Tiedote -

Icelandair lisää merkittävästi lentoja Floridaan

2018 on kasvun vuosi ja Icelandair avaa yhteensä viisi uutta Pohjois-Amerikan kohdetta kuluvan kevään aikana. Tampa lennetään syksystä alkaen neljä kertaa viikossa ja Orlando päivittäin. Hyvä uutinen golfaajille, risteilymatkustajille ja aurinkoa ja lämpöä haluaville vapaa-aika ja kongressi matkustajille.

Tampan ja meksikonlahden valkoisille rannoille lennetään tiistaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin ja paluut vastaavasti maanantaisin, keskiviikkoisin,torstaisin ja lauantaisin. Lentoja voi yhdistää ja siten saada matkasta enemmän irti. Stopover Islannissa on mahdollista tehdä samalla lentohinnalla. Stopover voi olla 1-7 vrk kestoinen.

Icelandair on lentoliikenteen pioneeri ja aloitti toimintansa jo 1937 ja juhlii arvokasta 80 vuoden taivaltaan vastaanottamalla uutta Boeing 737 Max laivastoa jo tulevaan talven aikana. Kaikissa yhtiö koneissa on kaikilla reiteillä toimiva WIFI palvelu, henkilökohtainen maksuton viihdekeskus.

Yhtiö lentää 2018 yhteensä 23 kohteeseen Atlantin tuolla puolen – 18 kohteeseen Yhdysvalloissa ja 5 kohdetta Kanadassa. Helsinki reitti operoidaan päivittäin ympärivuotisena ja kesällä kaksi kertaa päivässä.

Linkit

Aiheet

  • Matkailu

Kategoriat

  • orlando
  • tampa bay
  • matkat islantiin
  • kanada
  • lennot islantiin
  • islannin lentoyhtiö
  • icelandair stopover
  • icelandair
  • amerika

Icelandair on ilmailun pioneeri ja lentää reittilentoja Islantiin ja tarjoaa nopeat ja mukavat yhteydet Pohjois-Amerikkaan.  Icelandair on luotettava ja laadukas yhtiö joka yhdistää Euroopan ja pohjoismaiden pääkaupungit keskeisiin kaupunkeihin Yhdysvalloissa. Yhtiön pääkohde on Islanti joka sijaitsee maantieteellisesti mannerten puolivälissä tarjoten matkustajille lisäarvona mahdollisuuden tutustua lumoavaan maahan pysähtymällä muutamaksi päiväksi tai nopealla koneenvaihdolla.

Yhteyshenkilöt

Lea Gestsdóttir Gayet

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Manager Scandinavia +45 33 70 22 58 / +354 5050 717

Liittyvä sisältö