Islantiin ja tarjoaa nopeat ja mukavat yhteydet Pohjois-Amerikkaan.  Icelandair on luotettava ja laadukas yhtiö joka yhdistää Euroopan ja pohjoismaiden pääkaupungit keskeisiin kaupunkeihin Yhdysvalloissa. Yhtiön pääkohde on Islanti joka sijaitsee maantieteellisesti mannerten puolivälissä tarjoten matkustajille lisäarvona mahdollisuuden tutustua lumoavaan maahan pysähtymällä muutamaksi päiväksi tai nopealla koneenvaihdolla.

Yhteyshenkilöt

Lea Gestsdóttir Gayet

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager Scandinavia +45 33 70 22 58 / +354 5050 717

Liittyvä sisältö