Uutinen -

Näihin kuvapulmiin asiakkaamme kaipaavat apua

Lähes jokainen toivoo, että valokuvat olisivat hyvässä järjestyksessä. Kuitenkin vain alle kolmasosa antaa itselleen kiittävän arvion.

Teimme tammikuussa Kuvat järjestykseen -kyselyn, jonka tuloksen näet tiivistettynä tässä alla. Suuri yksimielisyys vallitsi kuvien järjestämisen tärkeydestä ja toisaalta lähes yhtä suuri sen haastavuudesta. Aikapula nimettiin suurimmaksi syyksi, mutta sen jälkeen tulikin hajontaa: urakan suuruus, vaikeus, saamattomuus, ideoiden ja logiikan puute.

Eniten opastusta toivottiin pilvipalveluiden käyttöön. Digikuvatiedostot on aina syytä tallentaa kahteen paikkaan, sen moni tietää. Paperikuvat ovat hyvä varmuuskopio, mutta myös paperikuvat voivat kärsiä olosuhteista kuten tekniset laitteetkin. Pilvipalvelut tarjoavat olosuhteista riippumatonta turvaa. Toisaalta jos kuvat jäävät vain pilveen, niitä tulee katsottua todennäköisesti aika harvoin. Eli kuvat esille ja iloksi, mutta varmuudeksi myös turvaan ulkoiselle kovalevylle, tikulle tai pilveen.

Kuvien järjestämiseen sopii tuttu sanonta: elefanttikin syödään paloissa. Jos urakka tuntuu suurelta, se kannattaa jakaa osiin. Kuvien määrä voi olla valtava, joten ensin on poistettava epäonnistuneet otokset. Jos on monta samanlaista kuvaa, on syytä säilyttää vain parhaat.

Pilvipalveluissa ja omalla tietokoneella selkeä kansiorakenne on kuvienhallinnan perusta. Kukin luo kansiot itselleen sopivan logiikan mukaan: vuosiluku, vuodenaika, tietty tapahtuma tai matka. Kun perustyö on tehty, esimerkiksi kuvakirjojen tekeminen käy nopeammin ja vaivattomammin. 

Lisää vinkkejä kuvien järjestämiseen löydät ifolorin nettisivuilta.

Kuvien säilytyspaikat

Tietokoneen uumenissa 93 %

Puhelimessa 79 %

Perinteisissä valokuva-albumeissa 78 %

Kameran muistikortilla 70 %

Irrallisina paperikuvina 62 %

Netissä tehtyinä ja tilattuina kuvakirjoina 61 %

Ulkoisella kovalevyllä 58 %

Järjestyksen tärkeys

Erittäin tai melko tärkeää 97 %

Arvosana omasta järjestyksestä

Kiitettävä (kouluarvosana 9 tai 10) 28 %

Hyvä (8) 28 %

Tyydyttävä (7 tai 6) 32 %

Huono (5) 8 %

Ala-arvoinen 4 %

Syy huonoon järjestykseen

Aikapula 60 %

”En tiedä mistä alkaisin” ja 124 muuta hyvää syytä 35 %


Kuvien järjestämisessä vaikeaa on varsinkin

Pilvipalveluiden käyttö 59 %

Järjestäminen tietokoneelle 38 %

Kuvat tabletilta/kännykältä tietokoneelle 24 %

Parhaat vaihtoehdot kuvien säilyttämiseen

Ulkoinen kovalevy 57 %

Itse netissä tehtyinä ja tilattuina kuvakirjoina 42 %

Perinteinen valokuva-albumi 33 %

Tietokoneen muisti 22 %

Pilvipalvelut 22 %

Lähde: Kuvat järjestykseen -kysely, Ifolor, tammikuu 2017

Linkit

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Yhteyshenkilöt

Päivi Pietarinen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Content & Communications 040 823 9226